Incredible Nothingin rumpali Teppo Vapaus esittelee itselleen tärkeimmät teokset, joiden tekijät poistuivat elävien kirjoista 27-vuotiaina. Lue koko juttu uusimmasta Rumbasta (17/2010)!
Nirvana: MTV Unplugged in New York (1994)
”Elävä musiikki on parasta musiikkia. Kaikki tällä levyllä on täydellistä: biisit, fiilis, tulkinta, sovitukset ja tuotanto, johon Nirvana osallistui itse. Idolsissa tavataan kehua jotain perttiä peräseinäjoelta siitä, kuinka se ’otti laulun omakseen’. Tämän levyn covereista tulisi määrittää uusi standardi sille, mitä tuo tarkoittaa. Mun korvissa juuri tämä levy teki Kurt Cobainista poikkeuksellisen muusikon.”
Nirvana: Nevermind (1991)
”Eihän tätä voi jättää sivuun. The Beatles meets Sex Pistols. Popin ja punkrockin täydellinen liitto. Butch Vigin suvereeni tuotanto. Kurt haikaili räkissoundia, mutta suostui kaikkiin Butchin ehdotuksiin, kun se sanoi, että ’John Lennon did it’. Siis vitusti tuplauksia. Levy kuulostaa vieläkin tuoreelta ja jokainen biisi on klassikko. Täydellinen kansikuva.”
The Doors: The Best of The Doors (1985)
”Ostin ensin tämän ja sitten kaikki albumit. Niistä on mahdotonta nostaa vain yhtä esille. Kokoelmalevyt onnistuvat harvoin, mutta tämä alkuperäinen Best of -tupla on koottu nerokkaasti ja sen kuuntelukokemuksesta syntyy uniikki näkökulma Jim Morrisisonin ja bändin tuotantoon. Tästä kokoelmasta alkoi minun mielenterveyteni vapaaehtoinen nyrjähtäminen.”
Janis Joplin: Pearl (1971)
”Tulkinta puhuu täysin puolestaan. Janis on globaalin rock’n’roll -mystiikan Marjo Leinonen. Tätä levyä tarvitsee kuunnella viisitoista sekuntia ymmärtääkseen olevansa jonkin ainutlaatuisen äärellä. Move Overin alku on niin väkevä. Janis oli aito beatnik, vain pukinparta puuttui. Tästä olisi tullut vielä parempi, jos maestro olisi elänyt äänitysten loppuun asti.”
Jimi Hendrix: Smash Hits (1968)
”Olennaista ei ole mikään yksittäinen albumi, vaan Hendrixin tulkinnan käsittämätön läsnäolo ja tulenpalavuus. Kaverin sisällä on pitänyt käydä vitulliset kierrokset. Jimin energiat väreilee helpostikin meidän sukupolvelle asti, ja Suomessa esimerkiksi The Blankon Pauli Hauta-Aho on saanut samansieluisesti prakaavat patterit.”
