”Onhan tuota tullut otettua koko oikean käden peittävä Twin Peaks -tatuointikin” – Muusikot kertovat, mitä Twin Peaks heille merkitsee

Vuonna 2016 tv-ruutuihin palaava Twin Peaks inspiroi 1990-luvun alussa kokonaista taiteilijasukupolvea. Kysyimme Suvi Isotalolta, Swallow the Sunin Mikko Kotamäeltä, Scandinavian Music Groupin Joel Melasniemeltä, Riitaojan Arimatti Jutilalta, Kuolemanlaakson Markus Laaksolta ja Death Hawksin Teemu Markkulalta, millaisia ajatuksia tämä kaikkien kulttisarjojen äiti heissä herättää. SPOILER-VAROITUS, luonnollisesti!

EDIT klo 15:50: Pyhimyksen kommentti liitetty joukon jatkoksi.

Yksi asia hieman latistaa paluu-uutisen nostattamaa riemua: vaikka mukaan saataisiin kuinka paljon alkuperäisestä näyttelijäporukasta, pahuuden ruumiillistumana tunnettua Bob-henkeä esittänyt Frank Silva ei säikäyttele enää katsojia. Silva menehtyi HIV:n aiheuttamiin komplikaatioihin vuonna 1995. RIP, hieno mies.

killerbob

Suvi Isotalo

”Katsoin sarjan ensimmäistä kertaa vasta parikymppisenä. Tunnusmusiikki oli tosin jäänyt lapsuudesta mieleen salaperäisenä ja kutkuttavana. Meni varmaan vuosi, että toivuin sarjan aiheuttamista väristyksistä. Olin ihan varma, että Leland nukkui sänkyni alla.

Twin Peaks on hienoin tv-sarja, mitä tiedän. Lynchin estetiikka ja tapa käyttää musiikkia on vaikuttanut moniin töihini. Useissa näyttämöteoksissa olen käyttänyt referenssinä Twin Peaksia ja Badalamentia. Toivon että uudet jaksot onnistuvat luomaan yhtä vangitsevan maailman. Ja toivon todella, että agentti Cooper vapautuu Bobin vallasta.”

Pyhimys

”Kun huhut Twin Peaksin paluusta alkoivat, teki mieleni twiitata: ’Mitä kaikki vauhkoavat TP:n paluusta? Minä ostin DVD-boksin, kun se ilmestyi’ En siis usko, että uusi versio tulee jatkamaan alkuperäistä minkään muun kuin nimen osalta. Toivon tietysti olevani väärässä, sillä se tunnelma, joka ysärillä painui nuoren pojan mieleen, on edelleen jotain ainutlaatuista.

Sen jälkeen olen katsonut sarjan kerran, eikä fiilis ollut kadonnut mihinkään. Edelleen kysymyksiä heräsi paljon, eikä niihin juurikaan vastattu tyydyttävästi. Useimmiten kun sarja tai muu aiheuttaa tällaisen efektin, se menettää kiinnostavuutensa, ja siinä joukossa Twin Peaks on ainoa poikkeus.”

Mikko Kotamäki / Swallow the Sun, Kuolemanlaakso

”Eka muistikuva Twin Peaksista menee ihan lapsuuteen. Olinhan silloin vasta ala-asteella, kun sarja Suomessa ekaa kertaa näytettiin. Muistan, että isosisko sitä jonkun verran taisi televisiosta katsoa ja mitä itse sitä näin, se tuntui pelottavalta ja ahdistavalta. Mutta jotenkin se siitä ajatuksiin jäi. Olisi ihme, jos edes tunnari ei jäisi päähän kertanäkemältä.

Sittemmin sarja on tullut katsottua miltei joka vuosi kerran alusta loppuun. Onneksi tätäkin vuotta on vielä jäljellä, eli vielä kerkeää katsoa. Onhan tuota tullut otettua koko oikean käden peittävä Twin Peaks -tatuointikin hahmoineen ja maisemineen.

Sarja on vaikuttanut myös bändeihini. Jonkun verran sanoituksiin sekä ennen kaikkea tunnelmaan ja fiilikseen. Itselleni musa on erityisesti tunnelmaa ja fiilistä, ei teknistä suoritusta. Ja minun mielenlaatuuni lynchmäinen tunnelma on juuri se juttu, mikä tuntuu hyvältä musassakin. Utuista ja painostavaa.

Koska kyseessä on David Lynch, on Twin Peaksin tulevia koitoksia hyvin hankala ennustaa etukäteen. Mahtava juttu, että tarinaa vielä jatketaan. Dale Cooperin kohtalo on itse asiassa mietityttänyt vuosien varrella useaan otteseen. 2016 se sitten selviää, tai siis jos selviää. Sehän on Twin Peaks, eikä juuri mikään ole sitä miltä näyttää. Fanipojalle varmasti menee läpi kuitenkin. Katsellaan odotellessa Inland Empirea ja mietiskellään, että mitähän siinä tapahtuu. Ties kuinka monennen kerran.”

Arimatti Jutila / Riitaoja

”Kun Twin Peaks televisioitiin ensimmäistä kertaa, se kolahti tosi kovaa. Kaikki tuntuivat puhuvan siitä, ja sarjan edetessä murhaajaa yritettiin kilpaa arvailla. Tosin jo ensimmäisen jakson jälkeen Aleksis Kiven kadun S-marketin seinään oli ilmestynyt yli metrin korkuisilla kirjaimilla spoileri: ’Oma isä tappoi Laura Palmerin’.

Minulle merkittävä osa Twin Peaksin magiaa on Angelo Badalamentin soundtrack. Ei pelkästään se tunnari, vaan myös muu sarjassa kuultu musiikki. Näin jälkeepäin ajatellen huomaan tuon vaikuttaneen omaan musiikin tekemiseen ja soittoon siinä missä tärkeimmät kitaristiesikuvatkin. Pitkät matalat drone-äänet, antelias kaiun ja tremolon käyttö sekä aavemaiset melodiat. Badalamenti ei varmastikaan noita juttuja keksinyt, mutta Twin Peaksin kautta ne asettuivat minun alitajuntaani pysyvästi.

Tulevat jaksot kiinnostavat nimenomaan siksi, koska ohjaajana on David Lynch itse. Alkuperäisessä sarjassahan hän ohjasi vain murto-osan jaksoista, ja eron huomasi heti: Lynchin jaksoissa outouskerroin oli korkeammalla. Davin Lynchin tekemiset ovat jännittäviä edelleen, mukaanlukien viimeisin musiikkialbumi The Big Dream.”

Joel Melasniemi / Scandinavian Music Group, Ultre Bra

”Twin Peaks oli paskimmillaankin aivan loistavaa shittiä. Katsoin uskollisesti koko parjatun toisenkin tuotantokauden, nielin loppuratkaisun ja katsoin jopa mielestäni mainion On the Airin kaikki näytetyt jaksot. Verrattuna Twin Peaksiin pidin samoihin aikoihin tullutta Kieslowskin 10. käskyä -sarjaa kaikesta moraalin kirkkaudestaan ja taiteellisesta ehdottomuudestaan huolimatta salaa pitkäveteisenä.

Lynchin myötä opin pitämään mysteereistä ilman odotusta ratkaisusta. Jos vaikka perinteisemmässä dekkarikerronnassa näennäisen kryptisiltä tuntuvat tapahtumat aina lopulta ’selviävät’, Twin Peaksissä – kuten kaikissa Lynchin mielenkiintoisimmissa töissä – mikään ei koskaan selviä. Matemaattisesti puhuen laskutoimituksesta jää aina jotain yli tai jotain vajaaksi. Kaikkein järkevintä on mielestäni olla kokonaan tulkitsematta, mitä Lynchin elokuvissa tapahtuu, ja suhtautua niihin vain sensorisina elämyksinä. Jos niitä haluaa analysoida tai ’ratkaista’, on eri tulkinnat mielestäni nähtävä additiivisina siten, että keskenään ristiriitaiset tulkinnat ovat kaikki oikeassa.

Suuri osa taiteellisesta paskasta, josta pidin teini-ikäisenä, on jälkikäteen osoittautunut tekotaiteelliseksi paskaksi. Lynchin tuotannon pelastaa ajan hampaalta juuri naiivi elämyksellisyys.

Badalamenti on omassa viitekehyksessäni ihan yleisesti käytössä oleva adjektiivi kaikelle naiiville fiftariballadikamalle ja uhkaaville synahuminoille. Twin Peaksin alkuteksteistä ei saanut koskaan myöhästyä.

Veikkaan, että uudet jaksot ovat nautittavia. Toisaalta siksi, että Twin Peaks ei ole minulle mikään pyhä lehmä tai alun perinkään täydellinen kokonaisuus, ja toisaalta siksi, että Lynchin visioiden ei ole voinut varsinaisesti sanoa ainakaan vesittyneen vuosien saatossa. Erittäin mielenkiintoinen lisä telpparisarjojen renessanssiin yhdeltä alkuperäisistä tienraivaajista!”

Markus Laakso / Kuolemanlaakso

”Twin Peaks on ollut minulle aina ehtymätön inspiraation lähde. Katson yhä sarjan liki vuosittain, ja ensimmäinen tuotantokausi on tälläkin hetkellä kesken. Näin sen ensimmäisen kerran neitsytpyörityksellään Suomen televisiosta. En seurannut niihin aikoihin mitään sarjoja, mutta Twin Peaksiin jäin koukkuun jo trailerin perusteella.

Sarjassa kiehtoi kaikki: juoni, mystisyys, ajattomuus, henkilöhahmot, dialogi, värimaailma, yllätyksellisyys, lynchiläisyys, maisemat, douglaskuusten tuoksu, kulinarismi, itämainen filosofia, suurempaan kokonaisuuteen linkittyvä sattumanvaraisuus, Angelo Badalamentin traagisen kaunis musiikki ja niin edelleen. Kävin pilotin kuvauspaikoilla Snoqualmie Fallsilla vuonna 1993 ja LA:n ulkokuvausmestoilla vuonna 2011.

Monesti kulttijuttujen uudelleenlämmittelyt menevät munilleen, mutta uskon, että Twin Peaksin tapauksessa yhdeksän seuraavaa osaa ovat tasokkaita ja tekevät kunniaa alkuperäisille jaksoille. Lynch ja Frost jättivät niin monta lentävää lausetta ja juonenhaaraa auki, että tarinaa on mehukas jatkaa. Toki vanha näyttelijäkaarti edustaa jo senioriluokkaa, joten uudet, kauniit kasvot noussevat keskiöön muutamaa ydinhahmoa lukuun ottamatta. Mukana ovat ainakin Lynch, Frost, MacLachlan kuin huhun mukaan Badalamentikin, ja Lynch ohjaa kaikki jaksot, joten laatua sopii odottaa. Toivon sydämestäni, että roolittajanero Johanna Raykin on kelkassa.

Twin Peaksin hohto ei ole hälvennyt näinä 25 vuotena tippaakaan, vaan kenties päinvastoin. Se lienee nyt jopa tunnetumpi kuin koskaan. Ray ’Leland’ Wise on sanonut ajattelevansa Laura Palmeria päivittäin ja Lynch on tuumannut, että ’the town of Twin Peaks is still out there’, eli tarina on jäänyt kutittamaan myös sarjan luojia, joilla on ollut aikaa pureskella ja hahmotella jatkoa joko tietoisesti tai alitajuisesti.

Koska sarjasta on kasvanut liki uskonnonkaltainen juttu niin monille, luotan siihen, ettei kaupungin ajatonta fiilistä ole nykyaikaistettu liikaa, mikä vesittäisi koko homman. Mielestäni huhumyllyn aloittanut tweetti kiteyttää tuon pointin aika hyvin: ’That gum you like is going to come back in style’.”

Teemu Markkula / Death Hawks

”Ensimmäiset muistikuvani Twin Peaksista ovat, kun äitini katsoi sarjaa tv:stä olohuoneessa ja itse leikin tai tein jotain 5-vuotiaan juttuja. Muistan kuitenkin, kuinka tv kiinnitti huomioni hetkeksi kiehtovan näköisellä kuvauksella muun muassa Laura Palmerin kotitalosta pimeänä iltana ja kuvilla pienestä eristyneestä kaupungista vaikuttavan luonnon keskellä. Sittemmin olen palannut kuviin ja tunnelmiin katsomalla sarjan pari kertaa läpi ja katsomalla myös sarjan jälkeen tehdyn elokuvan Fire Walk with Me.

Twin Peaksistä puhuminen ja muisteleminen aiheuttaa minussa haluja juoda hyvää kahvia ja lähteä ulos luontoon pois isosta kaupungista. Twin Peaksin soundtrackin kuunteleminen aiheuttaa minulle välittömiä kylmiä väreitä, kuten aiheuttaa jo pelkkien yksittäisten kohtausten katsominenkin.

Tekemässäni ja tuottamassani musiikissa näen yhdistäviä tekijöitä Twin Peaksiin ilmaisutavassa, jossa haluan koskettaa eräänlaista vieraampaa toiseutta – haluna luoda musiikilla ja kuulokuvilla oman maailman ja paikan, missä tapahtuu kiehtovia asioita, joita ei pysty täysin selittämään.

Twin Peaksissa, kuten useimmissa Lynchin töissä, on (kuvattu) maailma tuntemamme maailman sisällä.

Tämän takia Twin Peaks vaikuttaa aivan eri tasolla kuin esimerkiksi Star Wars.

Kaikki se, mitä on verhon takana, on hienovaraisesti totetutettu. Tuntuu kuin nämä epätavalliset tapahtumat ja niihin johtaneet tekijät olisivat ottaneet koko rauhallisena esitetyn alueen hallintaansa.

Itse olen niin herkkä Lynchin tyylille toteuttaa visioitaan verhon takaa (varsinkin Lynch/Frostin Twin Peaksissa), että huomaan antautuvani kaikkien jättiläisten ja valkoisten hevosien vaikutuksien valtaan juurikaan kyseenalaistamatta. Kuvasto ja termit valkoisesta hevosesta ’doppelgängeriin’ pohjautuvat usein kansantaruihin ja raamatullisiin legendoihin lisäten kiehtovaa sisältöä sarjaan entisestään.

Yksi parhaista esimerkeistä, jonka voima paljastui todella vasta nyt, on sarjan toistaiseksi viimeisessä jaksossa jossa Laura Palmerin esittämä profetia ’I’ll see you again in 25 years’ käy agentti Cooperille nyt toteen, kun täsmälleen 25 vuotta myöhemmin sarjaa jatketaan.

Vertailu tässä ja muissakin yhteyksissä on tavallaan täysin turhaa, enkä halua puhua enempiä siitä, kuinka muun muassa X-files ja True Detective ovat omalla tavallaan mahtavia sarjoja mutta selvästi myös inspiroituneet Twin Peaksista. True Detectivessä oli mielestäni jokseenkin verrattavaa toiseutta tai jännittävyyttä siinä, miten jokin voima ohjailee tapahtumia, mutta sarja jäi kuitenkin lopulta perinteisemmäksi murhamysteeriksi.

Se on yksi asia, jonka Twin Peaks sai aikaan, nimittäin tv-sarjojen kehittymisen rohkeampaan suuntaan. Tällä asialla ei kuitenkaan ole tippaakaan merkitystä Twin Peaksin vetovoimaan.

Eniten itseäni jännittää, kuinka monta näyttelijää alkuperäisestä castingista on mukana. Yhtä lailla jännittää se, tekeekö Angelo Badalamenti uutta musiikkia uusiin jaksoihin.

Se, mikä Twin Peaksissa lopullisesti kahlitsee maailmaansa, on hienosti toteutettu musiikki. Kun mainitsemissani verrokeissa pauhaa klassisen musiikin elementit ja jonkinlainen nyky-americana, niin Badalamenti loi musiikillaan kiehtovasti lähes jatkuvan ja uhkaavankin toiseuden läsnäolon varjostaen jokaista Dale Cooperin tointa.

Twin Peaks puhuttelee minua kokonaisuutena estetiikallaan – yhdistelmänä, joka on täysin uniikki.

Twin Peaks on kaunis ja outo. Siksi niin kiehtova ja ihana paikka johon palaaminen on jännittävää, kiehtovaa ja selkäpiitä kutkuttavasti karmivaa.

Twin Peaks erilainen. Se kertoo tarinan eri lailla ja opettaa näkemään asioita eri lailla.

Twin Peaks on saanut minut esimerkiksi kyseenalaistamaan, mitä jotkin linnut oikeasti kertovat iloiselta kuulostavalla laulullaan.

Kaikille suomalaisille tuttu metsäkin on saattanut saada erikoistarkoituksia ja merkityksellisyyttä.

Vaikkakin sarja on fiktiota, se ei missään nimessä vähennä sitä jännittävyyttä ja mysteerien määrää elämässä ja maailmassa, jossa kaikki näyttää olevan usein niin rauhallista ja paikoillaan kun katsoo ulos ikkunasta. Koskaan ei kuitenkaan tiedä, mitä metsässä on.

May the forest be with you.

I have no idea where this will lead us. But I have a definite feeling it will be a place both wonderful and strange.
—Dale Cooper

Damn good coffee.”