Helsingin toiseksi vanhin levykauppa poistuu keskuudestamme 40 vuoden iässä. Tunnelin Levyä hiljentyy muistelemaan Rumban avustaja Jean Ramsay, joka näki kaupan viimeiset vuodet sen tiskin takaa.
Teksti: Jean Ramsay, kuva: Jussi Latvala
Olen helvetissä. Maan alla. Ilma on kylmä, ja ympärillä pyörii riivattuja sieluja.
Levykauppiaan urani lähenee loppuaan, mutta musadiggari olen hautaan asti. Koska olen oman sukupolveni ja sukupuoleni edustaja, minulla on myös sentimentaalinen suhde levykauppoihin. Niistä on aina yksi ollut minulle ylitse muiden. Juuri sen takia olen helvetissä.
Asematunnelin piskuinen Tunnelin Levy avattiin 1.1.1970, kaksi vuotta ennen kuin minä synnyin. Itse aloitin työt täällä elokuussa 2008. Ensi kuussa olen yksi viimeisistä joka sammuttaa valot, ja se tuntuu pahalta.
Kävin täällä ensimmäisen kerran isäni kanssa. Pieni tila ei tuntunut ahdistavalta, vaan seinillä telineissä roikkuvat levyt olivat kuin ikkunoita toisenlaiseen maailmaan, josta minua katsoivat mustat miehet rööki huulessa, hymyilevät hipit pellolla, kohtalokkaan kauniit naiset, kaksi gangsterin näköistä ukkoa ja kolmas kampaajan näköinen auton takapenkillä.
Isä on kuollut, ollut kuolleena jo yli kymmenen vuotta. Tällä viikolla otimme alas Hurriganesin Roadrunner-julisteen. Juliste ei ollut se sama, jonka näin ensivisiitillä, mutta olisi voinut olla, sillä tässä kaupassa ei toimivaa ratkaisua lähdetty muuttamaan. Otimme sen alas, sillä pian ei ole enää seinää, jolla se roikkui. Meidän seinäämme. Toimiva ratkaisu ei toimi enää. Tähän tulee jotain muuta, ja me lähdemme.
Sitä ennen tiskille tulee vielä monta riivattua sielua. Lehtiin painettu uutinen ajaa heidät esiin esikaupungeistaan ja eläkkeiltään. He tulevat kävelykeppien ja lastenrattaiden kanssa, työntäen mukanaan omia lapsiaan, kantaen harteillaan omia muistojaan.
Jokaiselle heistä olen rippipappi, kuuntelen tarinat, selitän selittämättömän, annan synninpäästön. Ei se mitään, et ole ainoa joka meidät hylkäsi, älä syytä itseäsi.
Tarkoitan sitä. Jos alkaa syytellä asioita, katkeroituu. Ja sille listalle ei tule loppua. Netti. Laittomat ja lailliset lataamiset. Poltetut cd:t. “Home taping is killing music.”
Niinpä niin. Pelkoa ja inhoa Asematunnelissa.
Ei levyä kuitenkaan keksitä uudestaan, vaan sen keskiössä oleva aineettomuus laajenee ja nielee meidät. Digitaalinen musiiikki täyttää koneemme, ja kaatuu niiden mukana. Niin kuin mekin kaadumme.
Ei. Katkeruus ei sovi tähän paikkaan, sillä tämä on sen vastakohta. Tänne on aina ollut helppo tulla. Täältä on saanut pari kolikkoa jauhelihaan lapsille, vaikkei se AC/DC:n levy nyt mikään harvinaisuus ollut.
Persoonallisissa hyllyissä on ollut persoonallisesti valittuja levyjä. Hyvä maku ja huumori ovat olleet mukana jokaisessa valinnassa.
Kuulumisia on vaihdettu ja maailman menoa pohdittu. Tilattu merten takaa se puuttuva levykokoelman kruunu, ja jännitetty asiakkaan kanssa, tuleeko se. Iloittu elämän pienistä riemuista, ja koetettu olla tukena, jos elämä kolhii.
Tämä on levykauppa, saamari. Ei mikä tahansa kauppa.
Katsokaa meitä. Jouni on ollut täällä 70-luvulta asti, Timo 80-luvulta. Nyt tiedätte nimet. Nimettöminä me olemme palvelleet teitä kaikki nämä vuodet. Juosseet rappuja ylös ja alas, tuoneet teille pieniä levyä hopeaa ja isoja mustaa kultaa.
Ja meitä on monta, yli 70. Asko. Henkka. Roy. Pasi. Martti.
Pitkä linja hiljaisia miehiä ja naisia, aina minut liikkeeseen palkanneesta Emmasta hänen isäänsä Jukkaan ja tämän veljeen Pekkaan, omistajiin. Ja Pappa Nuutilaiseen, heidän isäänsä, kaupan perustajaan. Kolme sukupolvea. Tuttuja joillekin teistä, tuntemattomia useammalle.
Jopa nimettöminä me olemme kuitenkin teille kuin perheenjäseniä, toivotamme hyvät joulut, täytämme noloimmatkin toiveenne, säilytämme epä-coolit salaisuutenne.
Nyt ovi on auki ja lämpö karkaa. Levyt lähtevät teidän koteihinne, ja jotkut teistä jättävät kanteen sen pienen keltaisen tarran.
Tarra kertoo tulevillle polville siitä, että joskus oli kauppa nimeltään Tunnelin Levy, ja sieltä sai asiantuntevaa palvelua ja hyvää musiikkia. Se keltainen tarra on laadun tae; merkki siitä, että levy on läpäissyt meidän laatuvaatimuksemme ja päässyt valikoimiin.
Se tarra on kaikki, mitä meidän työstämme on jäljellä. Siksi se istuu siinä kannessa niin hanakasti.
Kun joutuu myymään Tunnelin Levyn kautta aikain viimeisen Johnny Cashin Live at San Quentinin, kyllä siinä pala nousee kurkkuun ja tuntee olevansa helvetissä, sekä musadiggarina että levykauppa-entusiastina.
Viime viikolla meni Bob Dylanin Blonde On Blonde, levy joka on kuulunut valikoimiin ensimmäisestä päivästä lähtien. Eikä tule takaisin. Eikä tulla mekään kuukauden päästä.
Katsokaa tarkkaan kaikkea, mitä olemme menettämässä ja mitä on jo menetetty. Muistakaa meidät, ja oppikaa tästä jotain. Käykää levykaupoissa. Niin kauan kuin vielä yksikin on hengissä.
Tunnelin Levyn 40-vuotis- ja hautajaisjuhla Helsingin Tavastialla 17.2. Esiintyjät: Kari Peitsamo, Pertti Kurikan nimipäivät ja Zetor. Ilmainen sisäänpääsy.
Muuta kiinnostavaa Rumbablogissa:
- Katso sympaattinen elokuva levykaupan kuolemasta
Noam Chomsky, Ian MacKaye ja Thurston Moore tähdittävät lämminhenkistä dokumenttia. Kuva: YouTube Itsenäisten levykauppojen selviytymistaistelua... - First Aid Kit: Kaikki lähti Bright Eyesistä
Ruotsalainen First Aid Kit nappasi vahvan niskalenkin lukuisista muista tyttöfolk-duoista viime vuoden lopuksi julkaistulla... - Endstand kasaa rivinsä paluukeikalle – lue Janne Tammisen haastattelu
2000-luvun merkittävimpiin kotimaisiin punkbändeihin kuuluva Endstand kuopattiin kaksi vuotta sitten. Nyt bändi nousee vielä kerran... - Neil Young ja Daniel Lanois studioon
Neil Young työstää uutta albumia U2:n ja Bob Dylanin tuottajana tunnetun Daniel Lanois’n kanssa. Kuva:... - Brandon Flowers valotti soololevynsä saloja
Killers-solistin Flamingoksi nimetty albumi ilmestyy syksyllä. Kuva: Torey Mundkowsky The Killersin solistina tunnettu Brandon Flowers...
{ 2 trackbacks }
{ 55 kommenttia… }
Kävin itse tunti sitten surkuttelemassa Tunnelin Levyn lopettamista. Kerroin, että ostin vuonna 1980 sieltä kassuna Hassisen Koneen ensimmäisen. Ja sen jälkeen on tarttunut monia, varmaan satoja levyjä.
Hieno ja riipaiseva muistokirjoitus. Arvostan, tekijää ja kauppaa.
Tosiaan, Tunnelin levyssä ei olla pilkattu asiakkaan ostoksia, kuten joskus joissain erikoisliikkeissä oli tapana. Käytetyt on aina olleet hyvän hintaisia, uudet aina sopivassa tarjouksessa. Bäkkis on ollut maan parasta.
Tiedän tavallisia ihmisiä sekä muusikoita, jotka aikoinaan tulivat kaukaa ostamaan levyjä Tunnelin levystä.
Liikutuin, kiitän.
Huvittava samaistuminen: AC/DC:n Who Made Who on ainoa levy, jonka olen elämäni aikana kiikuttanut myyntiin – Tunnelin Levyyn tietty. Olin itse vielä lapsi tuolloin, mutta sai sillä muutaman kopeekan elämän jauhelihaa varten. Levystä luopuminen harmittaa vieläkin, eikä valoa Tunnelin päässä näy.
Kun Fennica Kettusesta aika jättää, täytynee mennä sinne Alltoselle tilittämään…
Hienoja hetkiä vietetty myös Tunnelin Levyssä, muun muassa muinaisen ‘matofakin räp’-hyllyn edessä…
Sano Jounille Ossilta terveisiä. Vieläkö soi Coltrane ja Miles Davis? Silloin ainakin soi kun minä olin tuolla töissä. Kahdeksankymmentäluvun alkupuoliskolla.
Hieno ja liikuttava muistokirjoitus. Itse ostin ensimmäisen oman levyni Bon Jovin Slippery When Wetin maanpinnan yläpuolelta Fazerilta. Vuosi oli 1986, olin yhdeksänvuotias. Tunnelin Levystä sen sijaan lähtivät varhaisteinin matkaan 90-luvun alussa ensimmäiset varovaiset elämykset Motown-soulin parissa, The Temptationsin ja The Supremesin Anthology-kokoelmat.
On outoa ajatella asematunnelia ilman Tunnelin Levyä. Ainahan se on siinä ollut. Kiitos kaupan työntekijöille pitkästä ja arvokkaasta duunista.
Kyllä. Tunnelin levy oli niitä kauppoja, johon kaukaa maakunnista tehtiin pyhiinvaellusmatkoja kultaisella 90-luvulla. Käytiin ostelemassa U2:n sinkkuja ja ihastelemassa muutakin tarjontaa.
Herää vaan kysymys missä musadiggarit nyt tapaavat toisiaan levykauppojen ja kirjastojen sijaan? Mikäli vastaus on keikoilla niin tässä sinänsä surullisessa transformaatiossa on edes jotain hyvää.
Erittäin hienon miehen erittäin hieno kirjoitus erittäin hienosta kaupasta.
Jos nyt oikein muistan, ostin toisen tai kolmannen ikioman alkuperäisen kasettini Tunnelin Levystä. Sielun veljien L’amourha. Vuosi oli 1985, olin seitsemän vuoden kypsässä iässä. “Tiedätkö yhtään näiden kappaletta”, isäni kysyi, ja vastasin myöntävästi, koska Peltirumpu oli hitti ja Kanoottilaulu muuten vain tuttu.
Vähän isompana poikana radanvarsilähiöstä oli helppo tulla Asematunneliin levyostoksille. Myöhemmin opiskeluaikoina tuli parikin viikonloppua pelastettua sillä, että kiikutin Tunnelin Levyyn joitain jämä-cd:itä. Siellä kun niitä sai rahapulassaan realisoitua myös viikonloppuiltaisin ja sunnuntaisin. Levyjen arvottamisen hetki oli aina piinaavan hiljainen.
Sitä en kuollaksenikaan muista, mitä Tunnelin Levystä viimeksi ostin. Ehkä viime vuonna jonkin Neil Young -klassikon, kun kerran tarjouksessa oli. Jean voisi muistaakin. Yhtä kaikki, en vieläkään käsitä, miten niin pieneen tilaan sai mahtumaan niin kattavasti niin monen yhtyeen back-katalogien olennaisimmat levyt.
Kiitos Jean kirjoituksesta. Enää en edes yritä repiä sitä tarraa Loven Forever Changesin pahvikotelosta.
(Se Helsingin vanhin levykauppa on Fuga, perustettu 1960, mutta vaihtanut matkan varrella sijaintiaan.)
Erittäin hieno kirjoitus. Kiitos tästä. Ja kiitos tietenkin myös Tunnelin Levy, josta ostin Sueden Coming Upin 1990-luvun lopulla ja sen jälkeen monia muita.
kerran krapulassa pieraisin tunnelin levyssä.nolotti.
Hieno kirjoitus hienolle kaupalle. Kymmenisen vuotta sitten kun nuorena kuopiolaiskloppina tein ensimmäisiä viikonloppuretkiäni Helsinkiin siskon ja kavereiden luo, pidin aina huolta, että kerkesin vierailemaan Tunnelin levyn laareilla viimeistään vähän ennen paluujunan lähtöä. Monta upeaa levyä tuli paikasta hankittua Iron Maidenista Depeche Modeen ja Dire Straitsiin (ja tietysti vielä enemmän sen jälkeen kun paikkakunnalle lopulta muutin), ja muistoesineideni joukosta löytyy viisikymmensenttinen, jonka voitin kerran kaveriltani, kun keksin hyvän syyn asua Helsingissä. Syy oli Tunnelin levy.
Pitänee ensi viikonloppuna tehdä viimeinen visiitti, ostaa joku levy ja kiittää. Ja jättää keltainen tarra kanteen.
Hyvä teksti, hieno levykauppa.
Ikävä tulee oikeita levykauppoja.
Itse reilu kolmekymppinen ja nuoruusvuosiin kuului oikeita levykauppoja niin Tunnelin Levy, Fennica, Fazer, Compact ja jopa Street Beat:kin mikä on tietty oman genrensä kuningas. Kaipaan aikaa kun lähdin kaupungille vain pläräilemään levyjä, tärkeätä oli musiikin lisäksi myös LP-levyn kansi miltä näytti, se oli kokonaisuus. Vein levyjä tiskille ja kuuntelin. Muutaman minuutin ja parin levyn pikakuuntelu tuotti yleensä kaupalle ainakin yhden levyn myynnin. Viihdyin levykaupoissa, vein käytettyjä ja myös ostin käytettyjä.
Netti on mitä on. En ota siihen enempää kantaa, ehkäpä jokin nettilevykauppadivari voi toimia jollekin mutta siitä puuttuu tuo kaikki yllämainittu hohto.
Nykyään mun musiikkiharrastus ammentaa radiosta, kirjastosta ja sadoilta live-keikoilta mitä olen todistanut ja sitä myöten artisteille osuuden antanut.
Jaksamista kaikille tasapuolisesti.
J
Diskeri, Levy-Forum, TNT…
Suru puserossa!!!
Tämä on ikävistä ikävin uutinen! Tunnelin levy on kuulunut minun elämääni kaksikymmentä vuotta. Ja minä olen Pieksämäeltä. Olen hartaasti arvostaen ja ihaillen suunnannut kaikki levynostopuhiinvaellusmatkani Tunnelin levyyn täältä Savosta jo kahdenkymmenen vuoden ajan ja se on ollut eittämättä ainoa puoti, joka on minun musiikkimakuani täysin pyytettä onnistunut miellyttämään. Sieltä olen saanut kaiken mitä olen kaivannut ja vieläpä enemmän, koska usein olen sisään astuessani kuullut jonkun aivan mahtavan levyn soivan ja kysynyt mistä on kyse. Siitä sitten mukaan on lähtenyt yksi jos toinenkin teos kaikkien niiden Lou Reedien, Velvet Undergroundien, Joy Divisioneiden, Pink Floydien, David Bowieiden, Dylaneiden ja satojen muiden levyjen seuraksi. Voi että nyt on surua ja harmittaa…!!!! Mutta SUURI KIITOS TEILLE, TEITÄ TODELLA JÄÄN KAIPAAMAAN: Pieksämäellä surraan, mutta rakastavasti muistellaan!
Tampereen Platta lopetti ja Turun Blue Cow myös.
Painavaa fiilistä. Arvostan.
Kaunista tekstiä.
Haluaisin lukea Jean Ramsayn kirjoittaman romaanin maailman viimeisestä levykauppiaasta.
Koskettava kirjoitus. Tällaista elämä on…itse muistan kaupan alkuvuosilta myyjänä toimineen parrakkaan joviaalin hipin, joka kommentoi myynnissä olevia levyjä äänekkäästi ja persoonallisin äänenpainoin. Sitten hän siirtyi viiskulmaan perustettuun uuteen levykauppaan, Digeliukseen. Kaverin nimi on Emu. Hän on siellä yhä. Käykää siellä, ennenkuin on myöhäistä.
Ensimmäiset levyostokseni tuli juuri tuossa kotoisassa, ja aina yhtä sympaattisessa Tunnelin Levyssä tehtyä. Suurin osa niistä on onnneksi vieläkin vahvasti muistissa, eikä ne varmasti tule sieltä vähään aikaan katoamaan.
Kyllä nyt tuntuu tyhjältä, kun ei enää ole sitä paikkaa missä aina poiketa asematunnelissa käydessäni. Jos itseltä puuttui melkeinpä mikä tahansa “pakollinen” levy omasta hyllystä, niin tunnelin levystä se todennäköisesti löytyi, 10€ jämptiin hintaan.
Kiitos sille silmälasipäiselle parrakkaalle herralle, joka minulle nämä monet levyt myi!
Nimim. never forget…
Nykyään takaisin kotiinpalanneena, mutta aikoinaan Helsingissäasuneena tuli kauppa tutuksi viikottaisella levykauppakierroksella. Ja tulihan se jo sitä aiemmin vanhempieni kanssa lomamatkoilla käydessä. Isäni jo heti asemalle tultuamme aina heitti, että ensin koukataankin Tunnelin levyn kautta.
Ei tämäntyyppistä kauppapaikkaa enää varmaan levykaupalle(eipä niitä muutenkaan enää taida tulla) kukaan nappaisi. Suorakaiteenmuotoinen, kapeahko käytävä.
Nykyään sitä varmaan nämä musiikkidiggarit tapaavata sosiaalisissa medoissa tai nimettöminä foorumeilla.
Times, they are a changin…ikävä kyllä.
Hieno kirjoitus!
Onhan vielä levykauppoja Helsingissä. Jäänsärkijässä on hyvä meininki. Fennicassa myös. Black and Whitessa on hyvät kattaukset, mutta ne ukot on aika tylyjä. Mitä kokemuksia B&W:n tylyistä?
Tunnelin levy taisi olla kuitenkin viimeinen ihan ydinkeskustassa sijaitseva kauppa, eikö niin? Vielä 80-luvun lopussa kolmion Erottaja–Senaatintori–Kamppi sisällä sijaitsi Musiikki Fazer, (2x)Discus, Diskeri, ainakin yksi Citymusiikki, Suomi-CD – ja Tunnelin levy. Lisäksi Stockmannin levyosastokin oli noihin aikoihin nykyistä laajempi ja parempi.
Plus vielä Epe’s.
Tunnelin Anttilan levyosastokin oli vähän eri toista kuin nykyinen Kampin Top Ten vai mikä lie.
Viimeinen sammuttaa valot lähtiessään.
Joskus tuli tuolla käytyä, mutta enpä sieltä pahemmin mitään erikoisempaa löytänyt. Keltainen Jäänsärkijä on palvellut tarjonnallaan paremmin ja toisaalta oma musiikkimakuni kun on aika lailla ug-voittoinen, niin monet levyt on pakostakin hankittava netin pikku distroista. Ei niitä fyysisiin kauppoihin juurikaan tule jos tulee, niin miksi maksaisin sen 15-17 euroa, kun saan sen netistä 12 eurolla postikuluineen.
Vaikka Tunnelin Levyä ei tulekaan ikävä, niin noin yleisesti on harmi, että tällaiset pikkuputiikit katoavat. Ihmettelin kyllä, että näinkin kauan jaksoi puurtaa, mutta pelkillä “kantiksilla” ei kauppa käy. Ja kun vieressä on se Anttila, joka voi laitaa uutuusevyilleen helposti sen 2-3 euroa halvemman hinnan, niin kyllähän se perusostaja suuntaa sinne. Näinhän se oma “kantikseni”, Oskun Divarikin aikoinaan näivettyi pois. No, Oskua voi käydä moikkamassa Jäänsärkijässä.
^
Tällaiset tusinadistro-bm:n skenekuluttajat voi jättää täysin omaan arvoonsa, joilla ei ole oman kapean UG-metalli-mieltymyksensä ulkopuolelta (Jazz, vaihtoehtomusiikki, avantgarde, populaariklassikot, jne…) MINKÄÄN näköistä käsitystä.
Kun minä kävin Tunnelin Levyssä, etsin sieltä milloin Lou Reediä, milloin Jeff Beckiä. Joskus käteen osui Wayne Shorterin kauan etsimäni jazz-klassikko, toisaalla taas uutena tuttavuutena jokin suomiproge-helmi 70-luvulta.
Eli jos nyt rautalangasta sinulle Vondur väännetään, et ole alunperinkään ollut Tunnelin Levyn oikeaa kohderyhmää, eikä sinua todennäköisesti olisi hiuksiesi läpi kukaan sinne halunnut murjottamaan omassa kapeakatseissa ankeudessasi.
Minä koin paljon mielenkiintoisia vierailuja tunnelin levyssä vuosien varrella, ja lämpimänä ne tulevat jäämään muistiin. Ja aion jatkossakin maksaa sen pari-kolme euroa ylimääräistä OIKEAN ELÄMÄN kokemuksista, sen sijaan että antisosiaalisena luuserina murjottaisin kotona, tuijottaen niitä valkoisia distrolistoja netistä
Klikkaile sinä kotona, niin minä elän elämääni, ja tulen näin tekemään levykauppojen kanssa myös jatkossakin; haistamalla sen tunkkaisen hajun, pläräämällä kolhuja kokeneita käytettyjä levyä, aina säännöllisesti yllättyen, ja kuulumisia muiden musadiggareiden kanssa vaihdellen.
Nimim. vuosikausien musadiggailu tehnyt tehtävänsä
.
HS:n mukaan huomenna alkaa taas levyale. Aiempina vuosina mainoksia on ollut vaikka missä ja hyvissä ajoin, mutta nyt en ole nähnyt pienintäkään mainintaa missään muualla. Kuivahtiko nyt kasaan tämäkin kamppis eli onko sitä kunnon levyalea vai ei?
Jep tuolta ostin aika monta levyä vuosikymmenten aikana….eka oli varmaan joku Hurriganes lp…nyt kävin tällä viikolla hyvästelemässä paikan ja tuossa muisto kirjoituksessa mainittu Hurriganes juliste on nyt hallussani.Ympyrä on sulkeutunut.Kiitos Tunnelin Levy näistä vuosista ja aina hyvästä ja mukavasta palvelusta.Cd:t ja internetti tappoi taas yhden loistavan liikkeen…vinyylien aika tulee vielä uudestaan ja uusia levykauppojakin putkahtelee sinne tänne mutta tuskin kukaan tai mikään tulee pysymään 40-vuotta niin kuin Tunnelin Levy pysyi ja vielä samalla paikalla.
Nykyisinhän on levyale joka päivä. Levy-yhtiöt syytävät itse tavaraa ulos kauppoihin sellaisilla alehinnoilla vain jotakin netotakseen, ettei koko levyalella ole sinänsä enää mitään merkitystä.
Huvittavaa, että Levyalesta saa ainoan tiedon Helsingin Sanomien kulttuurisivuilta! Ei taida kamppiksen järjestäjät enää uskoa säätöönsä.
Mitä veikkaatte, onko esimerkiksi Herra Ylpön uusi levy levyalessa?
Siinä menee hyvä kauppa. Ensimmäisen kerran kävin 1982 kun olin broidin luona käymässä täällä Helsingissä. 1988 kun itse muutin tänne, aloin käydä säännöllisesti. Parikymmentä CD:tä olen vuosittain ostanut tuolta. Ehkä ostosmääräni ei ole suuri, mutta kumminkin… Kiitos kaupan pitäjille ja tiskin takan olleille myyjille Timolle, Jounille & muille näistä vuosista. Surullinen ja haikea olo tulee…
Hautajaisbileiden line-uppiin kuulemma lisätty ANDY MCCOY, pitääkö paikkansa??
Pelastaako kolkyt donaa Tunnelin levyn? Vai kultainen käsivarsi?
Seuraavassakin kuvassa on potkua:
http://www.webwombat.com.au/entertainment/humour/images/185midget.jpg
Kyynel. Osui sitten arkaan paikkaan – Jari.
Odotinkin, että joku alfa-uros sieltä tulee uhkumaan ja puhkumaan, kuin Sepe Susi konsanaan, kun joku osallistunutkaan yksipuoliseen hehkuttamiseen ja suruliputuksiin.
No, ostin mä ainkin 1985 Tunnelista Iron Maidenin Life After Death LP:n, eli se siitä sinun astmaattisesta keuhkoamisestasi ja vinyyleitä löytyy runsaat 1000 kpl, että on noita divareitakin ja kauppoja tullut kierrettyä ja tulee edelleen.
Mutta, eihän minunlaiseni ug-metallisti, kuulemma oikein murjottava bm, pärjää sinunlaiselle jazz/proge -elitistille, mutta eipä ole tarviskaan, kun ei aika riitä kilpailemaan musiikillisella paremmuudella. Viestisi oli kyllä hauska, kiitos siitä.
Jaksamista perheellesi, jos sitä nyt edes on.
Ukin Musiikista voisi joku kirjoittaa sellaisen hellän Kaarina Hazard -tyylisen nekrologin.
“Sinä näkövammainen huijari. Protestilistojen kestonimi. Kusetuksiasi puidaan vieläkin eri foorumeilla. Selityksiä riitti, luottoa ei.”
Vondur, viestisi meni nyt vaan niin ohi aiheesta (kun pitäisi olla edes jotkut lähtökohdat kommentoimiseen; en minäkään tule lätisemään paskaa jonkun “metallidistron” muistokirjoitukseen, että “oi kun oli paska firma. ei löytynyt koskaan levyjä omaan makuun” jne jne…) kuin olla ja voi.
Et ollut oikeaa kohderyhmää, ei siinä mitään. Ymmärrä vaan sitten vastaisuudessa asettaa kommenttisi vähän neutraalimpaan, ts. objektiivisempaan asuun, että sillä olisi jatkossa jotain painoarvoakin, noin niinkuin kontekstia ajatellen.;)
Perhettä löytyy, mutta terveiset taidan jättää vain itselleni, ja ehkä se peili saattaisi olla joskus vastaus jopa sielläkin päässä.;)
Jatkoja sinullekkin, Vondur-hyväseni.
Ps. Onnea vaan tuleviin musiikillisiin etsintöihin (ehkä joskus löytyy jotain mielekästä sinulle, jopa “UG-metallisi” ulkopuolelta;))!
- Jari.P
Vondur:
Ps ps. Vinyylejä on vuosien varrella “siunaantunut” jopa sen verran, että on täytynyt erillinen tila etsiä niille omassa asunnossa (mikä ei ole suositeltavaa, jos parempaa puoliskoa löytyy huushollista).
Ainainen murhekryynihän tuo on musadiggarille, mutta avainsana tässäkin on se kultaisin: tasapaino.
Todella sääli juttu. Netti ei korvaa levykauppojen tunnelmaa. Sinänsä harmi ja outoakin että liike jossa on laajempi valikoima kun viereisessä Anttilassa menee nurin. Toivoisi mieluummin että homma menisi toisinpäin. Noh, tämä ei ole ideaali maailma.
Vaikka olenkin vain yhden cd:n Tunnelin Levystä pari vuotta sitten ostanut, silti tulee ikävä.
Hieno kirjoitus, hieno kauppa – ja nyt täytyy raahautua täältä esikaupungista jäähyväiskäynnille. 70-luvun puolivälissä kävin ensimmäisen kerran, siis melkein eilen, ja nyt ne yht’äkkiä lopettaa…
Ajat muuttuvat, mutta toivottavasti edes Green Grass Records Fredalla jatkaa vielä pitkään, muuten ei tarvitse keskustaan tulla kuin konsertteihin. Eikä niihinkään usein kun ei se Zappakaan enää käy täällä.
“HS:n mukaan huomenna alkaa taas levyale. Aiempina vuosina mainoksia on ollut vaikka missä ja hyvissä ajoin, mutta nyt en ole nähnyt pienintäkään mainintaa missään muualla. Kuivahtiko nyt kasaan tämäkin kamppis eli onko sitä kunnon levyalea vai ei?”
Cdon ja Amazon: jatkuva levyale päällä.
Kivijalkakaupat kaatuvat väistämättä kun hintataso pidetään aivan liian korkealla. Hintojen rukkaaminen selvästi nykytasoa alemmaksi pelastaisi valtaosan riutuvista kivijalkakaupoista.
Ostan vähintäin 50 cd:tä vuodessa joten web-kauppojen edulliset hinnat ovat ainoa pelastus mikäli haluan jatkaa rock-kulttuurin harrastusta. Ja tässäkin tapauksessa on suunnistettava edullisimpaan kauppaan jonka “kotipesä” sijaitsee Luxemburgissa.
Musiikin kuuntelu on myös parasta ja tehokkainta mielenterveystyötä joten sitä pitäisi tukea paremmin.
Kiitos JR:lle hienosta muistotekstistä! Itselleni tärkeimmät levyhankinnat tuli tehtyä juuri liikkeistä Epe’s ja Tunnelin Levy, josta mukaan on tarttunut mm. Yes:in ja Toton älppäreitä. Monet levyt tuli haettua vielä uusiksi CD:nä. Parhaita muistoja!
Kiitos Tunnelin Levy.
CCR:n Willy & The Poorboys, ostopäivä 18.8.1970, hinta 24 markkaa, ikä alle 12 v. Kuulokkeilla kuunneltiin ja ostopäätös tehtiiin, kun Cottonfieldsin intro alkoi. Seinällä takana oli nuottikirjoja mm. CCR:n nuottikirja. Ihme, että sitä muistaakin sen tilanteen niin hyvin….
Keijo Rääville:
Kivijalkakauppiaana ihmettelen sitä, että kuinka katetta tuntuvasti pienentämällä voisi pelastaa kauppansa, kun tällä nykyiselläkin leivän pöytään saanti on melko hankalaa. Ihmettelen myös sitä, että mistä ne Amazonit ja Cdonit saa levyjä sellaiseen hintaan, että ulosmyynnissä se on vielä alle kivijalkakaupan sisäänostohinnan. En tiedä mihin ja minkä verran nuo mainitut maksavat esimerkiksi arvonlisäveroa, mutta kivijalkakauppiaan kymmenyksiä koroteteaan kesällä ja ne roposet menevät meidän kaikkien yhteiseen kirstuun.
Itse en ole huolissani omasta tulevaisuudestani, sillä meillehän on ennustettu työvoimapulaa jo vuosikausia, joten eiköhän sitä jotain hommaa löytyne työhaluiselle. Siitä olen sen sijaan hiukan huolissani, että vieläkö ihmiset tulevaisuudessa ylipäätään maksavat musiikista jotain. Sillä niin kauan kuin muusikko saa työstään korvauksen, on meillä musiikkia nautittavaksi. Ja kyllä levykauppojakin tarvitaan niin kauan kun joku tahtoo levyjä vielä julkaista ja ostaa. Jos kaupat häviää, fyysisten levyjen julkaisu oletettavasti ainakin vähenee. Levyjen korkea hintataso on muuten aika suhteellinen käsite, sillä 15 vuotta (oma kauppiasurani on sen mittainen) sitten uutuuslevyt maksoivat vähintään saman verran kuin nyt. Mikä muu on pysynyt samalla tasolla?
Hyvää jatkoa vaan Tunnelin Levyn työntekijöille, mitä sitten tulevaisuudessa teettekin! Hyvää jatkoa myös Keijolle, hyvä että ylipäätään edelleen ostat levyjä.
Kummallista miten musiikista maksaminen herättää nykyisin niin pahoja aggressioita. Levythän on todella halpoja, jos on yhtään suhteellisuudentajua. Ne ovat kestokulutushyödykkeitä. Hyvän leffan katsoo tai kirjan lukee kerran, pari, korkeintaan muutamia kertoja. Hyvän levyn kuuntelee satoja kertoja. Siitä ei kuuntelukerran hinnaksi kovin monta senttiä tule, maksoipa levy sitten 12 tai 15 euroa.
Levykauppojen myötä on katoamassa kokonaan valikoiman käsite. Kuten JR kirjoitti, levyn päätyminen myyntihyllyyn oli jo osoitus siitä, että se oli läpäissyt yhden seulan. Digitaalikaupat myyvät massaa ja mainostavat, että heillä on 6 miljoonaa myytävää artikkelia. Amazon on opetellut suosittelemaan uutuuksia sillä periaatteella, että jos tykkäät tästä niin tykkäät sitten tuostakin. Nuo vinkit ovat kuitenkin ilmiselviä eikä niiden tuottamiseksi tarvita kymmenien vuosien uraa tiskin takana.
Kivijalkakauppojen lisäksi ongelmia tuntuu olevan myös pienillä levy-yhtiöillä. En tiedä miten on voinutkin mennä uutinen ohi mutta kuulin vasta eilen että Arskan Levy-Yhtiö on Jarkko Martikaisen uutuuden jälkeen pitkällä “lomalla” eikä enää julkaise uutta musiikkia.
Joo, sen takia Apulanta perusti oman oy:n ja julkaisi uusimman levynsä itse. Tosin siinä kai oli kyse Arskan loppuunpalamisesta eikä siitä että pulju olisi mennyt nurin.