Kilttiä ja kaunista ilman levyjä – Pijall kertoo kuuntelutottumuksistaan

Kotimaisen vaihtoehtorapin pioneeri PIJALL muistetaan sooloilunsa lisäksi yhtyeistä Ceebrolistics ja Serkkupojat. Itsetutkiskelun polkua käynyt artisti on sittemmin jättänyt musiikin ja kääntynyt islaminuskoon. Hengellisellä paluulevyllään hän ei tahdo olla lähetyssaarnaaja, vaan maalata oman henkilökuvansa.

Anu Leppäharju

”Kaveri Katajanokan puolelta soitti minulle koulun leirillä Beastia Boysin biisin Brass Monkey. Se oli ensimmäinen räppibiisi, jonka muistan kuulleeni.

Siinä iski saman tien se runollisuus ja rytmisyys, jotka räpissä ovat läsnä. Sulla on vokaalit laulamatta, mutta silti sä laulat! 1980-luvun loppuvuosina kuultiin kavereiden kautta muutakin räppiä – Public Enemy ja Run DMC olivat kehissä, mutta otti aikansa, että tajuttiin, mistä tässä hommassa on kyse.

Vaikka ekat omat räpit tuli 1990-luvun puolella, niin kyllä me tuolloin alettiin sitä jo vääntää.

Fredalla oli kristillinen musiikkiliike, josta löydettiin ensin joitain levyjä kristillistä räppiä. Sieltä löytyneen lehden kautta alettiin sitten tilata levyjä myös Jenkeistä.

Roopella (Kinnunen eli RPK, Roopek) oli vinyylisoitin, joten ostettiin heti vinyyliä. Toki myös kasetteja ja cd:itä. Lisäksi meillä oli vhs-kerho, kun kavereiden kesken nauhoitettiin esimerkiksi Yo! MTV Raps -ohjelmia.

Hyvin nopeasti mukaan tuli west coastin uugeempi osasto, kuten Souls of Mischief ja Hieroglyphics. Reppuräpissä kiehtoi valtavirtailmaisua enemmän omintakeisempi sanoma ja tyylit. Nykyisin tajuan valtavirtaräppiäkin, että siellä tullaan luonnollisesti vähän jälkijunassa. Kun dollarinkuvat silmissä mietitään, miten tehdään hittejä, niin siinä saattaa hävitä luomisen taito. Siten valtavirtaan voi nousta Bone Thugs-n-Harmony, jonka sanotaan vieneen Project Blowed -kollektiivin tyylit, tai Ice Cube, joka saattoi napata tyylinsä Volume 10:ltä.

Black Moon oli urani alkuaikoina vahva vaikuttaja, joka elävöitti omaa suuntaa tehdä musaa. He olivat ekoja, jotka filtteröivät soundinsa tuhnuiseksi, että yläpäät oli poissa. Samanlaista soundia oli pakko saada! Didier tiesi, miten sen saa aikaiseksi, muttei suostunut silloin kertomaan.

Suurin yksittäinen vaikuttaja on Hieroglyphics, vaikka en enää pysty heitä kuuntelemaan. Ihan sama, kuinka hienosti metaforiin kietoutuneita ajatuksia olisivatkin, en jaksa sellaista itseboustailua. Yksi rapin isoimmista varjoista – seksijutuilla brassailu – tuntuu myös nimiä mainitsematta hävettävältä.

Tahdon kuunnella puhdasta, kilttiä ja viatonta, missä äijät suurin piirtein itkevät kertoessaan päähän ottavista asioista. Esimerkkinä legendaarisia biisejä tehnyt Kiltit ihmiset -projekti, jossa on läsnä nuoren miehen angsti ja ahdistus, mutta samalla pehmeys.

Jossain vaiheessa musiikin kuuntelu jäi vähemmälle. Samalla tavarakammo sai heivaamaan Funkiestin Juhalle kaikki mun levyt, mukaan lukien tekijäkappaleet omista. Olisi ollut siistiä säilyttää edes yksi kappale per julkaisu. Heitin nuoruudessa kaikki lyriikatkin roskiin, kun biisi oli valmis. Roope haukkui minua tyhmäksi, mutta itse ajattelin päästäväni irti menneestä. Tulevasta levystä aion säilyttää oman kappaleen.

Nykyisin kuuntelen musiikkini lähinnä Soundcloudista ja Youtubesta. Aloitan jostain tuntemastani artistista ja selailen hänen diggailujaan. Sama kun metskattiin aikanaan sämplematskua, niin katsottiin ensiksi kauniita kansia. Jos sulla on hyvän näköinen kansitaide, sulla on luultavasti tyylitajua muutenkin.

Jos minulle tulee fiilis, että artisti laittaa itsensä likoon rehellisesti, niin se on kaunista. Heti, jos menossa kuuluu rahan tahkoaminen, se tukkii tunnelmaa. Tahdon lipua inspiraation virrassa, kuulla inspiraatiossa olevia ihmisiä. Musiikilla on suuri tehtävä: sillä on voima herättää ihmisiä, tai se voi vaivuttaa tietynlaiseen unitilaan.”