Suomi-blackin kuka on kukin – arviossa Pirunkehto

Svart laittoi suomalaisen black metalin merkkinimet yksiin kansiin.

Tero Ikäheimonen
Pirunkehto – Suomalaisen black metallin tarina
Svart
7,0

Pirunkehto on komea paketti. 500-sivuinen, toimivasti taitettu ja täynnä mielenkiintoista kuvamateriaalia oleva tiiliskivi osoittaa jo toista kertaa, upean Isten-kirjan jälkeen, että huolellisista levyjulkaisuistaan tunnetulla Svart Recordsilla on paukkuja laittaa pihalle näyttävä kirjakin.

Kirjan tekstilläkin on ansionsa. Lähestymistavaltaan Pirunkehto tuo mieleen Dayal Pattersonin black metal -historiikki Black metal: Evolution of the Cult. Teoksen luvut esittelevät kronologisessa järjestyksessä alan tärkeimpiä suomalaisyhtyeitä. Muutamassa luvussa pääpaino on jossain alaan liittyvässä ilmiössä, kuten tape trading, satanismi ja NSBM.

Mukana ovat niin Beherit, Horna, Clandestine Blaze kuin muutkin suomi-blackin olennaisista nimistä. Ikäheimonen on itsestäänselvien bändivalintojen lisäksi ottanut mukaan useita yllättäviä nimiä. On kyseenalaista, onko näiden nimien historiallinen merkitys niin suuri, että niiden mukanaolo olisi siksi perusteltua, mutta usein näistä vähemmän tunnettujen nimien kohdalta löytyvät kirjan mielenkiintoisimmat tarinat. Toisaalta taas puutteitakin kirjan bändivalinnoista joku voisi löytää.

Teoksen isoimpana ongelmana pidän sitä, että kirjan haastattelut näyttävät tehdyn saman kaavan mukaan, ja pahimmillaan teksti on pelkkää vähemmän merkittävien faktojen luettelointia. Ei ole mielenkiintoista lukea kerta toisensa jälkeen, miten eri bändien jäsenet löysivät ensin perinteisen heavy metalin ja siirtyivät siitä sitten rankemman musiikin pariin. Myös yhtyeiden uravaiheet käydään läpi liian yksityiskohtaisesti, usein aina kokoonpanomuutoksia, levyjen äänityspaikkoja ja julkaisijoita myöten. On vaikea uskoa, ettei näistä haastateltavista olisi saanut irti mielenkiintoisempiakin asioita. Sen sijaan niin ikään haastattelusta toiseen toistuva bändien ajatusmaailman valottaminen on hyvinkin perusteltua ja kiinnostavaa, onhan kuitenkin kyse vahvasti ideologiaan perustuvasta musiikkityylistä.

Liikaan kriittisyyteen ei silti ole aihetta. Heikkouksistaan huolimatta Pirunkehto on kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoinen teos, jonka lukija ahmii hetkessä.