Valitut Palsat – kuvaesitys tänään 40 vuotta täyttävän Ville Valon matkasta 1990-luvun puolivälistä tähän päivään

Rumba onnittelee 40 vuotta täyttävää Ville Valoa!

Tämä Valitut Palsat -blogikirjoitus on julkaistu alun perin 24.1.2014. Se saa Ville Valon 40-vuotissyntymäpäivän kunniaksi uusintajulkaisun.

Teksti ja kuvat: Tomi Palsa

Kuten niin monta kertaa aiemmin, HIM hyvästeli menneen vuoden Tavastian lavalla mekastaen. Legendaarisiin mittasuhteisiin paisunut Helldone-tapahtuma järjestettiin tällä kertaa kiertueen muodossa. Tapahtuma houkuttelee Suomeen paljon HIM-turisteja mitä eksoottisimmista maailmankolkista, joten on ainoastaan asiallista, että turisteista innokkaimmat pääsevät näkemään suosikkiyhtyeensä useana iltana peräjälkeen ja pääsevät samalla tutustumaan Suomi-neitoon Helsinkiä laajemmin.

Kiertueen pysähdyspaikkoina olivat Oulu, Seinäjoki, Tampere ja Helsinki. Itse kävin tarkistamassa HIMin liveosaamisen tason ja jättämässä hyvästit rakkauden vuodelle 2013 uudenvuodenaatonaattona Tampereen Pakkahuoneella.

Ilta oli kaikilta osin onnistunut. Saapuessani juhlatalolle Klubin puolella esiintyi kiitelty tulokas Beastmilk. Yhtye on kehunsa ansainnut, ja ilta lähtikin liikkeelle jylhän kohtalokkaissa mutta silti kovasti innostavissa merkeissä. Jossakin siellä Joy Divisionin ja Danzigin välisillä jättömailla operoitiin, ja hienosti operoitiinkin.

Pakkahuoneen puolella Pertti Kurikan Nimipäivät ilahdutti tuttuun tapaansa. Jo kättelyssä kävi selväksi, että yhtyeen laulaja Kari oli jälleen pahasti sotajalalla yhtyetoverinsa Samin kanssa. Jatkuva vihanpito ja ”Fuck you motherfucking Töölö” -mantra menivät kyllä jo koomisuuden puolelle. Ainakin HIM-turistit saivat hieman hämmästeltävää. Vaan onhan se niin, että kyllä pieni eripura ja epäharmonia kuuluu punkkiin ihan elimellisesti.

Kun HIM asteli Pakkahuoneen lavalle, kävi välittömästi selväksi, että yhtyeellä riittää vielä vanhoilla päivilläänkin nälkää ja kunnianhimoa. Mikäli jollakulla oli epäilyksiä HIMin keikkakunnosta johtuen keväisen kiertueen peruuntumisesta ja spekulaatioista Ville Valon terveydentilasta, painuivat huolet ja murheet unohduksiin kuin taikaiskusta. Väittäisin, ettei HIM ole kuulostanut keikalla koskaan yhtä hyvältä kuin nyt. Aikamoinen saavutus, kun ottaa huomioon, että Tullikamarin Pakkahuone jos mikä on soundipolitiikaltaan todella hankala venue. HIMin produktio olikin maailmanluokkaa, miksaajan lisäksi valomies oli enemmän kuin henkilö paikallaan.

Valokuvaajan kannalta ilta oli haastava, mutta ei lainkaan mahdoton. Ennen keikkaa pelkäsin kuvaajien suuren lukumäärän aiheuttavan ikävää ryysistä ja tönimistä itse kuvauspaikalla eli pitissä, kuten piireissä sanotaan. Vaikka lavan ja yleisön väliin pystytetty mellakka-aidalla rajattu alue ei ole järin tilava syvyyssuunnassa, on Pakkahuoneen lava onneksi niin leveä, että aidatulle alueelle mahtuu tusinan verran valokuvaajia heittämällä.

Värivalojen välke ja hernerokkasumua muistuttava savuverho vaikeuttavat kuvaamista, mutta veikkaisin kyllä, että kaikki paikalla olleet kuvaajat saivat tallennettua tuolta Helldonen Tampereen-etapilta ainakin muutamat onnistumiset. Jos eivät saaneet, vielä ei ole liian myöhäistä harkita jotakin muuta ammattia itselleen.

Myönnän olevani välillä taipuvainen kyynisyyteen, mutta osaan kyllä myös iloita, kun joku yhtye yllättää minut positiivisesti. HIMin keikka jos mikä yllätti totaalisesti ja sinetöi vuoden 2013 yhdeksi parhaista vuosista. Väitän, että Tampereen Helldonessa näkemäni esitys oli paras koskaan näkemäni HIM-keikka.

Ja jos tarkkoja ollaan, se taisi olla elämäni ensimmäinen kerta kun katsoin HIMin konsertin alusta loppuun. Tätä blogia valmistellessani tajusin, että tätä ennen olen nähnyt yhtyeen esiintymässä ainoastaan festivaaliolosuhteissa. Aiemmin ainoa sisätiloissa näkemäni HIM-keikka oli todella käsittämätön lämmittelypesti Prodigyn Hartwall-areenan keikalla syksyllä 1997. Silloin kaksi maailmaa eivät todellakaan kohdanneet. Tuota pikaista lämppäröintiä ei voi tietenkään kunnon keikaksi sanoa, enkä nähnyt sitäkään konserttia kokonaisuudessaan.

HIMistä tuli melko varhaisessa vaiheessa uraansa niin iso nimi, ettei sen ole tarvinnut pahemmin kotomaamme keikkalavoja nuohota. Bändin Suomen-keikat tapahtuvat festivaaleilla ja yleensä vieläpä niin, että ainoastaan yksi tai parhaimmassa tapauksessa kaksi festivaalia saa napattua HIMin kesän vetonaulakseen. Kaikki tämä suhteutettuna siihen, että olen valokuvaajana sellainen, että haluan ehtiä kuvaamaan mahdollisimman monta kiinnostavaa artistia tapahtumassa kuin tapahtumassa. Silloin keskittymiskyky on hyvin alhainen, eikä festivaaleilla ehdi jäädä katselemaan keikkoja yhtään pidempään kuin on välttämätöntä sen nappilaukauksen saadakseen.

Useimmiten kuvaajat päästetään lavan edustalle kolmen kappaleen ajaksi tekemään ihmetekojaan, ja kun heidät ohjataan kolmannen biisin jälkeen takaisin kuolevaisten alueelle eli yleisöön, on siinä vaiheessa keikkaa yleensä turhan myöhäistä edes haaveksia hyvästä paikasta lavan lähietäisyydeltä. Kolmen biisin jälkeen pieni lepotauko kuulostaa monesti houkuttelevammalta kuin loppukeikan seuraaminen sadan metrin päästä lavasta.

Tässä valittuja otoksia minun ja HIMin kohtaamisista vuosien varrelta.

Ankkarock 1997. Uusi tulokas HIM oli päässyt alkuillan esiintyjäksi piskuiselle sivulavalle. Aikataulullisesti HIM oli sijoitettu päälavalla esiintyneiden Michael Monroen ja Don Huonojen väliin. Esitys ei ole jättänyt sen kummempia muistijälkiä.

Down By The Laituri 1998. Yhtye oli saanut jo hieman enemmän nimeä, mutta ei siitä vielä voinut puhua varsinaisena festivaalien vetonaulana ja yleisömagneettina.

Ilosaarirock 1998. Kesällä 1998 keräsin runsaasti materiaalia valokuvanäyttelyäni varten. Jujuna oli se, että pyysin tapaamiani hahmoja ottamaan itsestään kuvan kamerallani. Metsästin siis nykyisin niin suosittuja ”selfieitä” tapaamiltani kiinnostavilta ihmisiltä. Mielestäni valokuvaajan kasaama näyttely, jossa hän on ottanut ainoastaan yhden näyttelyn kuvista itse, ja senkin omasta naamastaan, oli juuri sopivalla tavalla perverssi ajatus. Näyttely jäi kuitenkin toteuttamatta, mutta tässä tuon näyttelyajatuksen satoa yhden kuvan verran. Ville Valo kuvasi itsensä Ilosaarirockin backstagella.

Provinssirock 1999. Tässä vaiheessa HIM oli jo suuren breikkauksen kynnyksellä. Suomen keikkapaikat olivat käyneet jo yhtyeelle turhan pieniksi ja festivaalikeikkojakin heitettiin hyvin valikoidusti. Kaasu Karppinen oli kiinnitetty rumpuihin ja kaikki merkit osoittivat siihen, että jotakin suurta on pian tapahtumassa.

Provinssirock 2000. Nyt meneillään on jo suuren maailman meininki. Festivaalit kilpailivat vaahtosuina kesän ainoasta Suomen-keikasta. Kaikki halusivat HIMin. Kyllä siinä voi jo ryhtyä vähän diivailemaan lavalla, jos siltä tuntuu.

Tavastia 2001. Tämän blogin tiimoilta sallittakoon pieni syrjähyppy HIM-keikkojen ulkopuolelle. Mustan Paraatin klassisen Peilitalossa-albumin uudelleenjulkaisun myötä Tavastialla järjestettiin tribuutti-ilta tälle suomalaisen mustahuulirockin ikonille. Yksi illan laulajista oli Ville Valo.

Ankkarock 2003. Kun HIM palasi kuusi vuotta ensiesiintymisensä jälkeen Ankkarockin lavalle, aika moni asia oli toisin.

Hultsfred 2004. Minulla on tapana käydä vähintäänkin kerran kesässä ulkomailla festivaaleilla hakemassa pientä vaihtelua siihen melko yksitoikkoiseen artistivalikoimaan, mikä suven soittojuhlissamme vallitsee. Näillä ulkomaan ekskursioilla on aina kiinnostavaa käydä katsomassa, millaiseen suosioon suomalaiset artistit suljetaan vierailla mailla kaukana. Hultsfredissa HIM oli toisen festivaalipäivän päälavan pääesiintyjä. Aiemmin illalla päälavan screeneillä esitettiin suorana jalkapallon EM-kisojen jännitysnäytelmä Italia – Ruotsi. Mikäli Zlatan ei olisi tasoittanut peliä viime hetkillä, festivaalien tunnelma olisi voinut muuttua paljon ankeammaksi pelin jälkeen koettujen Sahara Hotnightsin ja HIMin keikkojen ajaksi. HIM-keikkaa odotellessa oli hupaisaa kuunnella ruotsalaistyttöjen innokasta ”Villi Vaalu” -huutoa.

Provinssirock 2006. Ainakin näin valokuvaajan vinkkelistä tämä keikka on jäänyt mieleen negatiivisena kokemuksena. Provinssin kuvausalue on ongelmallinen, kun se täyttyy valokuvaajista. Tuntuu, että kaikki paikalla olleet kuvaajat halusivat päästä kuvaamaan juuri HIMiä ja kuvaustilassa oli sellainen kuhina, että siinä ei sopu antanut sijaa oikein kenellekään. Tämän lisäksi HIMin valot olivat olemattomat ja yhtyettä ei tuntunut juuri keikka kiinnostavan. Ynseä kokemus, josta ei kovinkaan ihmeellistä kuvasatoa jäänyt jälkipolville ihmeteltäväksi.

Roskilde 2006. HIM paikkasi Provinssin vaisuuden tuoreeltaan vetämällä yllättävänkin verevän keikan Roskilden telttalavoista isoimmalla. Ihan sai olla ylpeä Suomen vientitoivoista tuolla keikalla.

Ilosaarirock 2007. Joensuun Laulurinteen lavalle saapui hyväntuulinen Ville Valo. Kesän ainoaksi Suomi-festivaaliksi oli siis tuona vuonna valikoitunut Ilosaarirock.

Ruisrock 2008. Tänä kesänä Suomi sai nauttia jopa kahdesta HIMin festivaalikeikasta, kun Vantaan Festivaalien molemmat festarit saivat yhtyeen vieraakseen. Ruisrockissa Villen valokeilan yritti varastaa lavalla turhaan pyörinyt Bam Margera, mutta jätettäköön hänet nyt tällä kertaa omaan arvoonsa eli pois kuvista.

Ankkarock 2008. Vantaan Korsossa jälleen. Hyvä niin.

Sonisphere 2010. Porin Kirjuriluoto-areenalla toista kertaa järjestetyillä Sonisphere-festivaaleilla riehui trombi. Sitä edeltävänä iltana oli hieman säyseämpää, kun HIM esiintyi hieman innottomasti.

Ruisrock 2013. Viime kesä oli jo yhdeksäs peräkkäinen kesäni Ruisrockin virallisessa kuvatoimituksessa. Pesti on mahtava ja sen myötä pääsen silloin tällöin nauttimaan erityiskohtelusta keikoilla. Tällä kertaa halusin käydä ottamassa HIM-keikan kuvat vaihtelun vuoksi ihan eri vinkkelistä kuin se perinteinen lavanedustan ruuhkainen kuvauspitti. Erikoisluvan turvin sain kiivetä miksaustorniin kuvaamaan keikan tapahtumia. Innokkuuteeni ottaa kuvat pidemmän välimatkan takaa saattaa liittyä myös se tosiasia, että olin juuri hankkinut kameraani hieman entistä laadukkaamman zoomin. Nyt tällaisista laajemmista kuvistakin sai paremmin selvää, eikä kuvan informaatio ollutkaan enää pelkkää mössöä.