Little Mix ja Rita Ora brittiykköset

02.09.2012

Public Enemyn paralympialaishitti Harder Than You Think loikkasi jo neljänneksi singlelistalla. Albumipuolen top tenissä debytoivat tuoreet julkaisut Of Monsters and Meniltä ja Elbow’lta.

Teksti: Markus Hilden, kuva: ITV.

Tyttöryhmä Little Mix tuli tutuksi viime syksyn X Factor -kisasta. Heidän ensimmäinen singlensä Cannonball (versio Damien Ricen hitistä) debytoi ykkösenä joulukuussa, mutta putosi nopeahkosti. Paalun napannut Wings tähtää parempaan, mutta sen ensimmäisen viikon myynti ei ollut mitään erityisen huikeaa tasoa.

Viime viikolla Public Enemyllä ei ollut vielä yhtään top ten -singleä, mutta nyt Harder Than You Think loikkasi peräti neljänneksi. Biisiä käytetään siis maustamaan paralympilaisten televisiointeja.

Owl Cityn ja Carly Rae Jepsenin pomppu top teniin oli odotettu. Good Time on esittäjiensä toinen top ten -single. Myös Of Monsters and Men folkpophittiä Little Talks on odoteltu top 20:iin jo pari viikkoa. Se kipusi 21–12. Islantilaisia ei ole nähty noin korkealla sitten Björkin parhaiden päivien 1990-luvun puolivälissä. Chicanen versio Sigur Rósin Hoppipollasta toki oli top ten -kamaa.

Tämänsyksyisen X Factorin ensimmäinen tähti on Lucy Sparggan. Akustista kitaraa soittava parikymppinen esitti koelauluissa oman kappaleensa Last Night, joka nousikin hitiksi ja listalla 70–11. Spraggan sekoittaa musiikissaan folkin, popin ja hiphopin sävyjä.

Funin Some Nights loikkasi 24–14. Sijalla 17 debytoi suomalaisittain kiinnostava nimi: Fazer. Killer on N-Dubz-ryhmästä tutun räppärin ensimmäinen soolosingle.

Cover Driven Explode nousi 45–29. Sillä on isot saappaat täytettävänään, sillä bändin kolme edellistä omaa singleä ylsivät top teniin – Twilight (2012) jopa ykköseksi.

Britannian singlet viikolla 36, Top 20
1. (-) Little Mix – Wings
2. (1.) Sam and the Womp – Bom Bom
3. (2.) Rita Ora – How We Do (Party)
4. (11.) Public Enemy – Harder Than You Think
5. (17.) Owl City and Carly Rae Jepsen – Good Time
6. (3.) Wiley featuring Ms. D – Heatwave
7. (6.) Florence and the Machine – Spectrum (Say My Name)
8. (5.) Taylor Swift – We Are Never Ever Getting Back Together
9. (4.) Emeli Sandé – Read All About It Part 3
10. (9.) Angel – Wonderful
11. (70.) Lucy Spraggan – Last Night
12. (21.) Of Monsters and Men – Little Talks
13. (8.) Calvin Harris featuring Example – We’ll Be Coming Back
14. (24.) Fun – Some Nights
15. (15.) Stooshe – Black Heart
16. (12.) Simple Plan featuring Sean Paul – Summer Paradise
17. (-) Fazer – Killer
18. (14.) Maroon 5 featuring Wiz Khalifa – Payphone
19. (18.) Elbow – One Day Like This
20. (7.) Devlin featuring Ed Sheeran – (All Along the) Watchtower

Rita Oran uran alku on ollut huikea: kolme singleä, kolme ykköstä ja nyt albumi ORA debytoi albumilistan kärjessä.

Of Monsters and Menin My Head Is an Animal pääsi keväällä jo jenkkikutoseksi ja debytoi nyt brittilistan kolmantena. He ovat selvästi tämän vuoden Fleet Foxes.

Elbow’n b-puolikokoelma Dead in the Boot nappasi nelossijan. Se on heidän neljäs top ten -albuminsa. Build a Rocket Boys (2010) debytoi aikoinaan kakkosena. Tällä viikolla takaisin top 20:iin kivunnut The Seldom Seen Kid (#5, 2008) on myynyt triplaplatinaa.

The Black Keysin El Caminon uusi rynnistys selittyy isoilla festarikeikoilla. Levy paransi vielä sijan viime viikon seitsemännestä tilasta. Peesiin iskeytyi Plan B:n Ill Manors-soundtrack, joka nousi kymmenen pykälää. Vielä muhkeammin loikkasi Funin Some Nights, joka on parhaimmillaan käynyt seitsemäntenä.

Alanis Morissetten Havoc and Bright Lights debytoi 12:ntenä. Se on ihan kivasti linjassa tähden aiempien sijoitusten kanssa. Ykköseksikin yltäneen Jagged Little Pill -jättimenestyksen (1995) jälkeen hänen studioalbuminsa ovat napanneet sijat 3, 2, 8, 15 ja nyt 12. Top ten -albumeita on siis neljä.

Foo Fightersin Greatest Hits -kokoelmasta (#4, 2009) on tulossa kunnon ikimyyjä. Se on ilmestymisestään lähtien ollut vakiovieras top 40:ssä, kahtena viime vuonna jopa top 20:ssa. Albumilla on kuitenkin tilillään vain kaksi top ten -viikkoa. Sekin on enemmän kuin viime viikolla sijoja 3–5 hallinneilla Bloc Partyn Fourilla (21), The Darknessin Hot Cakesillä (26) ja Jessie Waren Devotionilla (29).

Sinkkulistalla näkyvästi nousseen Lucy Spragganin Top Room at the Zoo debytoi 22:ntenä. Rapkokoonpano Slaughterhousen Welcome to Our House -esikoinen nappasi 33. tilan, Two Door Cinema Clubin Tourist History (#24, 2011) palasi 35:nneksi ja viulisti Nicola Benedettin The Silver Violin näyttäytyy 36:ntenä.

Joku muistaa näköjään myös Noisettesin, jonka Contact debytoi 30:ntenä. Heidän suurin hittinsä Don’t Upset the Rhythm (Go Baby Go) (#2, 2009) siivitti Wild Young Hearts -albumin aina seitsemänneksi asti.

Britannian albumit viikolla 36, Top 20
1. (-) Rita Ora – ORA
2. (1.) Emeli Sandé – Our Version of Events
3. (-) Of Monsters and Men – My Head Is an Animal
4. (-) Elbow – Dead in the Boot
5. (2.) Paloma Faith – Fall to Grace
6. (7.) The Black Keys – El Camino
7. (17.) Plan B – Ill Manors (Soundtrack)
8. (35.) Fun – Some Nights
9. (6.) Ed Sheeran – +
10. (8.) Rihanna – Talk That Talk
11. (12.) One Direction – Up All Night
12. (-) Alanis Morissette – Havoc and Bright Lights
13. (11.) Amy Macdonald – Life in a Beautiful Light
14. (9.) Maroon 5 – Overexposed
15. (23.) Elbow – The Seldom Seen Kid
16. (15.) Adele – 21
17. (27.) Florence and the Machine – Ceremonials
18. (47.) Foo Fighters – Greatest Hits
19. (13.) Jessie J – Who You Are
20. (14.) Ben Howard – Every Kingdom

Lisää luettavaa