Kolumni: Miksi Pertti Kurikan nimipäivät ei kelvannut?

Pertti Kurikan Nimipäivät ei päässyt jatkoon Euroviisujen semifinaalista, mutta yhtye saavutti jotain suurempaa, kirjoittaa Mervi Vuorela kolumnissaan.

Anton Sucksdorff

Sosiaalisessa mediassa on tänään paheksuttu sitä, kuinka maailmassa on Euroviisujen kokoinen virhe. Kiinnostavinta paheksunnassa on ollut se, kuinka monelle suomalaiselle näytti tulleen täytenä yllätyksenä, ettei maailma ollut vielä valmis kehitysvammaisen punkbändin esiinmarssille.

Tuohtumus tuo esiin kaksi kiinnostavaa perspektiiviharhaa. Ensinnäkin suomalaiset olettivat Euroviisu-instituution olevan edelläkävijä uuden ja erilaisen musiikin esittelyssä. Siis sen saman jähmeän instituution, joka tunnetaan teatraalisen, teennäisen ja tavoitehakuisen show-viihteen ruskeakielisenä näyttämönä.

Toisekseen suomalaiset olettivat koko Euroopan – Itä-Eurooppa mukaan luettuna – luopuvan yhdeksi illaksi ennakkoluuloistaan ja yhtyvän suvaitsevaisemman maailman rakennustalkoisiin. Maailman, jossa normaalista poikkeavia ei katsota kieroon ja jossa kenellä tahansa on oikeus soittaa, ”vaikkei oppisikaan”, kuten Kollaa kestään rumpali Jyrki Siukonen joskus totesi.

Ajatus on kaunis ja tavoiteltava, mutta Euroviisujen mittakaavassa kovin idealistinen.

Pertti Kurikan Nimipäivien kärsittyä semifinaalitappion moni alkoi heilutella ryssäkorttia. Venäläiset ja itäeurooppalaiset leimattiin taantumuksellisiksi periferiapaskiaisiksi, joiden takia suomalainen uudistusmielisyys tyssäsi kuin tuntematon sotilas Karjalan kannakselle.

Tässä rytäkässä moni unohti, että euroviisufinalistit on vuodesta 2009 lähtien päätetty järjestelmällä, jossa puolet maiden antamista pisteistä antaa kansallinen raati ja puolet yleisöäänestys. Käytännössä tämä antaa sovinnaisesta maustaan tunnetuille raadeille enemmän valtaa kuin puhelinäänestäjille. Jos finaalipaikat olisi jaettu pelkästään puhelinäänten perusteella, Pertti Kurikan Nimipäivät olisi todennäköisesti edennyt finaaliin asti.

Katkeruuteen ei kuitenkaan ole aihetta, sillä takapakista huolimatta Pertti Kurikan Nimipäivät onnistui tekemään kansainvälistä viisuhistoriaa.

Puolentoista minuutin ajaksi PKN riisui Euroviisut kaikesta pokkuroinnista, mielistelystä ja ison rahan sirkuksesta. Taustanaan sillä oli pelkkä tiiliseinä ja aseenaan punkrock, tuo musiikkityyleistä raa’in, kantaaottavin ja tässä tapauksessa myös läpivalaisevin.

Asettumalla koko Euroopan eteen omana itsenään PKN tuli paljastaneeksi kanssakilpailijoidensa ulkokultaisuuden ja sisällöllisen onttouden – siis kaiken sen, mikä Euroviisuissa on pielessä. Samalla PKN yhdisti suomalaiset ja antoi meille hetkellisen tunteen siitä, että olimme edelläkävijöinä jossain tärkeässä.

Näillä ansioilla ei ehkä voiteta Euroviisuja, mutta niillä voitetaan jotain suurempaa.

Mervi Vuorela