Matt Bellamy suunnittelee jättävänsä musiikin ja ryhtyvänsä farmariksi

03.12.2010

Musen nokkamies haluaa kasvattaa tilallaan kuituhamppua.

Bellamylla on maatila Devonissa, jonne mies haluaa peltojen kylvämisen lisäksi perustaa kuituhampusta paperia ja muita materiaaleja valmistavan tehtaan.

Kun muusikko lopettaa kiertämisen, aikoo hän käyttää vapaa-aikaansa myös lampaiden keritsemiseen. Tilalla elääkin 50 uuhen ja kahden pukin lammaslauma, joita Bellamyn mukaan tarvitaan ruohonhuoltotehtäviin.

The Sun -lehdelle suunnitelmistaan kertonut Bellamy on myös sanonut haaveilevansa joskus asuvansa yksin teltassa eristäytyneenä muista. Kiertue-elämästä kysyttäessä Bellamy vastasi: “Olemme ehdottomasti saavuttaneet live-bändinä tietyn tason. Nyt voisi olla aika pitää tauko, ottaa pari askelta taaksepäin ja katsoa ikävöikö meitä kukaan”.