M.A. Numminen valisti sukupuolitaudeista, Julma-Henri psykoterapiasta.
Julma-Henri & Syrjäytyneet: Psykoterapia
Mörssi
Oululaisen Julma-Henrin meriitit ovat toistaiseksi olleet raflaavasti nimetty debyyttialbumi ja poliisia työllistänyt keikka Sörnäisten piritorilla.
Al-Qaida Finlandin valitseminen levyn nimeksi oli aikanaan samankaltainen neronleimaus kuin Steen1:n alkuperäinen nimi. Vihaiset ja vittuuntuneet medialausunnot saivat enemmän huomiota kuin itse musiikki, joka oli melko turhanpäiväistä gangstaräppiä.
Julma-Henrin & Syrjäytyneiden toinen levy on nimensä mukaisesti teemalevy psykoterapiasta. Siinä missä Al-Qaida Finland velloi pahassa olossa ja sen ilmenemismuodoissa, Psykoterapia on läpiluenta toipumisesta. Mitään erityistä oivallusta levyltä on kuitenkin turha etsiä.
Jos masennus, itsetuhoisuus ja muut psyykkiset ongelmat kiinnostavat enemmänkin, kannattaa hankkia Suomen Mielenterveysseuran pamfletti mielenterveyskuntoutuksesta. Levyn jokainen biisi nimittäin kuulostaa siltä, kuin Julma-Henri lukisi psykiatrinsa lahjoittamaa self help -monistetta.
Hengästyttävän pitkät riimit on kirjoitettu ilmeisen tosissaan, mikä tekee kuuntelukokemuksesta erityisen vaivaannuttavan – kuin nauraisi tahtomattaan kehitysvammaiselle lapselle.
Musiikillisesti Psykoterapia kumartaa Dälekin suuntaan.”Oikeilla soittimilla” soitetut taustat eivät edusta geneeristä hiphopia, vaan ammentavat vaikutteensa niin shoegazingista, noisesta kuin rockistakin.
Hälyäänillä ja epämääräisellä metelillä yritetään kenties luoda autenttista underground-fiilistä. Mutta jos ug-hiphop on tällaista, miten se eroaa AA-kerhosta, ryhmäterapiasta tai kirkon rukouspiiristä?
Julma-Henrin “persoonallisesta” flowsta voi olla montaa eri mieltä. Kuitataan siis asia toteamalla, että itseäni mies ärsyttää yhtä pahasti kuin Ceebrolisticsin RoopeK 1990-luvulla.
Kömpelöstä toteutuksesta huolimatta Psykoterapia on sekä musiikillisesti että teemallisesti kunnianhimoinen irtiotto Al-Qaida Finlandista. Kiitosta on annettava erityisesti arasta ja henkilökohtaisesti vaikeasta aihepiiristä, josta Julma-Henrillä lienee omakohtaista kokemusta. Harmi vain, että sanoitukset aiheuttavat enemmänkin myötähäpeää kuin samastumista.
Teksti: Mervi Vuorela, kuva: Timo Turunen