Illan viimeisen hitaan tarjoaa pian 60-vuotias Dave Lindholm

Kuva: Isokynän uusi single tottelee nimeä When the Sun Comes Along, ja sen pääsee koeajamaan jo ennen varsinaista julkaisupäivää. Kuva: Harri Hinkka Jotkut ne vain jaksaa. Suomirockin rosoinen kulmakivi Dave Lindholm täyttää lauantaina 60 vuotta, mutta vuodet eivät tunnu vauhtia hidastavan, vaan lauluntekijämaestro tehtailee uutta materiaalia edelleen kovalla syötöllä. Tätä nykyä Isokynä operoi Dave L. B. Inventive -bändin kanssa. Kokoonpanon ensimmäinen albumi julkaistiin 22. helmikuuta. Kielenä on englanti, aivan kuin edellisellä Otto Donnerin kanssa tehdyllä More than 123 -levylläkin (2010). Uunituore When the Sun Comes Along -single ei tule kaupalliseen jakeluun, vaan se julkaistaan ainoastaan Daven syntymäpäivän kunniaksi 200 kappaleen rajoitettuna painoksena. Nyt biisin voi kuitenkin kuunnella tätä linkkiä klikkaamalla.

Isokynän uusi single tottelee nimeä When the Sun Comes Along, ja sen pääsee koeajamaan jo ennen varsinaista julkaisupäivää.

Kuva: Harri Hinkka

Jotkut ne vain jaksaa. Suomirockin rosoinen kulmakivi Dave Lindholm täyttää lauantaina 60 vuotta, mutta vuodet eivät tunnu vauhtia hidastavan, vaan lauluntekijämaestro tehtailee uutta materiaalia edelleen kovalla syötöllä.

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

Tätä nykyä Isokynä operoi Dave L. B. Inventive -bändin kanssa. Kokoonpanon ensimmäinen albumi julkaistiin 22. helmikuuta. Kielenä on englanti, aivan kuin edellisellä Otto Donnerin kanssa tehdyllä More than 123 -levylläkin (2010).

Uunituore When the Sun Comes Along -single ei tule kaupalliseen jakeluun, vaan se julkaistaan ainoastaan Daven syntymäpäivän kunniaksi 200 kappaleen rajoitettuna painoksena. Nyt biisin voi kuitenkin kuunnella tätä linkkiä klikkaamalla.