Alkuvuodesta listojen ykköseksi noussut Olivia Rodrigo julkaisi debyyttialbuminsa

"Kappaleiden jakaminen ihmisten kanssa on hienoin asia, mitä olen tehnyt elämäni aikana", kirjoittaa Rodrigo Instagram-tilillään.

21.05.2021

Alkuvuodesta Drivers license -esikoissinglen siivittämänä suosioon noussut Olivia Rodrigo on julkaissut tänään debyyttialbuminsa SOUR.

Olivia Rodrigo on 18-vuotias nuori yhdysvaltalainen laulaja-laulunkirjoittaja, joka loi aikaisemmin myös näyttelijän uraa ja tunnettiin erityisesti Disney+ -palvelun High School Musical-sarjasta.

Drivers license nousi hetkessä listaykköseksi 33 maassa ja sai suuren suosion TikTok-sovelluksessa. Suomen Spotifyssa kappale piti kärkisijaa neljän viikon ajan. Esikoiskappaleen jälkeen julkaistut kappaleet Deja vu sekä Good 4 You kuullaan myös tänään julkaistulla albumilla kahdeksan muun uuden kappaleen kanssa.

Rodrigo on tehnyt levyn suurelta osin kahdestaan Daniel Nigron kanssa. Kappaleella 1 Step Forward, 3 Steps Back lainataan osia artistin suuren idolin Taylor Swiftin New Year’s Day -biisistä.

Albumi on saanut hyvän vastaanoton.

“Hän edustaa uutta suuntausta ja kirjoittaa uudenlaiset pelisäännöt pop-musiikin kentälle”, kirjoittaa Rolling Stone.

Rodrigoa kiehtoo ajatus parisuhteen muuttumisesta happamaksi. Se onkin albumin kantava teema.

”Kuinka valtavasti rakastamastasi henkilöstä, jolle kerroit kaikki salaisuutesi, tuleekin ihminen, jota et voi sietää. Mielestäni kaiken musiikin tarkoitus on ottaa kaikki nämä tunteet ja ulkoistaa ne lauluihin tavalla, joka saa ihmiset tuntemaan itsensä nähdyiksi.”

Rodrigo kirjoittaa Instagram-julkaisussaan, että jokainen kappale on henkilökohtainen ja lähellä hänen sydäntään. Hän kiittää jokaista, joka on tukenut häntä musiikinteossa ja uskonut häneen.

“Kappaleiden jakaminen ihmisten kanssa on hienoin asia, mitä olen tehnyt elämäni aikana. Toivon, että te tyypit nautitte 34 minuutin ja 46 sekunnin ajan albumista, jolla vuodatan tuntojani ja joka sai nimekseen Sour. Kiitos, että olette auttaneet muuttamaan onnettomat tuntemukseni yhdeksi parhaiksi hetkiksi elämässäni. “

Albumin voit kuunnella alta.

Lisää luettavaa