Etsi
Kuusamo on paljon muutakin kuin Teksti-TV 666 -jäsenten sivuprojekti. Kahden miehen rumpukonepunkista psykedeeliseksi iskelmärockiksi kehittynyt yhtye tekee musiikkia muun muassa nostalgiasta, mutta pyrkii samalla ajattomuuteen.
Aivovuodolta uusi ep.
Petri Nygård tekee paluun liki vuoden tauon jälkeen. Kansakunnan hauskuuttaja on ensimmäisen maistiaisen perusteilla vakavoitunut.
Uutta Local Alia kansalle!
Early bird -liput tulevat myyntiin viikon päästä.
Suede sai rinnalleen vielä kourallisen kotimaisia nimiä.
Qstockin muita uusia kiinnityksiä ovat Apocalyptica, Lost Society, Jesse Markin, Yeboyah, Huora ja Humavoid.
Vantaan viihdeorkesteri tuo elokuvamusiikin legendaariset teokset Musiikkitaloon.
Tutkimuksessa ilmeni, että rasismia ei sanoituksista löytynyt juuri lainkaan, mutta seksismiä sitäkin enemmän.
Helsingin Jäähallilta Tammiston kirppikselle on matkaa 12 kilometriä. Henkinen matka on helvetin paljon pidempi. Remu kulki sen niin vauhdikkaasti, etteivät häntä idolisoivat ole tajunneet sitä vieläkään, kirjoittaa Jukka Hätinen.
Helena Routa julkaisi uuden singlen.