Tämä todellakin kannattaa katsoa: Näyttävistä musiikkivideoista tunnettu OK Go julkaisi historiallisen videon

Jaa Facebookissa
OK Go

Jo kymmenen vuotta kekseliäillä ja näyttävillä musiikkivideoillaan hämmästyttänyt OK Go on jälleen vauhdissa, ja tällä kertaa tehtiin myös historiaa. Viime viikolla julkaistu Upside Down & Inside Out -video kuvattiin nimittäin kokonaan painovoimattomassa tilassa.

Video kuvattiin Venäjällä S7 Airlinesin avustuksella, ja nelihenkinen yhtye viipyi kolme viikkoa Yuri Gagarin Cosmonaut Training Centerissä harjoittelemassa ja toteuttamassa monimutkaista videota. Mitään vaijereita tai green screen -tekniikkaa ei videolla käytetty. Ohjauksesta vastasivat Damian Kulash, Jr. ja Trish Sie.

Kuten monet yhtyeen aiemmatkin videot, on myös Upside Down & Inside Out kuvattu yhdellä otolla. Kuvauslento kesti kuitenkin kaikkiaan 45 minuuttia, joiden aikana oli kahdeksan lyhyttä painovoimatonta osuutta, joten niiden väliset ajat editoitiin pois videolta.

 Videon voit katsoa yhtyeen Facebook-sivulta.

Vaikka Upside Down & Inside Out on poikkeuksellinen video, ei se kuitenkaan ole aivan ensimmäinen painovoimattomassa tilassa kuvattu musiikkivideo: Jo vuonna 2013 astronautti Chris Hadfield kuvasi oman musiikkivideonsa avaruudessa, ja kappalehan oli tietenkin David Bowien Space Oddity.