Kaikki suuret suomalaishitit kuulostavat samalta – Heikki Ranta kertoo siihen yksinkertaisen syyn: ne ovat samanlaisia

Heikki Ranta teki jälleen mainion videon.

10.03.2022

Heikki Ranta on tuttu Rumban sivuilta jo aiempien videonsa kautta. Videosarjassaan Ranta tekee kappaleita samaan tyyliin kuin idolinsa ja/tai tunnetut kotimaiset lauluntekijät.

Aiemmin käsittelyssä on ollut Eppu Normaalin, Juice Leskisen, Leevi and the Leavingsin, J. Karjalaisen ja Miljoonasateen kaltaisia instituutioita. Tällä kertaa käsittelyyn on päässyt… no, liki kokonainen suomalainen sävellyskulttuuri.

Videollaan Ranta näyttää, miten neljällä soinnulla voi versioida vaikkapa sata kotimaista klassikkokappaletta. Täysin uusi ajatus ei ole, sillä esimerkiksi Ismo Leikola on leikitellyt samankaltaisella asialle jo aiemmin stand up -esityksissään, mutta onhan tämä silti huimaa katsottavaa taas.

Tsekkaile video alta.

Lisää luettavaa