”Todellinen Not in This Lifetime -konsertti” – Brian Wilson Pori Jazzeilla oli musiikin juhlaa

Gunnareiden kiertue sai haastajan Brian Wilsonista.

17.07.2017

Brian Wilson
13.7.2017
Pori Jazz

Yksi kotimaisen keikkakesän odotetuimmista tapauksista oli varmasti The Beach Boys -nokkamiehen Brian Wilsonin konsertti Pori Jazzeilla. Vaikka 75-vuotiaan poplegendan kunto niin fyysisesti kuin psyykkisestikin on kuluttanut häntä ihmisenä ja mahdollisesti muusikkonakin, herran meriitteihin kuuluu muutamia musiikkimaailman suurimpia klassikkoja.

Wilson sai suurtyönsä Smilen päätökseen vuonna 2004, yli 40 vuoden jälkeen. Vaikka uutta materiaalia ei viime vuosina ole juuri kuultu, Wilson keksi syyn lähteä kiertämään maailmaa pariksi vuodeksi. The Beach Boys olisi yhtyeenä tuskin jäänyt näin suurena mammuttina popmusiikin historiaan ilman Wilsonin neronleimausta Pet Sounds, jonka 50-vuotisjuhlakiertue lähti käyntiin viime vuonna.

Pori Jazz sai kunnian järjestää Wilsonin toistaiseksi ainoan Suomen keikan – ja hyvä niin. Pori Jazz on juuri oikea paikka tämän kaliiperin legendalle ja hänen suurelle orkesterilleen, jossa kuullaan myös mm. toista Beach Boysin jäsentä Alan Jardinea.

Kirjurinluodolle olisi mahtunut huomattavasti enemmänkin katsojia, eikä syy yleisökatoon ollut varmasti Wilsonin. Harvinaisen kolea sää sateineen oli oletettavasti iso syy, joka jätti suuren osan potentiaalisista katsojista kotiin. Yleisö kasvoi kolmipäiväisen festarin aikana enenevissä määrin, aina lämpimän sään mukaan.

Wilson asteli lavalle yhtyeensä kanssa minuutilleen kun oli ilmoitettukin. Hän asettui koskettimiensa eteen ja sai sään lämpeämään heti. Setin aloittanut California Girls tanssitti ensimmäisestä tahdista alkaen ainakin ensimmäisiä rivejä. Meno senkun parani Dance, Dance, Dancen ja I Get Aroundin ja muun mittavan hittikavalkadin jälkeen.

10 kappaleen jälkeen päästiin itse asiaan, eli vuoden 1966 merkkiteokseen Pet Sounds. Wilsonin ääni ei yllä tätä nykyä falsettiin tai muutoinkaan kovin korkealle, mutta se ei ollut esteenä: Wouldn’t It Be Nice kajahti ilmoille Alan Jardinen pojan, Matt Jardinen, esittämänä. Useat kappaleet illan aikana kuultiin juuri Jardinien tai jonkun muun laulamina, mikä takasi yleisölle autenttisen Pet Sounds-tunnelman. Päätös oli mainio: se osoitti albumin ajattomuuden ja Wilsonin nerous pääsi lentoon juuri sellaisena kuin se on tarkoitettu.

Julkaisuaikanaan flopanneella albumilla kuullaan mittavia pop-helmiä, joita esitettiin mainioina versioina. I’m Waiting For the Day ja Sloop John B saivat yleisön suorastaan kehräämään. Paul McCartney ja Elton John lukeutuvat muusikoihin, jotka pitävät Wilsonin ehkä parhaiten tunnettua kappaletta God Only Knows maailman parhaana lauluna. Sillä hetkellä yleisö palkitsikin Wilsonin siihen mennessä raikuvimmilla suosionosoituksilla.

Here Todayn tahdit olivat upeaa kuultavaa, mutta tunnelma sähköistyi kun albumin loistava nimikko-instrumentaali kajahti käyntiin. Tällöin pop muuntui jopa rockiksi hienojen muusikkojen avustuksella. Pet Sounds päättyi tunnelmalliseen Caroline, No -kappaleeseen, mutta ilta ei suinkaan päättynyt tähän.

Encoren ensimmäinen kappale Good Vibrations sai yleisön tanssimaan, eikä kylmäävä, yltynyt sade enää haitannut ketään. Päin vastoin – mikäli merchandise-kojusta olisi saanut surffilautoja olisimme varmasti pistäneet surffaten viimeistään Surfin’ U.S.A:n aikana. Keikka päättyi kauniiseen kappaleeseen Love and Mercy. Unohtakaa Guns N’ Roses, sillä nyt oltiin nähty se todellinen Not in This Lifetime -konsertti.

Lisää luettavaa