HIM-yhtyeen kenties tunnetuimmasta hitistä tehtiin todella, todella erilainen versio – tätä Ville Valo luultavasti rakastaa

Noah Kin versio HIM-yhtyeen suurimman hitin.

Markus Paajala

Suomalaisartisti Noah Kin on tehnyt uuden version HIM-yhtyeen kenties tunnetuimmasta kappaleesta Join Me In Death.

Nuorena räppärinä musiikkitaivaalle noussut nykyään 23-vuotias Noah Kin on tätä nykyä median moniottelija, joka tunnetaan musiikin lisäksi myös kantaaottavana ”post-internet-taiteilijana”, kuten Joonas Kuisma asian ilmaisi Rumban numerossa 2/17 (haastattelun voit lukea muuten täältä).

Nyt Noah Kin on tehnyt uusiksi HIM:in megahitin, ja syyksi tiedote kertoo Noah Kinin äänellä seuraavaa:

“HIM on aina ollut mulle niin sanottu “guilty pleasure” bändi, eikä edes niin salainen sellainen. Oon aina ihaillut Ville Valon tyyliä kirjoittaa ja säveltää musiikkia, joka elää omassa todellisuudessa, irti ajasta ja paikasta. Kun kuulin, että HIM projekti tulee päätökseensä, sydämeni särkyi hieman ja hankin saman tien liput Tuskaan, jotta pääsisin näkemään “viimeisen” keikan. Silloin tajusin, että mun täytyy nyt tehdä se, versioida HIMin kappale “Join Me In Death” kunnianosoituksena. Halusin antaa HIMille edes jotain takaisin siitä energiasta ja voimasta, mitä olen heiltä vuosien saatossa saanut oman identiteettini luomiseen, niin taiteilijana kuin ihmisenäkin.”

Kuuntele verso alta.