Eeka piti sanansa, Tuskassa puhaltavat uudet tuulet – Osa Tuska-yleisöstä parahti

Atomirotta herättää keskustelua.

Markus Paajala (Atomirotta)

Tuska-festivaali on julkaistanut uusia artistikiinnityksiä ensi vuodelle.

Helsingin Suvilahdessa 26.6.-28.6.2015 järjestettävän metallifestivaalin lavoille astuvat ainakin Alice Cooper, Opeth, Bloodbath, Ne Obliviscaris, Einherjer, Blues Pills, Warmen, The Sirens, Atomirotta, Morbid Evils, Foreseen sekä Dark Side of The Mime.

Etenkin Atomirotta on aiheuttanut vastalauseita tryy metäl -janttereiden joukossa. Ottaen huomioon, että Rane Raitsikka on elänyt rankempaa elämää kuin noin sata prosenttia maapallolla tällä hetkellä elävistä metallimuusikoista, niin kyllähän Atomirotta paikkaansa Tuskassa puolustaa jo hänen meriiteillään.

Tuskan isokiho Eeka Mäkynen, miksi Atomirotta otettiin mukaan ohjelmistoon?

”Joka vuosihan siellä on jotain metalli- ja hevigenrejen ulkopuolelta olevia yhtyeitä. Viime vuonna Tuskassa esiintyi Lama, missä Rane Raitsikka soittaa kitaraa. Myös Huoratron on soittanut Tuskassa. Toki Huoratron on esiintyjä, joka toimii hyvin esimerkiksi Turmion Kätilöt -faneille.

Atomirotta buukattiin Tuskaan hirveässä kännissä Musiikki & Media -tapahtumassa. Siinäkin mielessä se on siis täysin tuskan näköinen yhtye.”

Mitä mieltä olet true metal-jätkien reaktioista Atomirottaan liittyen?
”Sehän on parasta mitä voi olla! Mutta niinhän se menee aina, että ne jotka ovat vastaan ovat siitä aina kaikkein kovaäänisimpiä. Ne, joille Atomirotta on jees, eivät asiasta meteliä pidä. Ja onhan siellä aika hemmetisti bändejä Alice Cooperista ja Opethista lähtien. Ei sitä Atomirottaa ole pakko mennä katsomaan. Suosittelen kyllä: Atomirotta on livenä tajuttoman hyvä yhtye ja todella in your face.”