Jarkko Fräntilä ihmettelee Avril Lavignen musiikkivideon aiheuttamaa porua.
Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: kuvakaappaus videosta
Vuonna 2002 raikkaan debyyttilevynsä julkaisseen kanadanranskalaisen Avril Lavignen tähti on ollut laskussa jo pidemmän aikaa. Vuonna 2011 ilmestynyt Goodbye Lullaby oli jo todellinen rimanalitus. Sille oli kappaleita kirjoittanut esimerkiksi Britney Spearsin huippuvuosien taustalta tuttu Max Martin – ainoastaan kymmenen vuotta suuruutensa päivien jälkeen.
On kuitenkin aina ollut yksi maanosa ja etenkin maa, missä Avril Lavignen levyt ovat myyneet hyvin. Aasia ja sen maista etenkin Japani on aina rakastanut häntä.
Avril Lavigne ei ole koskaan löytänyt yhtä tiettyä genreä, jonka sisällä operoida. Hän on hyppinyt pop-punkista amerikkarockin kautta emoglitter-imagoon ja purkkapoppiin. Aasian musiikkikulttuurissa tyylilajista toiseen hyppiminen ja niiden yhdistely ei ole mitenkään tavatonta. Tällä hetkellä länsimaissa ihmetellään Babymetal-yhtyettä, joka yhdistää musiikissaan äärimetallin cheerleader-henkisiin laulumelodioihin. Keulakuvana yhtyeessä toimii kolme kouluasuihin pukeutuvaa tyttöä.
Avril Lavinge julkaisi viimeisimmän, omaa nimeä kantavan levynsä viime vuoden lopulla. Bad Girl -kappaleella vierailee Marilyn Manson. Levy floppasi myyntilistoilla Goodbye Lullaby -albumiakin pahemmin, eikä siihen ole kukaan kiinnittänyt länsimaissa minkäänlaista huomiota.
Paitsi nyt. Levylle tehtiin kappale Hello Kitty, ja siitä julkaistu video on saanut länsimaalaiset raivoihinsa. Kappaleella Lavigne toistaa japaninkielisiä fraaseja aasialaista tanssipoppia ja Skrillex-henkistä ujellusta varastavien taustojen päälle. Videolla aasialaiset tanssitytöt esiintyvät Lavignen taustalla karamelliväreissä. Videon kuvasto lainaa elementtejä japanilaisesta populaarikulttuurista, jossa ”kawaii” (söpöys) on useasti tärkeä elementti.
Kappaleen ja etenkin videon katsotaan edustavan kulttuurirasismia pahimmillaan. Kritisoijien mukaan se lainaa häpeilemättä paloja aasialaisesta kulttuurista ja ryöstää ne käyttöönsä ymmärtämättä mistä niissä todella on kyse.
Kappale on toki omituinen sekoitus tanssipoppia ja kömpelöäkin kömpelömpää nuoleskelua sen ainoan maanosan suuntaan, missä Lavigne edellisellä albumillaan vielä merkitsi jotain. Silti kohu on ylimitoitettu. Samalla argumentaatiolla voisimme tuomita SMC Hoodratsin videot alimpaan helvettiin, sillä Hoodratsin huumeista elämää hehkuttelevat kappaleet ovat silkkaa toistoa Nasin ja kumppaneiden ghettotarinoista.
Hello Kitty on julmetun huono kappale. Sen aasialaisvaikutteet ovat kömpelöllä tavalla päälle liimattuja, mutta ei videossa mistään Pekka ja Pätkä neekereinä -tason virheestä ole kyse. Popmusiikki lainaa kaikkialta, eikä Hello Kitty tee poikkeusta. Kappale muuntaa japanilaiseen kawaii-kulttuuriin yhdistetyn kuvaston omanlaiseksi hiilipaperikopiokseen, mutta se ei tee siitä vielä rasistista.
Siinä missä länsimaat ovat kääntäneet selkänsä Avrilille jo aikoja sitten, Aasian markkinoilla hänen kaikki albuminsa ovat myyneet huimia määriä. Lavigne on voittanut maanosassa lukemattomia yleisöpalkintoja erilaisissa teineille suunnatuissa tilaisuuksissa läpi koko uransa.
Kohua herättäneen videolla on japanilainen ohjaaja, ja sen haukutut tanssikoreografiat on tehnyt japanilainen koreografi. Video kuvattiin Tokiossa.
Hello Kitty on outo hybridi aasialaisia tanssirytmejä ja dubstepiä, mutta rasistinen se ei ole. Päinvastoin. Se on kunnianosoitus kawaii-kulttuurille ja kädenojennus niitä ihmisiä kohtaan, jotka hänen uraansa yhä tekohengittävät ja pitävät elossa.
Hello Kittyn ainoa rikos on kenties siinä, että se julmetun typerä popkappale. Toisaalta sellaistahan popmusiikin pitääkin välillä olla.
Hello Kittyn on kirjoittanut muuten Nickleback-solistina tunnettu, marraskuussa Lavignen kanssa naimisiin mennyt Chad Kroeger. Tämäkin saattaa olla yksi syy siihen, että Lavigne on nyt entistäkin avoimempaa riistaa ilkkujille ja kohtuuttomille syytöksille.