Listaykkösen ryöstömurhasta lisää tietoja: ampuja vain 15-vuotias, vanhinta ryöstäjää odottaa kuolemantuomio

Pop Smoken ampuja oli vain 15-vuotias.

Jauris Bardoux

Yhdysvaltalaisräppäri Pop Smoke kuoli vain 20-vuotiaana vuoden 2020 alussa 19. päivä helmikuuta. Hänet ammuttiin omassa kodissaan ryöstön yhteydessä.

Ryöstäjät olivat saaneet Pop Smoken osoitteen selville Instagram-videosta. He kiipesivät toisen kerroksen parvekkeelta sisään ja uhkailivat makuuhuoneessa Pop Smoken seurassa ollutta naista. Pop Smoke oli tullut suihkusta, kun ryöstäjät olivat vaatineet itselleen tämän koruja. Syntyi käsirysy, jonka aikana Pop Smokea ammuttiin kolmesti vartaloon.

Ryöstäjinä toimivat paikalliset jengiläiset, jotka saatiin myöhemmin kiinni. Yhteensä syytettyjä on neljä kappaletta. Nyt on saatu selville, että Pop Smoken ampui ryöstäjistä nuorin. Hän oli tapahtumahetkellä ainoastaan 15-vuotias. Nuorukainen oli tunnustanut sellitoverilleen tappaneensa Pop Smoken.

Neljästä syytettynä olevasta vain yksi on täysi-ikäinen. Häntä odottaa pahimmillaan kuolemantuomio, jos hänet tuomitaan harkitusta murhasta.

Pop Smoke oli viimeistelemässä uusinta albumiaan ennen kuolemaansa. Shoot for the Stars, Aim for the Moon ilmestyi markkinoille neljä kuukautta hänen kuoleman jälkeen. Se nousi suoraan listaykköseksi USA:ssa.