Yle Teeman syksyn musiikkidokumentit julki – valtava määrä loistodokkareita tulossa!

Teemalla jälleen kulttuuria.

Yle Teeman syksyn ja talven musiikkidokumentit on julkaistu. Nähtävillä on valtava määrä vallan mainiota dokumentteja eri musiikkigenreistä.

Homma polkaistiin käyntiin viime viikolla, kun nähtäväksi tuli Long Hot Summers – Style Councilin tarina. Dokkari kertoo Paul Wellerin luotsaaman yhtyeen tarinan. Dokumentti on nähtävillä Yle Areenan kautta.

Muita Rumban sivuilla jo arvosteltuja dokumentteja ovat Poly Styrene: I Am a Cliché, joka kertoo punkbändi X-Ray Spexin keulakuva Poly Styrenen tarinan. Dokumentti nähdään Yle Areenassa 1. päivä lokakuuta lähtien. Dokumentin arvion voit lukea Rumban sivuilla täällä.

Myös Ylen kanavilla ja Yle Areenassa nähtävä Alex Winterin dokumenttielokuva Zappa on arvioitu Rumban sivuilla täällä. Mikael Mattila kertoi neljän tähden arvoisesta dokumentista seuraavaa:

”Oivaltavin asia Winterin dokumentissa tarjoillaan kuitenkin heti alkuun. Elokuva käynnistyy kuvalla elämänsä liian aikaisella ehtoopuolella olevasta säveltäjästä, joka nousi vielä viisikymppisenä odottamattomaksi sankariksi. Zappa nimittäin soitti viimeisen keikkansa kitaristina vapautuvassa Tshekissä vuonna 1991, missä häntä palvottiin vapaan lännen pyhimyksenä. Vakavasti sairas Zappa tuntuu olevan aidosti hämillään ja vaikuttunut saamastaan huomiosta.”

Zappa-dokumentti nähdään loppuvuodesta Ylen kanavilla ja Areenassa.

Lontoon elokuvajuhlien dokumenttisarjan pääpalkinnon voittanut White Riot kuvaa Britanniassa 1970-luvulla vaikuttaneen Rock Against Racism -liikkeen syntyä ja vaikutusta. Sekin on nähtävillä 1. lokakuuta alken yle Areenan kautta. Jukka Hätinen arvioi dokumentin täällä.

Rubika Shah on ohjannut väkevän dokumentin kansalaisaktivismista 70-luvun lopun Isossa-Britanniassa. National Frontin rasistiseen politiikkaan politiikkaan kyllästyneet aktivistit ja punkkarit alkoivat kampanjoida ruohonjuuritasolla. Poliisi hakkasi, skinheadit pelottelivat ja ”tolkun ihmiset” katsoivat vierestä. Rock Against Racism -liike kasvoi zine zineltä ja keikka keikalta samalla kun National Frontin vaalimenestyksen luoman uhkan varjo piteni”, Hätinen avaa dokumenttia.

Tietoa kaikista dokumenteista löydät Ylen sivuilta täältä.