Videovilkaisussa pureudutaan tällä kertaa syvälle musiikkivideon ja lyriikan ongelmalliseen suhteeseen. Vyyhtiä purkamassa ovat Samae Koskinen ja hänen kaksi uusinta videotaan ohjannut Ivo Corda.
Teksti: Mikael Helenius, kuva: Markus Malmberg
Samae Koskisen Kuuluuko, kuuntelen -levyn samastuttavin tarttumapinta piilee sen lyriikoissa. Laulaja-lauluntekijän kolmas sooloalbumi on kuitenkin vasta ensimmäinen, jonka hän tekstitti kokonaan itse. Debyyttilevy Vol.1:n (2006) teksteistä vastasi joukko kotimaisia runoilijoita ja lauluntekijöitä, ja Elossa -kakkosalbumille (2009) Koskinen taas rustasi lyriikan yhteistyössä Kauko Röyhkän kanssa. Silti Kuuluuko, kuuntelen esittelee yllättävän kypsän sanoittajan, jonka henkilökohtaisilla lauluilla on jykevä selkäranka.
Kun sanoitukset toimivat kappaleen ohjaavana voimana, voi musiikkivideon tekeminen osoittautua ongelmalliseksi: toisaalta tekstin sivuuttaminen videolla saattaa vieraannuttaa katsojan, ja toisaalta taas sen liian orjallinen seuraaminen ei tarjoa mitään uutta. Saman ongelman kanssa on paininut myös Samaen Eväsretki– ja En anna periks -videot ohjannut Ivo Corda.
”Haaste on päästä irti sanoista. Kun pääsee niiden kirjaimellisesta merkityksestä eroon, niin alkaa näkemään ja tuntemaan biisin. Se on mulle ainakin aluksi vaikeaa”, kertoo Corda.
Koskinen kuitenkin antaa kaiken kunnian ohjaajalle.
”Mä ajattelin näitä videoita tehtäessä, etten ole oikeastaan millään tapaa visuaalisesti lahjakas, joten annoin Ivolle täysin vapaat kädet tehdä ihan mitä hän parhaaksi näkee. Tietenkin sävyeroja sun muita kommentoin, mutta muuten oli selkeämpää, että joku muu ohjaa paattia kuin meikäläinen.”
Yhteistyön ensimmäinen hedelmä on Espanjan tyrskyisillä rannoilla kuvattu Eväsretki –biisin video. Hyvästä seurasta ja elämän valoisista hetkistä kertova kappale ympäröidään kolkolla ja harmaalla kuvastolla. Samae istuskelee aallokon edustalla kihlasormus sormessaan. Kappaleessa mainittavaa kumppania ei näy missään, saatika sitten koiraa. Ainostaan tyhjä tuoli odottaa edessä.
Kontrasti tekstin ja videon välillä on siis suuri, ja se saa miettimään erinäisiä tulkintavaihtoehtoja: onko eväsretki vain yksinäisen mielen fantasiaa? Vai toimiiko eväsretki metaforana jollekin toiselle nautinnolle, kuten yksinololle?
”Haimme videolle sellaista väkevää kuvastoa, Vanhus ja meri -tyyliin. Jos seuraisi vain biisin tekstiä, niin siitä olisi ollut helppoa tehdä pliisu lällärivideo auringonpaisteineen ja lettuineen. Mielestäni tuo tekstissä mainittu eväsretki voi olla mitä tahansa, mikä vain tekee kokijansa onnelliseksi”, vahvistaa Samae jälkimmäisen teorian.
”Tästä videosta kyselin Samaelta vähän etukäteen, että kuinka rankaksi voin mennä. Kun olin päässyt irti sanoista, niin mulle tuli tästä biisistä sellaisia fiiliksiä, että siinä voisi olla vaikkapa kaksi kuolevaa vanhusta viimeisellä tapaamisellaan, tai kaksi hiv-potilasta. Jotain, jota ei ehkä yleisesti yhteiskunnassa pidetä niin onnellisena hetkenä, mutta joka näille kahdelle voi kuitenkin olla maailman onnellisin hetki, surusta huolimatta. Rakkautta ja tunnetta, joka on paljon suurempaa kuin maalliset surut tai vaikkapa kuolema. Tai ehkä kyseessä onkin avioero”, ohjaaja maalailee.
Monitulkintaisuutta tavoiteltaessa voi joutua tekemään uhrauksia tarinan ja muun konkreettisemman sisällön suhteen. Eväsretken videosta tehtiinkin alun perin tarinalla varustettu versio, joka kuitenkin jäi editointihuoneen lattialle – päätettiin satsata tunnelmallisuuteen.
”Editoinnissa tuntui selvältä tehdä videosta vaan erittäin tummanpuhuva ja yksinkertainen, sekä leikkiä sillä ajatuksella, että miksi Samae on yksin myrskyisellä laiturilla eväsretkellä ilman eväitä.”
Myöskin tulkintaan ohjaajalla on antaa muutama täky.
”Siihen tyhjään tuoliin voi jokainen kuvitella halumansa ihmisen tai hahmon, tai vaikka miettiä, että miksi joku on ollut siinä, mutta ei ole enää. Ehkä joku voi löytää tästä viittauksen siihenkin, että nykymaailmassa yksinoloa ei enää arvosteta, tuhat Facebook-ystävää on muka jotenkin parempi.”
Levyn avauskappale ja ensisinkku En anna periks esittelee elämän potkiman kertojan, joka ei kuitenkaan lannistu vaikeuksien ryöpytyksessä. Video tapahtuu baarissa, jossa juomiaan nautiskelee Samaen lisäksi joukko värikkäitä katutaiteilijoita.
Ensisilmäyksellä videolla nähtävien katutaiteilijoiden voisi kuvitella edustavan biisin tekstin vastavoimaa, ”normaaleja”, joiden keskuuteen Samae ei istu.
Koskisen mukaan lähtökohta ei kuitenkaan löydy negaatiosta. Nämä Barcelonan maineikkaan La Rambla -kävelykadun katutaiteilijat nimittäin symboloivat samaa ulkopuolisuutta kuin kertojakin.
”Video kommentoi mielestäni sitä, että olisi mahtavaa, jos voisi ylpeästi olla oma itsensä. Friikit videossa ovat katutaiteilijoita, jotka ovat omissa elämissään nähneet varmaan kaikennäköistä sähläystä, mutta eivät silti anna periksi, vaan puskevat eteenpäin. Se kommentoi sitä, ettei häpeäisi omaa erilaisuuttaan. Ja että ”ain’t no mountain high enough” – siitä osittain kappaleen tekstissäkin on kysymys.”
Samoilla linjoilla on myös ohjaaja, joka löytää videolle myöskin ajankohtaisuutta ja kommentin artistielämästä, joka on varjopuoliltaan samankaltainen kuin katutaiteilijan.
”Tämä video pyörii niiden ajatusten ympärillä, että miten helposti ihmiset pyrkivät arvostelemaan sinua tuntematta sinua laisinkaan. Heillä on heti jonkinlainen käsitys ja kuva sinusta. Ja artistilla tietysti niitä arvostelijoita ja niitä jotka ”tuntevat” sinut on vielä paljon enemmän.”
”Onko kukaan oikeasti pysähtynyt puhumaan kukaksi pukeutuneelle katutaiteilijalle, kysynyt hänen nimeään ja mitä hänelle kuuluu siellä maskin takana? Samaella ei ehkä ole näkyvää maskia, mutta tilanne on aivan sama. Ohi kulkevia turisteja ja arvostelijoita riittää. Kaikki tuntevat sinut ja kukaan ei tunne sinua.”
Molempien kuitenkin täytyy seistä reippaasti omilla jaloillaan itseluottamusta vaativissa ammateissaan.
”Video tasapainottelee negatiivisten ja positiivisten tunteiden hiuksenhienolla rajalla. Lopuksi kuitenkin halusin jokaisen seisovan ylpeänä, vahvana ja positiivisena, omana itsenään avoimin silmin katsojan edessä.”
”Yhtä lämmittävää kuin tutustua Samaeen oli tutustua yhdeksään Ramblan katutaiteilijaan, ihmisiin maskien takana. Se oli mulle yksi suurin nautinto tämän videon teossa”, kuuluu ohjaajan ylistys videon värikkäille ihmisille.
Musiikkivideo taiteenlajina kulkee muutosten myllerryksessä. Kaksikolta löytyy asian tiimoilta vahvoja näkemyksiä ja mielenkiintoista pohdintaa sen tulevaisuudesta. Mutta ensin on syytä määritellä musiikkivideon käsite.
”Musiikkivideo on ainutlaatuinen kuvan, musiikin ja kirjallisen ilmaisun yhdistelmä. Kaunis ja nautinnollisen haastava taidemuoto”, runoilee Corda.
Millaisia sitten ovat Koskisen ja Cordan mielestä ihanteelliset videot?
Samaen suosikit löytyvät simplistiikan ja soitannan saralta, tarjoilijoina glam-legenda sekä muinainen kahden hitin ihme.
”Kyllä David Bowien monet videot on musta älyttömän siistejä, samoin kuin Dexy’s Midnight Runnersin Come on Eileen. Mä jotenkin nautin soittovideoista, soittavia ja laulavia ihmisiä on kiva katsella. Foo Fighters -tyyliset huumorivideot ovat mulle aika punainen vaate. Muutenkin – mitä simppelimpi, sen parempi!”
Ivo Cordaan suurimman vaikutuksen on tehnyt video, joka pitää sisällään animaation, näyttelemisen ja soittamisen tunnepitoista yhdistelyä. Toteutustavan termi on rotoskooppaus, eikä kyseessä ole A-Ha.
”Dire Straitsin Brothers in Arms on valtavan koskettava musiikkivideo. Ehkä kaunein ja vaikuttavin tietämäni musiikkivideo.”
”Joskus toki visuaaliset ja tarinalliset ilotulitukset tai kikkailut ovat hienoja, mutta pidän kuitenkin enemmän siitä, että musiikkivideo ottaa kantaa.”
”On surullista, että musavideo genrenä on kokenut aikamoisen inflaation musiikin kanssa. Sääli, että kaikki luova aines suuntaa suoraan mainosmaailmaan. Aikanaan videot olivat isoja, pienelokuvan kaltaisia produktioita, kun taas nyt kuka tahansa voi tehdä hienon videon digijärkkärillä”, pohtii sen sijaan Koskinen.
”Se, että niitä voi tehdä helposti on oikeastaan siistiä, koska foorumikin on eri. Nyt musavideoita katsotaan läppärin näytöltä tai kännykästä, koska mikään kanava ei niitä telkkarista näytä. Pienenä pelkona mulla on vain se, että taso laskee älyttömän huonoksi videoiden kertakäyttöisen luonteen takia. Mutta tässä on kyse monesta muustakin asiasta ja tämähän on vain suuri haaste tekijöille.”