Ja katso: mukana on (Rotan oman tuotannon lisäksi) räpin sijaan rockia ja jazzia. Notkis yllättää!

Kuva: Backstage Alliance

Juuri uuden videon julkaissut ja Rottafest-tapahtumastaan tiedottanut Notkea Rotta avasi Rumballe soittolistansa saloja. Ikinuoren kriminaalin viime aikojen suosikeista löytyy yllättäviä nimiä – vaikka tuo listan ylin tapaus nyt esimerkiksi.

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

Bruce Springsteen: Wrecking Ball

“Suomessa kesä on suurten, mieltä nostattavien konserttien parasta aikaa, ja kaksi kaveria osaa ne hommat parhaiten tällä planeetalla: Prince ja Bruce. Viime kesä oli Prinssin, nyt oli Pomon vuoro. Voi vittu mikä keikka, ja nämä uudet biisit olivat helvetin piristäviä ruiskeita siellä klassikoiden kainalossa. Senpä takia hain levyn!”


The Black Keys: El Camino

(Rotan listalla oli koko albumi, mutta sitä ei löydy Spotifysta, joten tässä biisi-irroitus)

“The Black Keys oli Flow’ssa juuri niin rapea kuin aavistelinkin. Näistähän valveutuneet ovat sauhunneet rillit huurussa vuosikausia jo vittuuntumiseen saakka. Jostain syystä tutustuminen on kuitenkin aina lykkääntynyt. Nyt tuli otollinen tilaisuus, sillä livenähän noi tosipaahtajat parhaiten erottaa paskasta. Nautin kuulemastani, oli siis aika poistaa albumi.”

Tom Waits: Bad as Me

“Tää tais ilmestyä jo viime vuoden lopulla, eli on siis mun ajanlaskulla levy on upouusi. Sitä paitsi, ei musiikin(kaan) kanssa kannata hosua, ei ne raidat sieltä mihinkään katoa! Aivan vitun tajuton levy, tajutonta tarinaa ja se groove… Mistä se tulee? Soi tauotta kesäöisillä, ajattomilla kruisailureissuilla kaverin keltaisessa Dodge Challengerissa (vuosimallia -72).”

Miles Davis: On the Corner

“Kaupungin jokaisessa kadunkulmassa pitäisi olla pienet skobet, ja tämän levyn tulisi soida tauotta läpi kesän jokaisen viikonloppuyön. Vähän voodoota härmäläiseen hevipunttiin! Tää musa hiipii hitaasti suoniin, ja kun se on sinne kerran päässyt, se ei lähde sieltä ikinä pois vaan muuttuu osaksi sun kudosta.”


Notkea Rotta: Mitä iistimpää, sitä siistimpää

“Yleensä kun lätty on purkissa, siihen ei tule kajottua vuosiin, vaan nokka suunnataan heti kohti tulevia. Nyt kävi kuitenkin niin, että toi Raitsikka lämäs sessioissa kehiin sellaista kitarismia, että tätä on tullu luukutettua vitusti ihan fanipohjalta. Tää sävelmähän on jostain sen huuruisilta Hollywood-vuosilta ysärin alusta, kun me vielä imettiin tissiä jossain Kontulan lehtiroskiksessa. Kesän keikoilla on ollut ihanan skitsofreenista heittäytyä oman värssyn jälkeen sinne lavan ja yleisön väliseen kuiluun hyperventiloimaan johonkin outoon, samanaikaiseen esittäjän ja vastaanottajan väliaineeseen.”