Suomen suurin digitaalisen median gaala Grand One palkitsi JVG:n viimevuotisen virtuaalivapun tilaisuuden toisella pääpalkinnolla. Vuoden kampanjana palkitun virtuaalikonsertin valintaa perusteltiin näin:
”Tämä oli vuosi, jolloin Suomi yhdessä koko maailman kanssa teki valtavan digiloikan. Innovatiivisen ajattelun ja digitaalisuuden avulla ovien sulkeutuessa niitä myös avautuu. Onneksi digitaalisuus ei merkitse vain teknologisia ratkaisuja vaan yhtä lailla myös uusia tapoja tuoda iloa ja valoa ja toivoa tiukoissakin paikoissa. Niinpä suomalaiset saivat viettää kevään juhlaa riemukkaissa tunnelmissa omissa kodeissaan kaikista koronarajoituksista huolimatta.”
Palkinto osui juuri parahiksi vapun viettoon. Tällä kertaa vapun ”virallisesta” virtuaalikonsertista vastaavat Apulanta ja Stig. Myös muuta striimiohjelmaa on tarjolla.