Artistit: Faith No More

Sarjassamme keikkoja, jotka särkevät sydämen: mitä ihmettä on tapahtunut Faith No Moren entiselle laulajalle?

Kun tuo Faith No More on nyt uuden levynsä myötä ajankohtainen, niin nostetaanpa tällainenkin esille, kun kerran vastaan tuli. FNM:n yhteydessä käydään ajoittain edelleen kinaa siitä, alkoiko yhtyeen kulta-aika Mike Pattonin tultua mukaan vuonna 1988 vai oliko orkesteri sittenkin freeseimmillään alkuaikoinaan Chuck Mosleyn johtamana.

Älkää antako meidän häiritä, jätämme vain tämän UUDEN FAITH NO MORE -LEVYN KUUNNELTAVAKSI TÄHÄN

Huomenta, hyvä yleisö! Nythän on niin, että laulu- ja soitinyhtye Faith No More julkaisee uuden Sol Invictus -albuminsa 19. toukokuuta. Koska palveleminen on ilomme, tarjoamme kuitenkin levyn ennakkokuunneltavaksi jo nyt. Kuuntelepa siis alta, miltä orkesterin parin vuosikymmenen levytystauon jälkeen tekemä albumi kuulostaa! Hyvä!

Faith No More esitti uuden kappaleen Los Angelesin -keikallaan – myös klassikkolevyjen uusintapainoksia tulossa

Suomen Provinssiin kesällä keikalle saapuva Faith No More esitteli Los Angelesissa keskiviikkona uuden kappaleen Black Friday tulevalta Sol Invictus -albumiltaan. Kuuntele esityksen yleisöäänite alta.

Hapokkaahko yhdistelmä: Faith No More ja Einstürzende Neubauten samassa paketissa

Illan ratoksi vielä tällainen erikoisuus: Einstürzende Neubautenin basisti Alexander Hacke otti käsittelyynsä Faith No Moren maaliskuussa julkaiseman Superhero-singlen, ja alta voi kuunnella, millaiseksi remixiksi biisi muotoutui saksalaisen industrial-pioneerin käsittelyssä.