Oikeuden päätöksen mukaan punkstoo-kirjoitukset eivät loukanneet punkmuusikon kunniaa

Päätös ei ole vielä lainvoimainen.

09.11.2023

Pirkanmaan käräjäoikeus on hylännyt Teemu Bergmanin kahta naista vastaan nostamat syytteet kunnian törkeästä loukkaamisesta. Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Syyttäjän mukaan Punkstoon Instagram-tilillä vihjailtiin heinäkuussa 2021, että Bergman olisi kohdistanut naiseen seksuaalista väkivaltaa. Bergmania ei kirjoituksessa mainita nimeltä. Syyttäjän mukaan hän on kuitenkin tekstistä tunnistettavissa. Syyttäjän mukaan kirjoituksessa levitettiin valheellista tietoa, joka aiheutti Bergmanille suurta kärsimystä. Kirjoituksen jälkeen Bergmanin yhtyeiden esiintymiset peruttiin ja asiasta uutisoitiin laajalti mediassa. Myös Rumba uutisoi Punkstoo-kirjoituksista useaan otteeseen.

Syyttäjä syytti kunnianloukkauksesta tekstin kirjoittajaa ja syytti toista naista Punkstoo-Instagram-tilin perustajaksi ja tekstin julkaisijaksi. Kumpikin nainen kiisti syytteen. Tekstin kirjoittanut kertoo, ettei Bergman ole hänen tekstistään tunnistettavissa, vaan hän käytti siinä henkilöstä nimenä vain kirjainta ”T”.

Kirjoituksen tehnyt nainen myönsi kirjoittaneensa tekstin. Hänen mukaansa hän ei kuitenkaan tehnyt sitä loukatakseen Bergmania, vaan tarkoituksena oli nostaa esiin punk-piirien seksuaalinen häirintä. Kirjoituksen julkaisusta syytetty nainen kiisti teon kokonaan sekä sen, että hän olisi tilin perustaja.

Oikeuden päätöksen mukaan Bergman ei ollut kirjoituksesta tunnistettavissa. Myöskään kirjoituksen todellista julkaisijaa ei lopulta saatu selville.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi pari viikkoa sitten vuonna 1977 syntyneen suomalaisen punkmuusikon puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen raiskauksesta. Teko tapahtui Helsingissä vuoden 2014 elokuussa. Kerroimme asiasta täällä.

Lisää luettavaa