Tampereella sijaitsevan konsertti- ja tapahtumatalon Tullikamarin perusparannuksen suunnitellaan alkavan lähitulevaisuudessa.
Tämän seurauksena taloa hallinnoiva Tampereen Kulttuurikamari Oy väistyy kiinteistöstä toistaiseksi. Viimeiset keikat ja yökerhot legendaarisella Tullikamarilla järjestetään joulukuussa 2024, minkä jälkeen tilat tyhjennetään ja talo sulkee ovensa väliaikaisesti.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että keikkamäärä Tampereella tippuisi. Tampereen Kulttuurikamarin hallituksen puheenjohtaja Tero Viikari kertoo seuraavaa:
”Perusparannus on välttämätön, jotta kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus voi palvella tamperelaisia myös tulevaisuudessa. Väistymme urakan tieltä, mutta toimintamme jatkuu entistä laajempana naapurissa sijaitsevalla Tavara-asemalla. Kulttuuritapahtumien määrä 1 200 hengen talossa kasvaa merkittävästi, koska mahdollisimman suuri osa Tullikamarin keikoista ja yökerhoista siirtyy jatkossa sinne.”
Tullikamari on auki normaalisti vuoden 2024 loppuun asti, ja viimeistä yökerhoa juhlitaan uudenvuodenaattona 31. joulukuuta. Toiminnan painopiste siirtyy kuitenkin hiljalleen kohti Tavara-asemaa, kun Tullikamarilla tehdään inventaariota ja talon varauskalenteri vuodelle 2025 on laitettu kiinni.
Tampereen Kulttuurikamari on tuonut keikkoja, yökerhoja ja muita elävän kulttuurin tapahtumia Tullikamarille vuodesta 2001 lähtien. Tammikuussa 2023 yritys vahvisti tarjontaa entisestään avaamalla naapuriin uuden konsertti- ja tapahtumatalon Tavara-aseman.