Tummasävyisempää ja tunnelmallisempaa Throatia – ensiesityksessä musiikkivideo

Vanilla Cuts ennakoi turkulaisten kolmatta albumia.

23.04.2021

Throat julkaisee Smile Less -albuminsa 15. toukokuuta. Turkulaisyhtyeen kolmannen albumin ensimmäinen single oli suoraviivainen melurock-pala Shots. Nyt ensiesityksensä Rumban sivuilla saa toiselle singlelle, tänään ilmestyneelle Vanilla Cuts -kappaleelle kuvattu musiikkivideo.

Vanilla Cuts on tempoltaan rauhallisempi edeltäjänsä, mutta tunnelmaltaan kuin mustia pilviä ylleen keräävä. Kappale on myös aavistuksen melodisempi, kuin mitä Throatilta ollaan totuttu kuulemaan, ja tuo ainakin allekirjoittaneelle mieleen Therapy?-yhtyeen synkemmän puolen.

”Jostain syystä tälle levylle syntyi hieman tunnelmallisempaa ja kenties painostavampaakin musiikkia aiempaan tuotantoon verrattuna”, kurkkunsa ja kielisoittimensa pahoinpitelyssä kunnostaunut Jukka Mattila tuumasi tänään ilmestyneessä Infernon haastattelussa.

Kyllähän nämä ennakkomaistiaiset lisäävät odotuksia toukokuun puoliväliä kohtaan.

”Starving for more, starving for more”, kuten Mattila Vanilla Cuts -kappaleella laulaa. Katso alta bändin itsensä duunaama musiikkivideo.

Lisää luettavaa