Etsi
Levyn kolme ensimmäistä singleä ovat ylittäneet kulta- tai platinarajan.
On tullut lokakuu.
Bändiin kuuluu muun muassa Kuolemanlaakson ja Royal Lips -yhtyeen jäseniä.
Tämän vuoden uusia palkintokategorioita olivat ”vuoden teko” ja Tampereen kaupungin kanssa yhteistyössä jaettu Luo(v)uus-palkinto.
Kemiaa-kappaleessa on mukana artistitulokas Figaro.
Yhtye julkaisee ensi vuonna This is Why -nimisen albumin.
Osa illan vierailijoista oli tuttuja Lontoon-konsertista, osa täysin uusia kasvoja.
Artisti menehtyi 59-vuotiaana vain päiviä viimeisen esiintymisensä jälkeen.
Laulajasta kertova dokumentti ilmestyi kesällä.
Ensimmäinen muistokonsertti järjestettiin Lontoossa, toinen Los Anglesissa.
Michael Monroen synttärikeikalla nähtiin kova kattaus monenlaisia vierailijoita.
Yhtye kiertää Suomea loppuvuodesta.