Genret: R&B

Yksinoikeusdiilit todellakin kannattavat: Tidal sai 1,2 miljoonaa tilaajaa Beyoncén albumin ilmestyttyä

Beyoncén 23. huhtikuuta ilmestynyt albumi Lemonade on jälleen osoittanut, kuinka arvokkaita yksinoikeussopimukset voivat olla musiikkipalveluille. Levy julkaistiin suoratoistoon ainoastaan Tidal-palvelussa, jossa Beyoncé on osakkaana, ja palvelu onkin tämän ansiosta saanut valtavan tilaajavyöryn.

R&B-tähti Ariana Grande näpäyttää miesräppäreitä naisia alentavista sanoituksista

R&B-laulajana ja näyttelijänä tunnettu Ariana Grande on kritisoinut musiikkialaa kaksinaismoraalista, joka koskee miesten ja naisten kirjoittamia kappaleita eroamisesta. Itse räppäri Big Seanista viime vuonna eronneen Granden mukaan miehille sallitaan erilainen tapa puhua eroamisesta.

Palkittu R&B-tähti Ariana Grande pääsi näyttämään lauluimitaattorin kykynsä SNL:n hauskassa sketsissä

Näyttelijänäkin kunnostautunut R&B-artisti Ariana Grande juonsi viikko sitten Yhdysvaltain Saturday Night Livea ja esiintyi tietysti useimmissa viihdeohjelman sketseissä. Näiden joukossa oli alla oleva hupaisa pätkä, jossa Grande pääsi imitoimaan lukuisia laulajia.

Doom ja Sade yhteistyössä? Ei ihan, mutta tämä mash-up kannattaa tarkistaa silti!

Hiphop-maailman omaleimaisimpiin hahmoihin lukeutuva Doom on uransa aikana ennättänyt tekemään yhteistyötä muun muassa Madlibin, Ghostfacen ja Danger Mousen kanssa. Listalta on kuitenkin selkeästi puuttunut jotain brittituottaja SeanH:n mielestä, sillä tämä on päättänyt yhdistää metallinaamioisen pahiksen räpit Saden tuotantoon. Lopputuloksena on kahdeksan raidan mittainen Sadevillain ep.