Roskilde 2010 -blogi: Osa 2 – Tiivis ja hikinen yleisö odottaa räjähdystä

Ensimmäinen päivä festareita takana. Hiestä valuva yleisömassaa ei vielä ole hyppyytetty kunnolla, vaikka keikoilla voi aistia purkautumattoman energian. Suomalaiset sentään pärjäsivät.

Teksti: Annastiina Airaksinen
Kuvat: Jukka Salminen ja Annastiina Airaksinen

Roskilde -festivaali
1.-4.7.2010 Tanska, Roskilde

Suomessa festivaalialueelle valutaan pikkuhiljaa ehkä kolmen tunnin päästä alueen avauduttua, jos lavalle nouseva bändi sattuu kiinnostamaan enemmän kuin leirintäalueella nautittu lämmin olut. Roskildessa väki on viettänyt leirielämää jo lähes viikon, joten kaikki halusivat tunkea sisään, kun torstaina kello viisi festivaalialueen portit vihdoin avattiin.

Jos haluat muuten tietää, mitä termit kuten täysi, tiivis ja ahdas todella tarkoittavat, kävele leirintäalue päästä päähän. Varaa tähän aikaa noin tunti.

Samat termit sopivat myös esiintymislavoille. Toisin kuin Suomessa, ensimmäiset artistit eivät joudu soittamaan tyhjälle kentälle. Cosmopol-teltta pursuu ja hikiset vartalot liimautuvat toisiinsa, kun tanskalainen Elektrojuice avaa päivän. Käsiä on ilmassa ja katossa on kasa keltaisia ja valkoisia ilmapalloja, hyvä. Yhdistelmä tietää yleisön räjähdystä, kunhan tämä kevyesti nytkyvä elektro vain pääsisi kunnolla käyntiin. Ensimmäinen varsinainen festivaalipäivä ja ihmisillä on vielä virtaa. Kaikki ovat jännittyneitä ja valmiina riehumaan. Mutta lämmittely tuntuu kestävän ikuisuuden. Luovutan, kun neljänkymmenen minuutin päästä ei vieläkään ole edetty mihinkään. Sääli, sillä Elektrojuicella olisi ollut ainekset hienoihin bileisiin, mutta nyt yleisön lataus jäi käyttämättä. Pallot olivat tosin kadonneet katosta, kun muutamaa tuntia myöhemmin kävin samaisessa teltassa nytkyttämässä vieläkin hikisempää vartaloani LCD Soundsystemin tahtiin.

Kun Eletrojuice petti, piti mennä tsekkaamaan päälavan avausbändi When Saints Go Machine. Ennen festivaalia sanoin tanskalaisryhmän muistuttavan kirkkokuoroa väsyneissä teknobileissä. Ei se nyt väsynyttä ollutkaan. Sähköistä kyllä, mutta indierokimpaa kuin muutaman biisin perusteella kuvittelin. Kuoro oli kadonnut, sillä taustalaulajia tuskin kuuli. Aika paljon Depeche Mode –vaikutteita, sanoisin, vaikka glitteri ja tiukat nahkahousut puuttuivat. Solisti veti hupparinsa mustaa huppua päähänsä ja koitti kiitettävällä vimmalla nostattaa yleisön tunnelmaa. Itse nautin musiikin ja rommikolani mielummin takavasemmalla istuen.

Ensimmäisten päivien aikana ehtii huomaamaan muutakin kuin musiikkia. Sitähän Roskilde mainostaa olevansa. Nenäänpistävin huomio paahtavassa kuumuudessa on fakta, että kaikki neste ojissa ei ole vettä. Tasa-arvo toimii, kun etenkin tanskattaret kyykistyvät hädän tullen vaikka pääkulkuväylän viereen, jossa puskaa ei ole lähimainkaan. Ehkä tämä on seurausta siitä, ettei leirinnän supermarketista saa olutta 24-packia pienemmissä osissa. Auringosta nauttiville muistutuksena, tumma pinta jaloissasi ei ole rusketusta, vaan tomua.

Kuumuus ja väenpaljous tomuttivat tannerta ja värittivät pintaa Roskildessa. Ensimmäisinä päivinä ruohokin oli vielä paikoin vihreää.

Lopuksi täytyy kehua suomalaisia, kun kuitenkin haluatte tietää, miten omat pojat pärjäsivät suuressa maailmassa. Uusia kykyjä esittelevä Pavilion-teltta avattiin yleisölle jo sunnuntaina. Tiistaina Joensuu 1685 tarjosi unenomaisen, mutta psykedeelisen hengähdyshetken. Flegmaattinen yleisö nautti, vaikka puolet kuulijoista keskittyivätkin nojailemaan teltan tukirakenteisiin tai makoilemaan maassa.

Keskiviikkona käväisin katsomassa Rubikin. Viime näkemästä oli aikaa ja yllätys sen mukainen. Milloin vitosvaihde on pistetty silmään? Koska kenkiintuijotteleva ryhmä on paisunut kahdeksanhenkiseksi torvisektiolla vahvistetuksi bilebändiksi? Damn Seagullseilta on taidettu ottaa oppia. Teltta oli täynnä ja tunnelma katossa, eikä menestyksestä voi olla kuin ylpeä. Jenkkilän kiertue meni kuulemma hyvin, mutta Pohjoismaita on näemmä kaivattu. Artturi Taira kiitteli tanskalaisia lämpimästä vastaanotosta ja kehui Roskilden kamaran tuntuvan lähes kotiinpaluulta. Rubik on löytänyt itsensä ja kyllä tällä energialla passaa maailmaa kiertääkin.

Roskilden päälava Orange
Alice In Chainsin aikana päälavalla liehuivat Suomen, Tanskan ja Tuborgin liput.