Kirjoittaja: Tuomas Aflecht

Raplegendojen suosikki Bishop Nehru syyskuussa Suomeen

Suomen rapmarkkinoilla on tänä vuonna voinut aistia kovia rapkiinnityksiä. Nyt kattava lista täydentyy kun itse MF Doomin kanssa yhteistyötä tehnyt Bishop Nehru saapuu konsertoimaan Kuudennelle Linjalle 16. syyskuuta. MF Doom ja Bishop Nehru ovat julkaisseet myös NehruvianDoom -levyn yhdessä. Voinee luokitella melkoisen kovaksi saavutukseksi kun miehellä on ikääkin vasta 19-vuotta.

Tältä kuulostaa kun suomiräpin kokenut jyrä ja yksi nykyhetken tähdistä yhdistävät voimansa

Tiedätkö Kemmurun? Sitten tiedät myös Aksimin, joka on pyörinyt rapkentällä yli vuosikymmenen ajan. Kemmurun lisäksi arvostettu tuottaja-räppäri on loihtinut eturivin räppäreille biittejä vuosikaudet ja viime vuosina mies on aktivoitunut myös oman soolomateriaalin saralla. Parisen vuotta sitten saatiin Isompaa kuin Aksim -levy, jolla oli kuitenkin vain kahdeksan kappaletta, joista vieläpä kaksi oli remixejä.

Tämä saattaa olla kaikkien aikojen paras haastattelu – ”En usko”

Aivovuoto teki musiikkivideonsa ennen kuin kappale oli edes valmistunut. Asetelma ei olisi erikoinen mikäli video olisi koostunut esimerkiksi pelkistä maisemakuvista ja arkistojen videopätkistä. Nyt videolla oli kuitenkin omanlaisensa juoni, osittain pohjautuen toki siihen ettei kappalekaan ollut vielä valmis. Katso video alta ja lue sitä ennen haastattelumme. Haastattelussa käytettiin vastaavia menetelmiä.