Kumpi Hyyrysistä olikaan lääkkeitä testimielessä napsinut sähköjänis? Stam1na-Antti ja YUP-Jussi kertovat

03.04.2013

Veli veljestä tarinoi. Pyysimme Hyyrysen muusikkoveljeksiä kertomaan muistoja toisistaan, perhetaustoistaan ja yhteisestä Wöyh!-bändistään.

Teksti: Jaakko Kilpeläinen, kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Jussi Hyyrynen:

”Perheessämme oli viisi veljestä, joista Antti oli nuorin ja minä vanhin. Muistan Antin iloisena ja ulospäinsuuntautuneena pikkuveljenä. Hän on minua niin paljon nuorempi, että emme koskaan tapelleet keskenämme vaan muiden veljien kanssa.

Esikoisena sain soittimet, vaatteet ja urheiluvälineet uutena. Antti sai kaiken käytettynä, mistä hän oli katkera. On oikein, että nykyään hänellä on paremmat kamat ja sponsoridiilit kuin minulla.

Muutin kotoa, kun lähdin Savonlinnan Taidelukioon 1987. Antti oli silloin seitsemän. Emme kovin paljon nähneet toisiamme, kun olin viikot Savonlinnassa ja soitin viikonloput humppaa ravintoloissa.

Itseäni mitenkään jalustalle nostamatta, uskon esimerkkini vaikuttaneen aika paljon Antin soittoharrastukseen. Kotona oli rummut ja kitaroita, joita Antti sai lainata. Hän myös kuunteli minulta saamiaan YUP:n levyjä ja tuntui imevän niistä vaikutteita.

Kun Stam1na perustettiin 1996, Anttia ei enää paljon kotona näkynyt. Bändi treenasi ahkerasti, ja noihin aikoihin havaitsin Antin musiikillisen lahjakkuuden.

Kun Antti oli teini-iässä, järjestin hänelle backstage-passeja festareille, joilla hän pääsi vähän näkemään suomalaista rock-elämää. Ei mennyt monta vuotta, kun Antti alkoikin hoitaa minulle backstage-passeja ja lahjoittaa levyjään omistuskirjoituksella.

Stam1nan alkuvuosina Antti ja muut jäsenet pohtivat tyyliään ja lähettelivät turhaan demojaan levy-yhtiöihin. He kysyivät minultakin, mihin suuntaan sitä juttua pitäisi viedä. En osannut sanoa muuta kuin että tehkää ja kehittäkää omaa juttuanne.

Stam1na sai ensimmäisen levynsä valmiiksi 2004 tai 2005. Ajoimme Antin kanssa autolla jonnekin, kun hän soitti sen minulle ensimmäisen kerran. Se oli kuin isku päähän, jotain aivan muuta kuin ne aiemmin kuulemani demot. Tajusin, että nyt on pikkuveli pannut paremmaksi. Olen siitä asti ollut Stam1na-fani.

Olemme Antin kanssa ulkoisesti aika erilaisia. Antilla on pitkä tukka, minulla lyhyt. Hänellä on tatuointeja, minulla ei. Minulla on konservatiivinen leipätyö, ammattimuusikon koulutus ja joissain asioissa hyvin pedantti luonne. Olen esimerkiksi treenannut juoksua harjoituspäiväkirjan kanssa niin, että se on mennyt kaiken muun edelle.

Antti on huoleton taiteilijasielu. Hän on kitaristina itseoppinut eikä juuri tunne musiikin teoriaa. Siitä on joskus hyötyä ja joskus haittaa. Antin kirjoittamissa biiseissä on erikoisia sointuja ja muita luovia ratkaisuja, joita olen ihmetellyt hyvässä ja pahassa.

Pohjimmiltaan meidän molempien luonteessa on samantyyppinen perusviritys. Molemmilla on tiettyä luovaa hulluutta. Se on näkynyt vaikkapa serkusten bileissä, joissa olemme kaivaneet esiin akustisen kitaran ja alkaneet improvisoida. Parhaimmillaan toisen laulu ruokkii toista ja aikaan saadaan jonkinlainen tarina.

Voihan olla, että jos WÖYH!:n levy myy 100 000 kappaletta, minusta tulee Antin kaltainen taiteilija. Ehkä sitten kasvatan pitkän tukan ja sanon lääkärin työlle hei hei.”

Antti Hyyrynen:

”Varhaisin muistoni Jussista? Yksi varhaisimpia on se, kun olin vessassa eikä äiti ollut lähettyvillä, niin Jussi tuli sitten pyyhkimään. Ihan totta! Lisäksi paperi oli lopussa.

Asuin kolme ensimmäistä vuottani Piippolassa Pohjois-Pohjanmaalla, josta muutimme Lemille Etelä-Karjalaan. Miellän itseni lemiläiseksi, koska olen asunut siellä pisimpään. Jussi käsittääkseni pitää itseään pohjoispohjalaasena.

Äitimme oli kotisairaanhoitaja ja kuvataiteellisesti lahjakas. Visuaalisen ajatteluni kannalta on merkittävää, että äiti on kuvannut perhettään 8-millisellä kaitafilmikameralla jo ennen syntymääni.

Kiinnostukseni musiikkivideoiden tekemiseen tulee kuitenkin siitä, että näin pikkupoikana kun Jussi teki sotaelokuvia kavereittensa kanssa. Ihmettelin, miten nämä tyypit voivat istua tässä ja olla samaan aikaan projektorikankaalla.

Musiikki on perintöä isältämme, kunnaneläinlääkärinä työskennelleeltä Pekka Hyyryseltä. Isä on muun muassa laulanut Savonlinnan oopperakuorossa. Hän on myös pitkän linjan kanttori ja pianisti.

En tosin tiedä, mistä Jussi kokee saaneensa vaikutteensa. Hän on käynyt taidelukion ja saanut kitaristin koulutuksen. Minä käytän musiikissani intuitiota, kun taas Jussi purkaa asiat nuoteiksi ja analysoi teorian kautta.

Vanhemmat tukivat kaikessa, mikä meitä kiinnosti, vaikka vaatii aikaa ja rahaa tukea viiden pojan harrastuksia. Jussi harrasti musiikin lisäksi monia urheilulajeja. Yhteen aikaan Jussi toimi lääkekoehenkilönä. Hän napsi mummolassakin lääkkeitä ja piti kirjaa vaikutuksista.

Ensimmäisiä YUP:hen liittyviä muistojani on se, kun Jussi toi kotiin pahvilaatikollisen bändin vinyyleitä. Hän pani levyt kaakeliuunin päälle, jossa koko paska suli. Jussi väittää, ettei näin käynyt, mutta minulla on elävä muistikuva.

Kun Toppatakkeja ja toledon terästä ilmestyi 1994, YUP poseerasi Rumbassa pitkät takit päällään. Ajattelin että jumalauta, meidän Jussi on Rumban kannessa, se taitaa tosiaan olla muusikko. Fanitan YUP:ssa edelleen eniten niitä alkuaikoja.

Olen Jussille ikuisessa kiitollisuudenvelassa, että sain aikoinaan lainata hänen rumpujaan ja kitaroitaan. YUP on myös vaikuttanut vahvasti Stam1nan tapaan tehdä biisejä, joissa on outoja nuotteja ja sointuja ja enemmän kuin kolme osaa. Jarkko Martikainen on aina ollut minulle se tärkein sanoittaja. Häneltä omaksuin leikittelevän sävyn sanoituksissani.

Tunnen itseni vanhemmaksi kuin Jussi luultavasti itsensä. On hämmästyttävää, miten nelikymppinen jätkä voi näyttää niin nuorelta. Minä olen meistä se, joka tykkää bailata. YUP ei kai koskaan lätrännyt viinalla. Keikalla ne keskittyivät enemmän soittamiseen kuin siihen, mitä juomia raiderissa on. Stam1nassa on enemmän punkhenkeä.

Jussi on selvästi kaipaillut takaisin keikkalavoille. Hän haluaa varmasti vielä joskus tehdä musiikkia YUP:nkin kanssa.

WÖYH!:ssä olen oppinut uusia puolia veljestäni. Katsoimme studiolla äänittäjä Miitri Aaltosen kanssa, kuinka Jussi juoksi kitaroiden, laulukopin ja miksauspöydän väliä ja soitti ilmakitaraa. Kysyin Miitriltä, olenko minä samanlainen sähköjänis. Miitri pudisti päätään. Olen pitänyt itseäni energisenä, mutta Jussissa olen löytänyt voittajani vöyhötyksessä ja multitaskingissa.

Jussi on teoriakeskeinen ihminen, joka panostaa levytyksessä minua enemmän ennakkovalmisteluun. Jos pitäisi löytää jonnekin, Jussi hyppäisi citymaasturiin ja panisi gps:n päälle. Minä lähtisin polkupyörällä väärään suuntaan.

Molemmat sähläisivät yhtä kauan ja olisivat yhtä aikaa perillä.”

Artikkeli on julkaistu Rumbassa 3/13. Katso Wöyh!:in Kaskelottí-video täällä.

Lisää luettavaa