Bob hund soitti Tavastialla maanantaina ja sai Oskari Onnisen täysin tolaltaan. Länsinaapurin indierockarit innoittivat skribentin siihen, mikä Kentin kanssa tuppaa jäämään tekemättä: tarttumaan sanakirjaan ja suomentamaan ruotsinkielisiä sanoituksia. Jopas!
Teksti: Oskari Onninen, kuva: Frans Hällqvist
bob hund
Tavastia, Helsinki
28.3.2011
Bob hund soitti Tavastialla maanantaina. Siksi tuo jutun raflaava mutta täysin paikkansapitävä otsikko. Siksi sinäkin olet täällä lukemassa tätä keikka-arviota, vaikka et olisi bändistä ikinä ennen kuullutkaan. Kannatti joka tapauksessa klikata, sillä nyt sinulla on mahdollisuus saada lisätietoja siitä, mistä bob hundin äärimmäisessä neroudessa on kyse.
Ruotsi ei ole vahvin kieleni, vaikka viimeisistä ruotsintunneista ei edes ole hälyttävän montaa vuotta. Nyt kuitenkin tuntuu, että haluaisin olla oman elämäni vadelmavenepakolainen, hallita tuon kielen ja palvoa naapurimaatamme. Siitä pitää syyttää maailman parasta ruotsalaista orkesteria, Bob hundia tai siis bob hundia, kuten bändi itse haluaa nimensä kirjoitettavan.
Ensimmäinen kerta, kun olen tosissani harmitellut puutteellista kielitaitoani oli, kun sain ensikosketuksen bob hundin musiikkiin. Bändin lyriikoissa nimittäin on kaksi hallitsevaa tekijää.
1: Ne ovat kauttaaltaan surrealistisen nerokkaita.
2: Ne ovat kauttaaltaan ruotsiksi.
Vai mitä mieltä olette vaikkapa kappaleesta Hörlurar:
Hörlurar, jag lyssnar i hörlurar
det låter så bra
Google Translate, tuo Kalifornian lahja kielitaidottomille kertoo, että sama on suomeksi:
Kuulokkeet kuuntelen kuulokkeilla
se kuulostaa niin hyvältä
Upeaa, eikö! Ja miten loistava syy ja kiva tapa bob hundin lyriikat ovatkaan opetella ruotsia!
Vaikka bob hund on ruotsalaisbändi, sitä ei ole liiemmin Suomessa nähty. Edellisen kerran yhtye soitti Helsingissä 14 vuotta sitten osana pientä kevätkiertuettaan. Samana vuonna 1997 bändi vieraili Ruisrockissa. Siinäpä ne bob hund Suomen-keikat sitten ovatkin.
Korvattaisiinpa edes kahdeksasosa The Soundsin Suomen-keikoista bob hundin esiintymisillä, sillä kuusihenkisenä Tavastian lavalla ollut ryhmä on uskomattoman viihdyttävä livebändi, ja yhtyeen valkeisiin vaatteisiin ja zorronaamioon pukeutunut solisti Thomas Öberg karismaltaan kevyesti jonkun Ola Salon tasoa.
Toinen syy, miksi bob hund pitäisi nähdä Suomessa useammin on se, että bändillä on Suomessakin reilulti intohimoisia faneja. Siitä kertoi omaa kieltään lähes täyteen myyty Tavastia, ja se, kuinka antaumuksella muutama ensimmäinen yleisörivi hyppi koko keikan ajan. Bob hundia oli selvästi odotettu. Kaikki nämä odotukset bändi lunasti. Keikka oli nimittäin uskomattoman hieno.
Sen tirehtöörinä toimi 44-vuotias Öberg muun bändin soittaessa eleettömähkösti taustalla. Öberg hyppi ja loikki keikan aikana lavalla ja kiipeili kaiuttimien ja monitoriensa päällä, minkä pystyi. Lisäksi Öberg keikisteli yleisölle helminauhat kaulassaan, sekoili bändille tavaramerkkisen tiekeilan kanssa, piti eturivin faneja kädestä kiinni biisistä toiseen ja heitteli mikrofoniaan johdon päässä ympäriinsä. Useasti biisit loppuivat juuri sillä sekunnilla, kun mikrofoni putosi takaisin Öbergin käteen – tietenkin.
Bob hundissa viehättää myös se, miten hyvin sen musiikista kuulee läpi, että bändin jäsenet tykkäävät siitä kaikesta hyvästä vanhasta ja uudemmasta vaihtoehtomusiikista Gang of Fourin, Wiren, Sonic Youthin ja Pixiesin väliltä.
Lisäksi kaikkea, mitä bändi tekee, leimaa hyväntahtoinen outoilu. Merch-kojusta sai ”bob hund? Nej tak” -rintamerkkejä ja kangaskasseja, bändin legendaarinen logo on varmasti maailman vammaisin sarjassaan, tekstien lisäksi biisien ja levyjen nimet ovat pitkiä ja hölmöjä.
Tuorein nerouden ilmentymä on uuden Det överexponerade gömstället -levyn kansi. Siinä on pelkästään teksti, jossa Martin pahoittelee, ettei hänellä ole kansikuvaa. Tässä on viittaus bob hundin vuoden 1998 klassiseen Omslag: Martin Kann -levyyn.
Siispä on täysin luonnollista, että bob hundin repertuaariin kuuluu mahdollisimman suoraan ruotsiksi käännettyjä vaihtoehtorock-covereita. Nyt yleisöä villittiin huiman energisellä En fall & ett lösning –versiolla Pere Ubun Final Solutionista ja Velvet Undergroundin Guess I’m Falling in Love -biisistä, joka oli vääntynyt muotoon Jag tror jag är kär.
Myös välispiikit hoidettiin tietysti ruotsiksi. Kielivaikeuksien mahdollisuuden vuoksi mukaani oli palkattu simultaanitulkki, jota kutsuttakoon vaikka Jean Ramsayksi.
Tulkki kertoi kertoi muun muassa, että Ska du hänga med? Nä -biisi omistettiin niille, jotka eivät olleet tulleet keikalle vieraslistalta. Allekirjoittaneen piti siis Öbergin ohjeen mukaan laittaa sormet korviin biisin ajaksi. Siksi en osaa sanoa kappaleesta mitään.
Keikan rakenne toimi jotakuinkin niin, että alussa esiteltiin uudempaa materiaalia, josta hiljalleen kiidettiin kohti hittiputkea. Tuoreen levyn Popsång (mot min vilja):lla startannut keikka pääsi täyteen vauhtiin viidentenä kuullun Ny är det väl revolution på gång? -biisin myötä.
Sen jälkeen valtavasti paisutettu Stumfilm ja edellä mainittu En fall &: ett lösning riittivät nostamaan toiminnan ekstaattiselle tasolle, josta ei tultu alas enää missään vaiheessa.
Lähinnä kuultiin bändin toinen toistaan timanttisempia avainraitoja kuten Upp upp upp ner –slovari, edellislevy Folkmusik för folk som inte kan bete sig som folkin Tinnitus i hjärtat -hitti, edellä mainittu nerouden kiteytymä Hörlurar sekä varsinaisen setin päättänyt Det skulle vara lätt för mig att säga att jag inte hittar hem men det gör jag: tror jag -biisi, joka on kestoltaan aivan yhtä pitkä kuin nimensäkin.
Ja juuri kun luuli, että bob hund ei voi parantaa enää yhtään, encoren aluksi kuultiin äärimmäisen pixiesiaaninen Tralala lilla molntuss, kom hit skall du få en puss, joka on varmasti paras koskaan ruotsiksi kirjoitettu rakkauslaulu.
Google Translate tekee niin rumaa jälkeä tällä kertaa, että suomennan teille itse vapaasti kappaleen kertosäkeen:
Tralala pieni pilvenhattara
Tule tänne niin saat suukon
Kun Öberg ilmaisee tämän rujolla skånellaan ja kiipeilee samalla parvelle johtavissa portaissa, ei esityksen edessä kuin vääntää onnenitkua.
Eivätkä fiilikset juuri väljähtäneet Allt på ett kort -voimapopin tai Jag rear ut min själ –hehkutuksen edessä. Ja kun luuli keikan jo päättyneen, bob hund helli hurmioitunutta yleisöään ylimääräisellä encorella, jossa kuultiin uljas Plastic Bertrand -käännös Den lilla planeten.
Tusen tack, bob hund.
Jag älskar dig, bob hund.
Kom igen, bob hund.
Tai jotain sellaista.
(Kruunatakseen ihanuutensa bändi itse lähetti keikkasetistä tehdyn Spotify-listan Facebook-tapahtumaan osallistuneille. Soisi kaikkien muidenkin ottavan mallia.)