Epäluotettavien kertojien vuosipäiväjuhlat – Ex Tuuttiz ja DJ Kridlokk Kutosella

Kuudennella linjalla nähtiin moniulotteinen yhteispeli, josta huokuvaa vilpitöntä lämminhenkisyyttä ei voi opetella, kirjoittaa Catharina Herlin.

Ex Tuuttiz.

Ex Tuuttiz, DJ Kridlokk
Kuudes linja, Helsinki
26.11.2021

Kuudennen linjan narikkajonossa mieleeni tulvahtavat kaikki ne lukuisat kerrat takavuosilta, kun samassa ahtaassa eteisaulassa on iloisessa nousuhumalassa viskottu takkeja reppuihin ja narikkalappuja taskuihin ennen milloin mitäkin räppikeikkaa. Näpyttelen Instagramissa vastausviestin ystävälleni, joka kertoo jonottaneensa Kuudennelle linjalle keväällä 2020 juuri ennen ensimmäisiä koronasulkuja. ”Mä olen ollut viimeksi varmaan joskus, öö en edes muista, ehkä 2015??”, pohdin.

Pitkällisen pihalla odottelun jälkeen yläkerrassa vallitseva rauha iskeytyy häkellyttävänä seinämänä vastaan, kun viimeinkin sinne asti pääsee. Tyypit hengailevat joutilaina pitkin sohvia, baaritiskillä on hädin tuskin jonoa, eikä missään tunnu soivan musiikki. Kyse on toki edelleen alkuillasta, mutta keikan ilmoitettu alkamisajankohta on ajat sitten tullut ja mennyt, joten jonkinlaista toiminnallisempaa ilmapiiriä olisi voinut odottaa.

Käy ilmi, että toiminnan lähteille löytääkseen ei tarvitse kuin kiertää baaritiskiltä nurkan taakse tilaan, jossa itse lava sijaitsee. Yhtäkkiä edessä velloo riveittäin vieri viereen pakkautuneita ihmisiä, jotka täyttävät ansiokkaasti lähes koko yleisötilan. Pujottelen ahtaista väleistä lähemmäs lavaa ihmetellen kuinka yhdellä puolella voi olla niin hiljaista ja seesteistä, samaan aikaan kun toisella puolella käy näin käsinkosketeltava kuhina.

Syyttä ei yleisössä parveilla, sillä ennen pitkää lavalle tupsahtavat ketkäs muut kuin Ex Tuuttiz ja DJ Kridlokk. Artistien sisääntulo on itse asiassa niin yksiselitteisen luonteva, että kestää hetki ymmärtää keikan alkaneen. Utuisen sinertävän valaistuksen alla Ex Tuuttiz nappaa mikrofonin ja tokaisee virnistäen ”Halloo!”, mikä kaikessa sympaattisuudessaan virittelee tilaan leikkisän tunnelman, joka kestää koko keikan läpi. Lavalla ei pröystäillä eikä starailla, tai jos niin tapahtuu, se tehdään korkeintaan itseironisessa yhteisymmärryksessä yleisön kanssa.

Heti alkuun DJ Kridlokk ja Ex Tuuttiz paljastavat illan keikan toimivan tärkeänä vuosipäivänä, sillä parivaljakko tapasi omien sanojensa mukaan juurikin Kuudennella linjalla tasan kymmenen vuotta sitten. Stooria on tässä vaiheessa iltaa vielä helppo uskoa, mutta pahaa-aavistamattomille lukijoille kerrottakoon jo nyt, että nostalgiantäyteinen kertomus saa illan edetessä monenlaisia ristiriitaisia piirteitä. Siinä vaiheessa kun tapaamispäivä ajoittuu yhtäkkiä vuoteen 2006, ja kun ”Hyvää vuosipäivää!” kajautetaan lavalta viidennen tai kuudennen kerran sen tietynlaisen Tuuttismaisen virneen saattelemana, hiippailee mieleen epäilys: Voiko näiden kavereiden sanaan sittenkään luottaa?

Jos ei anekdootteihin ole luottaminen, täytyy kääntyä musiikillisten ansioiden puoleen. Niitä riittää illan aikana paljon enemmän kuin olisi etukäteen edes arvannut toivoa. Ex Tuuttiksen löytäessä paikkansa dj-pöydän takaa DJ Kridlokk polkaisee homman käyntiin vetämällä putkeen pian kolme vuotta sitten ilmestyneen Silius-levynsä kaksi ekaa biisiä. Ne ovatkin mitä mainioimpia käyntikortteja DJ Kridlokkin kutkuttavaan mysteerimaailmaan, jossa seikkailu seuraa toistaan ja päähenkilön identiteetti on alati muuntuva sen mukaan mitä ilmiötä milloinkin tarkkaillaan.

Välillä Paperi T:nä, välillä Eevil Stöönä, välillä aurinkolasipäisenä gangsterina kuten Varaani-biisissä ja välillä herkän avoimena itsenään, kuten itkettävän liikuttavassa Jos-kappaleessa, artisti tiputtelee huomioitaan maailmasta, käyskennellen samalla rennosti ympäri lavaa mustassa t-paidassaan ja samanvärisessä pipossaan. Mitään sen kummempia kommervenkkeja ei tarvita, sillä artistin lavakarisma on kiistaton.

Ehkä karisma johtuu siitä, että mitään yritteliäisyyttä sitä kohden ei tunnu olevan. Kridlokk tuli lavalle heittämään hiton hyvät biisinsä ja jauhamaan höpsöjä juttuja kamunsa Tuuttiksen kanssa, ja siinä oikeastaan se. Oli konsepti tai sen puute sitten mietitty tai ei, riisuu kaksikko sen avulla kokonaan etäisyyden itsensä ja yleisön väliltä. Ilmapiiri on välillä kuin spontaanilla olohuonekeikalla konsanaan, siitäkin huolimatta että etenkin DJ Kridlokkin äärimmäisen laadukkaasti tuotettu diskografia ja hämyisän elegantti keikkameininki sopisivat mihin tahansa fiinimpäänkin ympäristöön.

DJ Kridlokkin uusimmalta Silius-levyltä kuullaan illan aikana kappale jos toinenkin, mutta jännitteisiin bassolinjoihin ja ehkä aavistuksen aiempia levyjä riisutumpiin biittikokonaisuuksiin nojaavia tunnelmia varioidaan parilla entisvuosien hitillä. IDKFA ja Teepait saavat yleisön uskolliset pipopäät nyökkäilemään innostuneisuuttaan suorastaan kaksinkertaisella intensiteetillä. Seuraava lausahdukseni nyt on tällaista ”eka demo paras” -juttua, mutta kyllä sieltä vanhalta kunnon UG-Sololtakin olisi niin mieluusti kuullut edes jotain… Jos vielä yhden kerran ne hiihtopipot naamalle ja jumisten biittien kera baanalle… Jooko?

Vielä ennen Ex Tuuttiksen osuutta tyypit yllättävät vetämällä suoraan sanottuna älyttömän kovan uuden biisin, jota artistit kertovat kokkailleensa korona-aikana yhtenä monista uusista kipaleista. DJ Kridlokk tiputtelee jotain Rasmuksen Laurista, Marseillesta ja hevosista sekä ananaksista – perusmeno – kun taas Ex Tuuttiz tykittää reteästi toinen käsi taskussa asiansa ketamiinista ja tunteiden valjastamisesta bisnekseksi. Tykittäminen on muuten erittäin kuvaava sana kaikkien niiden uusien pätkien kohdalla, joita illan aikana kuullaan, sillä Tuuttiksen taituruus sekä teknisyyden että oveluudessaan veitsenterävien läppien puolesta tulee esitysten myötä erittäin nätisti ilmi.

Jos DJ Kridlokk on se hienostuneempi ja salaperäisempi tyyppi, joka voisi ihan hyvin hypätä Paperi T:ksi Paperi T:n tilalle, on Ex Tuuttiz parivaljakon bilejäbä. Ekasta kappaleesta lähtien, joka on muuten sekin julkaisematon Mä voin tulla kylään -työnimellä kulkeva setti, tempo on Kridlokkin osuuteen verrattuna nopeampi ja ilmapiiri karkeloivampi. Kaksikon moniulotteinen yhteispeli ja toisiaan täydentävä tasapainoilu lienee yksi syy siihen, miksi illasta jää lopulta niin täyteläinen olo.

Kaikki osapuolet yleisöä myöten ovat kenties tässä vaiheessa iltaa lämmenneet ja rentoutuneet sellaiseen pisteeseen asti, että Tuuttiksen keikan aikana artistien välispiikit saavat välillä lähes kyynelehtimään – eivät siksi, että ne olisivat niin masentavia, vaan koska ne naurattavat niin paljon. Duon keskinäinen sanailu yhdistettynä yleisön kanssa naljailevaan kommunikointiin on niin olennainen osa keikan viihdyttävyyttä, että siitähän voisivat Tuuttiz ja Kridi lähteä rakentamaan vaikka jonkinlaista standup-systeemiä. Sanon asian oikeasti täysin vilpittömästi, vaikka rivien väleistä saattaa näyttää huokuvan sarkasmi. Lavalla kuultuja vitsejä lienee turha yrittää toistaa, ne kun rakentuvat muustakin kuin verbaalisesta ulosannista, mutta hauskaa oli kuulkaas.

Kridlokkin esimerkkiä noudattaen Tuuttiskin luottaa keikan biisilistan suhteen uusimman, vuonna 2020 ilmestyneen albuminsa kantokykyyn. Mutta jälleen, kuten jo aiemmasta esimerkistä näimme, innokkaimman vastaanoton kirvoittavat ne vanhimmat klassikot. Pitkät vitut blogosfääriin saa sellaiset yleisötanssit aikaiseksi, että hyvä ettei hiki ala valua. Ennen sitä esitetty Kridlokkin Mutsi-albumilta löytyvä Hynät, rahat ja ruplat taas todistaa vielä näin vuosienkin jälkeen kiistattoman sulavuutensa.

Kun DJ Kridlokk saadaan dekkien (tai no läppärin) takaa lavan edustalle vetämään jotakin yhteisbiisiä, kuten Mä kuulin et sä digaat taiteest -näpäytystä, sitä on simppelisti sanottuna ihanaa katsella. Ystävykset rentoutuvat keskenään esiintymään sellaisin show-ihmisen elkein, että pienellä harjoittelulla edessä voisivat siintää vaikkapa Broadway-musikaalien hulppeat lavat. Pääsykoemateriaalista kävisivät oikein mainiosti ne pienet harjoitellut pantomiimi-ohjelmanumerot (älkää kysykö, you had to be there), jotka kaksikko esittää vakavin naamoin ja suosionosoituksista vähät välittäen.

Vasta kun keikka on ohi ja kuuntelen narikkaa kohti valuvassa jonossa takanani olevan porukan analyysiä Tuuttiksen viimeisestä biisistä, jossa artisti pyrki esittämään Krison versen mahdollisimman jyväskyläläisittäin ääntäen, havahdun siihen, että illan pointti taisi sittenkin olla jotain muuta kuin keikka yksi ja keikka kaksi. ”Jyväskylän murretta ei tee mitkään tietyt sanat, vaan se poljento”, takanani pohdiskellaan.

Yhtä lailla DJ Kridlokk ja Ex Tuuttiz raivasivat illan aikana tiensä johonkin aitoon ja koskettavaan eivät sanojen kautta, niin hauskoja ja oivaltavia kuin ne välispiikeissä tai biiseissä olivatkin, vaan poljentonsa avulla. Vaikka biisien lomaan kikkaillut elävöittävät efektit tai esiintymiseen ripotellut maneerit olisivat kuinka harjoiteltuja tahansa, ei lavalta huokuvaa vilpitöntä lämminhenkisyyttä voi opetella – sitä joko on tai ei ole.

”Parasta oli katsoa niitä Kridlokkin ilmeitä”, kuulen ohimennen pihalla viimeisinä sanoina ennen kuin painan kuulokkeet korville. Mietin miten vikan biisin jälkeen Ex Tuuttiz lausui ”Tuu tänne Kristo! Hyvää vuosipäivää – mä rakastan sua” ennen kuin halasi toveriaan. Laitoin itsekin Tuuttiksen keikan aikana useampaan otteeseen merkille Kridlokkin autenttisen innostuneet ja peittelemättömän ihailevat katseet, joita hän dj-pöytänsä suojista aisapariinsa loi, ja aika varmasti olisi Tuuttiksen aurinkolasien takaa  voinut samanmoisia silmäyksiä keikan mittaan huomata.

Rintakehässä läikähtää jotain lämmintä. Ihana ilta.