Myös Lapko tekee paluuta levyrintamalle. 9. toukokuuta julkaistavan konseptilevyn nimi on ΓΟΛΕ. Sen, kuinka tuon nimen haluat sanoa levykaupan tiskillä, jätämme omalle vastuullesi.
O: Aloin kuunnella Lapkoa silloin, kun oli se pahin paskapaita-buumi. Se oli silloin hirveä guilty pleasure. Debyytti oli kamalan huono, pian teinitytöt löysivät bändin ja sitten se oli pilalla. Sen jälkeen ne vasta alkoivat tehdä hyvää musaa.
TF: Diggaan Lapkosta popeimmillaan. Onhan tämä kaltaiselleni sunnuntai-lapkoilijalle aika haastava biisi. Erikoiset ja vaihtuvat tahtilajit – siinäpä asia, joka vieraannuttaa minut. Rumpali myllyttää tuplabassareita kuin viimeistä päivää, ja Ville Malja herkistelee päälle.
OO: Se kontrasti minua Lapkossa viehättääkin eniten. Ville Malja on tulkitsijana niin ohut ja hauras, että se luo musiikkiin koko ajan yhden ääripään, jonka taustalla voi tapahtua mitä vain. Mutta tämä kestää kuusi minsaa ja sisältää paljon turhaa progeilua. Hyvä biisi on vähän pilattu suorittamisella. Tämä on juuri sitä, että ensin haukumme bändejä varman päälle pelaamisesta, ja sitten kun ne tekevät jotain muuta, sanomme, että olisi ollut parempi poppina.
TF: Kompastumme omaan nokkeluuteemme. On joka tapauksessa kiva, että bändi hätkähdyttää ihmisiä julkaisemalla levyn maistiaisena jotain näin järkälemäistä.
OO: No mitä Lapko tekee Placebon keikalla? Äänittää uutta levyä. Nyt voisi kysyä, mitä Placebo tekee Lapkon keikalla.
Indietanssittaja Gossip on päättänyt tarttua paluusinglellään Pat Benatarin ja Stevie Nicksin jalanjäljissä kulkevaan stadionrock-diskoon. Onko tässä kuuman AOR-kesän 2012 voimahitti?
TF: Toisen laulajan kanssa tämä voisi olla yhdentekevä, mutta Beth Ditto on niin kova. Diskodiiva eksyneenä indieyhteeseen.
OO: Beth Ditton taitavuus laulajana ja tulkitsijana kärsii hirveästi siitä, että sillä on niin vahva ulkopuolinen status. Kukaan ei keskity olennaiseen. Sinänsä hauskaa, että Gossip on muuttunut tällaiseksi, kun se oli syntyessään jatketta rriot grrl -hommille. Kapina on kadonnut. Se ehkä näkyy vielä, mutta se ei kuulu yhtään. Enkä tarkoita, että missään AOR-johdannaisessa voisi olla minusta mitään pahaa.
TF: Ajattelin, että Gossip muuttuisi enemmän diskoksi, mutta eipä se nyt näytä menevän ihan niin. Enemmän nämä ovat menossa kohti stadioneita. Hieno AOR-biisi, mutta tuleeko nirppanokkainen indieyleisö tajuamaan sitä? Vai pidetäänkö sitä lopulta vain paskana mainstreamina?
OO: Varmasti pidetään. Ironandwinet ja boniverit ovat kylväneet hirveästi AOR-soundia kaikkialle, mutta AOR ei ole hirveästi nostanut profiiliaan. Ei tämä uusi meno ole ainakaan vielä saanut nuorisoa ostamaan Ebaysta kasoittain America-yhtyeen levyjä.
Kakka-hätä 77 on kuollut, eläköön Pää kii! Teemu Bergmanin uusi kokoonpano avaa pelin upealla biisillä, jossa on kaunis sanoma.
OO: Teemu Bergmanin sävellyksen tunnistaa aina. Se on ehkä maneeri, tai sitten sillä on vain ihan oma tyyli säveltää.
TF: Perinnetietoinen biisihän tämä on. Genren toimivimmat kikat on hyvin hallussa taustalauluja myöten.
OO: Jännää, miten Bergmanista on luotu sellainen suomipunkkarin arkkihahmo, vaikka siinä olisi ainesta Suomen Nathan Williamsin kaltaiseksi slacker-tyypiksi. Minua kiinnostaa hirveästi, missä ovat Suomi-slackerit. Ne, jotka katsovat koko päivän Sopranosia ja käyvät välillä lähibaarissa kaljalla. Se olisi lähempänä Bergmania.
TF: Tämä biisihän nyt on vain hyvää rockia. Tai poppia, mutta sloppyna punkkisovituksena.
Juttu jatkuu seuraavalla sivulla: