Positivus-festareilla pääbändit jäykistelivät, papit jorasivat hapoissa ja yleisö kömpi mutavellin peitossa

Tero H. Savolainen vieraili Latvian Positivus-festareilla. Siellä hän sai muun muassa selville, että maailmassa on toinenkin Paska-yhtye.

Teksti ja kuvat: Tero H. Savolainen

Positivus 2012
Salacgrīva, Latvia
20.–21.7.2012

Positivus12-festivaali Latvian Salacgrivassa alkoi perjantai-iltapäivänä aurinkoisissa merkeissä. Juhla-alue sijaitsi puolentoista tunnin ajon päässä Riikasta ja kolmen tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta Baltian maiden läpi kulkevan Via Baltican varrella Itämeren rannassa.

Kaksipäiväisellä festivaalilla tarjoiltiin musiikkia viideltä lavalta. Artistilistalla oli kokoonpanoja paikallisista pikkubändeistä kansainvälisiin isoihin nimiin ja tuleviin suuruuksiin. Tanssilavalla keskityttiin dj-vetoiseen konemusiikkiin yöt läpeensä. Lisäksi alueella oli elokuvateltta, runouteen ja kansanmusiikkiin keskittyvä luontolava sekä lasten lava.

Luontolavalla olisi ollut esimerkiksi Paskan latvialainen kaima Sūdi, joka tuli bongattua listalta liian myöhään. Myös telttalavoilla paljon kiinnostavia bändejä Latviasta ja naapurimaista, mutta ne jäivät nyt päälavojen hyvän tarjonnan vuoksi vähälle huomiolle. Musiikillisen kattauksen lisäksi vodkabrändin disko hiekkarannalla, riippukeinut männikössä ja ihmisten rento juhlatunnelma tuottivat onnistuneen juhlan.

Kakkoslavalla juhlat alkoivat latvialaisen Deskatalightersin skalla ja jatkui virolaisen Malcoln Lincolnin funkahtavalla popilla. Aikaisessa perjantai-iltapäivässä vain muutama kourallinen ihmisiä oli ehtinyt paikalle. Lucy Rose soitti akustista poppiaan kakkoslavalla Malcolnin jälkeen. Lucy keräsi jo paljon kovempia suosionosoituksia, mutta varsinaisesta tungoksesta ei vielä voinut puhua.

Ranskalaisduo Housse de Racket, jota usein verrataan Airiin ja Phoenixiin, aloitti päälavalla rytmikkään setin elektrorockiaan. Yleisökin huomasi vähitellen ranskalaisten energisen show’n valuvan korvista jalkoihin.

Päälavalla jatkoi Niki & the Dove elektropopillaan sujuvasti siitä, mihin ranskalaiset olivat päättäneet. Laulaja Malin Dahlstöm jaksoi huiskutella, hymyillä ja kehua yleisöään. Ryhmän suurin ja odotetuin hitti DJ, Ease My Mind oli sijoitettu setissä toiseksi, ja biisin aikana yleisö vapautti itsestään viimeisetkin tanssia vastustavat kahleet ja alkoi tampata ruohokenttää.

Hyvissä ajoin ennen seuraavaa keikkaa tasainen yleisövirta alkoi vyöryä päälavan eteen katsomaan Instrumentia, joka kotikenttäedusta nautiskellen polkaisi festivaalin täyteen vauhtiin. Instrumentin musiikki on sekoitus englanniksi ja latviaksi laulettua indiepoppia ja elektroa yhdistettynä falsettilauluun. Se on vähän kuin Sigur Ros ja Mika flirttailemassa 8-bittisille konsoleille.

Lavalle oli marssitettu myös torvisektio, kitaristeja ja keikkarumpali vahvistamaan duon keikkasaundia. Keikalla selvisi myös, ketä lavan reunaan kasattu pyrotekniikka oli koko illan odottanut. Pommit tummassa yössä ja yhteislauluna falsetissa kulkeva Born to Die, joka on TRU-albumin kovin hitti, jättivät lähtemättömän vaikutuksen ja tekivät selväksi, mikä oli illan epävirallinen pääbändi.

Instrumentin jälkeen pystyi jatkamaan latvialaisella musiikilla kakkoslavalla, missä Iļģi esitti kansanmusiikkia elektrobiiteillä ryhditettynä. Päälavalle kipusi seuraavana Friendly Fires. Ensimmäisestä iskusta alkaen oli selvää, että nyt ei hissutella. Notkealanteisesti nykivä laulaja yhdistettynä bändin tiukkaan soittoon laittoi lantiot liikkumaan diskopopfunkin tahtiin paremmin kuin tuhat naminami-marcoa.

Osittain päällekkäin Friendly Firesin kanssa kakkoslavalla aloitti King Charles. Hän veti lavan ja rantamännikön välisen alueen viimeistä koloa myöten täyteen ja verotti osaltaan myös päälavan yleisöä.

Monet ihmettelivät, miksi Kuningas ei ollut päälavalla kuten edellisenä vuonna. He muistelivat edelleen hänen energistä show’taan ja kiipeilyään trusseissa. Vaikka tänä vuonna vastaavanlaista akrobatiaa ei nähty, isotukkainen viiksiniekka täytti hänelle asetetut odotukset ja sulatti varmasti koko joukon uusia sydämiä karismallaan.

Keane, tuo vanha hittikone, päätti päälavan illan. Eleettömästi esiintynyt Keane soitti uuden Strangeland-levyn biisejä, mutta lopussa kuultiin ne vanhat hyvät hitit Hopes and Fears -levyltä (2004).

Tom Chaplinin laulusaundista puuttui poikamainen heleys korkeissa kohdissa. Skeptisimmät jopa epäilivät heidän tipauttaneen biisejä pari askelta alas päin, mutta tätä ei keikan aikana pystytty tarkistamaan äänitteeltä.

Nikin & the Doven, Instrumentin, Friendly Firesin ja King Charlesin energisten settien jälkeen Keane maistui sateen laimentamalta oluelta – ei se nyt kovin hyvääkään ole, mutta kyllähän sitä aina tuopillisen juo. Niille, kenelle Keane jätti liian laimean fiiliksen, dj:t soittivat vielä energiajuomajätin lavalla tukevasti pätkivää dubstepiä kello kuuteen.

Toinen festivaalipäivä käynnistyi jo ennen puolta päivää. Kakkoslavalla soittivat latvialainen ska-bändi Kuchenbeat sekä puolalainen Brodka elektropoppiaan. Kahdelta iltapäivällä päälavan eteen kävellyt festarivieras saattoi luulla kävelleensä siihen kohtaan, missä varhaiskeskiajan tarkk’ampuja on päättänyt ampua jousellaan puolikkaan pois krapulaisesta päästä.

ositivuksen isojen lavojen ainoa metallibändi Skyforger soitti ja lauloi folk metalliin kiedottua Latvian esikristillisten heimojen sotahistoriaa, jota halusi koko nurmikentällinen raivokasta kansaa. Fanaattinen yleisö näytti haluavansa raskaita riffejä, pitti pyöri ja nyrkit heiluivat ilmassa.

Skyforgerin aloitettua tulitauon Cashier no.9 keräsi kymmeniä ihmisiä kakkoslavan eteen. Rentoa menoa olisi ollut tarjolla myös päälavalla Giversin tahtiin, mutta yllättäen ja pyytämättä alkanut rankka iltapäiväsade pakotti allekirjoittaneen etsimään sadevarusteita itselle ja kuvauskalustolle ennen Jamie N Commonsin keikkaa.

Pori Jazzeilta Positivukseen saapunut Jamie veti perusvarmasti rehtiä bluesrockiaan. Mies on ihastuttanut isoja festivaaliyleisöjä karhealla äänellään, vaikka ei ole julkaissut kuin ep:n verran musiikkia. Jamie kertoi pressitilaisuudessa Eurosonicin keikan sujuneen niin loistavasti, että tilauksia isoille festareille alkoi tipahdella tasaisesti koko kevään ajan.

Sade jatkui koko virolaisen Ewert and the Two Dragonsin keikan ajan, mutta se ei näyttänyt sadevarusteet löytäneen yleisön menoa haittaavan. Bändi aloitti keikan kellopelivetoisella (In the End) There’s Only Lovella ja soitti koko setin samaisella kevyellä tatsilla loppuun asti riuhtoen yleisön hurmokseen, joka vapautti lopulta taivaankin pilvistä.

Ewertin keikan jälkeen ruohokenttä oli polkeentunut tanssijalan alla vetiseksi massaksi, mikä sai innokkaimmat harjoittelemaan liukutaklauksia ja haukkaliukuja mudassa. Samaa velliä sekoittivat päälavalla myöhemmin SBTRKT ja myöhemmin The Vaccines.

Vaccines näytti kaikki ne rockmaneerit, mitkä Keane ja Manic Street Preachers omassa esityksessään säästivät. Kyllä soitto kulkee paremmin, jos tekee muutaman haarahypyn rumpulavalta ja pitää jalkaa reteästi monitorilla.

Vaccinesin jälkeen kakkoslavalla soitti irlantilainen kitaristi-laulaja Damien Rice simppeliä ja herkkää akustista musiikkiaan, mihin oli hieman hankala asettua, jos oli kunnolla tempaistu mukaan Vaccinesin primitiivisempään meininkiin.

Illan päätti festivaalin isoin nimi Manic Street Preachers. Manicsit soittivat puolentoistatunnin setissään läjän tuttuja ja tuntemattomampia biisejään painottamatta erityisesti mihinkään aikakauteen. Vaikka kokeneet kehäketut vetivätkin keikan rutiinimaisesti, yleisö sekoili vahvasti mukana.

Päälavalla loppunut meno jatkui vielä telttalavoilla, joissa pystyi sateelta suojassa kuuntelemaan vielä muutamia latvialaisia bändejä kuten Macitajs on Acid eli suomeksi Papit hapoissa -nimistä ryhmää, jossa neljä Michael Jacksonia soittaa autotallirokkia.

Lisäksi levylautaset pyörivät aamuun asti myös toisena festaripäivänä päättäen koko festivaalin. Positivus12:n jälkeinen sunnuntai oli varattu kokonaan ylösnousemukselle, vaatteiden ja teltan kuivattamiselle ja kotipolun etsinnälle.