Rumba ja YleX järjestivät jälleen vuosittaisen Tulevaisuuden tusina -kyselyn, jossa musiikkialan ammattilaisilta ja innokkailta harrastajilta udellaan, ketkä heidän mielestään ovat tämän hetken varteenotettavimmat yhtye- ja artistitulokkaat. Kaikki vastaajat saivat nimetä kolme nimeä.
Raatiin kuului levy-yhtiöiden edustajia, musiikkitoimittajia, bloggareita, tapahtumajärjestäjiä ja kaikenlaisia muita populaarimusiikin kimpussa puurtavia henkilöitä. Ehdokkaiden tuli olla artisteja tai bändejä, jotka ovat joko julkaisemassa lähiaikoina debyyttialbumiaan tai ovat julkaisseet sellaisen aiemmin tänä vuonna. Lisäksi ehdokas ei saanut olla julkaissut kolmea virallista pienjulkaisua (ep, single) enempää.
Lista on nyt selvillä, ja tänään lukijat saavat kuulla, keitä uusia kokoonpanoja kannattaa pitää erityisesti silmällä. Tässä listataan aluksi äänestyksen sijat 4–12, kolmen kärki julkaistaan aivan hetken kuluttua. Onneksi olkoon uudelle Tulevaisuuden tusinalle!
Toimittanut: Santtu Reinikainen
Lue 1. sijalle sijoittuneen Have You Ever Seen the Jane Fonda Aerobic VHS? -yhtyeen haastattelu tästä.
Lue 2. sijalle sijoittuneen View’n haastattelu tästä.
Lue 3. sijalle sijoittuneen Lasten hautausmaa -yhtyeen haastattelu tästä.
4. Elias Gould
Onko Elias Gould 2010-luvun Reino Nordin? En tiedä, miksei voisi olla. On toki mahdolista että Reino Nordin haluaa olla myös 2010-luvun Reino Nordin. Häneltä ei kuitenkaan kysytä.
YleX:n Venla Kokkosen mukaan Gould taas on ”nuoremman polven päivitetty Olavi Uusivirta”. Myös näyttelijäntöitä tekevässä Gouldissa on eittämättä samaa korskean ennenaikaista itsevarmuutta kuin edellämainituissa laulaja-näyttelijöissä nuorempana.
Gould on julkaissut kaksi kappaletta, joista ensisingle Huvilakatu oli jonkinmoinen kesähittikin. Niissä on lempeää keinuntaa ja kesäisen sinitaivaan toiveikkuutta. Kesämekkoja, lähtemistä, pojat ja tytöt -juttuja. Nuoruuden huolettomuutta.
Muun muassa Graciasin ja Noah Kinin bändeissä soittanut Gould on kiinnitetty JVG:n PME-levy-yhtiölle. Lafkan ainoan ei-räppärin biisejä kuunnellaan varmasti myös ensi kesänä.
5. Hisser
Disco Ensemble on rakastettu kotimainen yhtye – ja yksi niistä harvoista suomalaisakteista, joiden maailmanvalloitukseen on kuulunut enemmän tekoja kuin puhetta. Hisser puolestaan on Disco Ensemble -laulaja Miikka Koiviston elektroninen sooloprojekti.
Genreaitoja hyppykeppinä käyttävä Koivisto julkaisi Hisser-esikoisalbuminsa viime keväänä. Ei ole olemassa mitään hyvää syytä, miksi Hisser ei voisi tönöttää muiden skandien seurana vaikkapa Pitchforkin Best New Music -listalla ja isoilla ulkomaisilla festareilla Postal Servicen, Sleigh Bellsin ja muiden elektronista ja indierockin estetiikkaa ristiinsiittävien aktien jalanjälkeläisenä.
Tai ei olisi, jos muutakin suomalaista musiikkia kuin heviä osattaisiin markkinoida ulkomaille. Ehkäpä Hisser muuttaa tuon kehityskulun vielä jonain päivänä.
6. SOFA
Parikymppisten Sonjan ja Fannin – eli SonSonin ja FanFanin – duon syntytarina kuulostaa ”Kuinka olla millenniaali” -oppaan ohjeilta: ”Menimme pianotunnille, tanssimaan, ostimme skeittilaudat ja menimme skedeemään. Halusimme myös alkaa räppäämään, ja siitä syntyi SOFA”.
Onneksi syntyi. Kenellekään ei liene uutinen, että muuten pulleasti voiva suomirap-skene kärsii akuutista naisräppärivajeesta.
Warnerille signattu duo päivittää värikkäällä tyttöenergialla vakavasti otettavan kotimaisen hoopoiluräpin perinnettä, joka on tuottanut esimerkiksi Memmy Possen, MC Taakibörstan, Stepan ja monet muut. Toivottavasti duo ei lähde jatkossakaan puunaamaan musiikkiaan sisäsiistiksi radiosoiton toivossa. Julkaistuista kappaleista räävittömämpi, Kuumempi kesä, on nimittäin se, joka nostaa hymyn kasvoille.
7. Prinssi Jusuf
Iyouseyas Belayneh. Se on hieno nimi, mutta myös melkoinen suupala fennougreille. Ei ihme, että Ruudolfin Lihamyrsky-yhtiölle esikoisalbuminsa levyttävä Prinssi Jusuf valitsi vähän tarttuvamman tittelin hänen ja Mustan Barbaarin aloittaessa uraansa salivideoiden kuninkaallisina.
Barbaari ja Jusuf olivat some-tähtiä jo ennen ensimmäisenkään kappaleen julkaisemista. Jusuf pääsi silti yllättämään kuulijat kahdellakin tavalla. Harva ensinnäkään taisi kuvitella hänen musiikkiaan yhtä laadukkaaksi kuin se on. Toisekseen: Jusuf oli esiintynyt ennen ensimmäisen biisinsä julkaisua julkisuudessa enimmäkseen hoonolla soomella – yleensä vielä savanneista ja leijonista ja viidakkokuumeesta höpöttäen. Prinssille morsian -kappaleella räppäsi kuitenkin täydellisesti äidinkieltään ääntävä suomalainen nuorimies.
Se oli Jusufin ja Barbaarin nerokkain long con -pila – vitsi joka satirisoi itseironisen nerokkaasti suomalaisten ennakkoluuloista mehut pois.
Prinssi Jusufin asema suomalaisnuorten esikuvana ihonväriin katsomatta on niitä harvoja kotimaiseen rotukeskusteluun liittyvistä asioista, joista voi olla ylpeä vuonna 2015. Suomi ei ehkä ole viimeaikaisilla näytöillään ansainnut Prinssi Jusufin kaltaista idolia. Luojan kiitos meillä on hänet silti.
8. Vuoret
Vuoret-yhtye itse kertoo musiikkinsa koostuvan ”psykomaantieteestä, kimeerisistä taajuuksista, morlokeista, kaupunkiluonnosta, kaivostoiminnasta, ammoniumkloridista, apokryfisista asteikoista, pyrofiliasta ja jälkien sekoittumisesta”. Niiltä bändin voidaan myös kohtuudella väittää kuulostavan.
Vuoret myös vertaa itseään sellaisiin akteihin kuten Church, Killing Joke, Neljä Ruusua, Afghan Whigs, Horrors ja Sugar. Keitä me olemme siihen vastaan väittämään? Joskus artisti tulee tehneeksi semilöperön musiikkitoimittajan työt paremmin hänen puolestaan. Silloin on parasta vain olla kiitollinen ja lisätä, että Vuoret tekee kevytgootahtavan indiepoppinsa The Curen melodiantajulla ja Eppu Normaalin selkeäpiirteisyydellä. Ei hassumpaa, vai mitä?
9. Evelina
Siinä missä moni muu Tulevaisuuden tusina -artisti puurtaa vuosia tuntemattomuudessa satunnaisia blogimerkintöjä keräten, Eveliina Tammenlaakso aloitti uransa satojen tuhansien katsojien edessä. Silloin oli vuosi 2012, ja 16-vuotias Eveliina lauloi Voice of Finlandissa.
Pari vuotta myöhemmin kansainvälisesti menestyinein suomalaistuottaja Henri ”MGI” Lanz soitti Tammenlaaksolle puskista ja tarjosi kaikeksi yllätykseksi mahdollisuutta tehdä musiikkia. Syntyi kaksi kappaletta, jotka julkaistiin kuluvan vuoden toukokuussa.
Rakkaudesta lajiin oli kappaleista se, joka sai ihmiset nostamaan kouransa korvan taakse. Biisillä vieraili Eevil Stöö, ja sen kevyillä trap-sävyillä kiillotettu tummanpuhuva domina-R&B kuulosti erilaiselta kuin oikeastaan mikään aiemmin Suomessa kuultu. Se oli suomalaiselle popkentälle imeskelytablettina tarjoiltu annos adrenaliinia. Evelina puolestaan oli kuin vasta kuoriutunut poptähti: hän tiesi sisäsyntyisesti mitä tehdä, mutta ei ollut vielä oppinut tekemään sitä ilman pientä horjahtelua.
Jos Tulevaisuuden tusina -ryppäästä pitäisi veikata kotimaan menestyjää, Evelina olisi helppo valinta.
10. Cityman
Ollakseen kahden lyömäsoitintaiturin bändi Cityman luottaa yllättävän paljon ääneen, harmoniaan ja lauluun. Alpo Nummelinin (muun muassa Zebra & Snake, Eleanoora Rosenholm) ja Tomi Leppäsen (Aavikko, Circle) duo vyöryttää päälle isoa, helmeilevää kasarisoundia kuin kengännauhabudjetilla toimiva M83 konsanaan. Matkapuhelinklassikon kaiman virtapiireistä löytyy kuitenkin vähän vähemmän ranskiksentuoksuista dreampoppia ja enemmän tanssilattian tärinää.
Esimerkiksi Soundcloudista löytyvän Cityman-ep:n Frequencies-kappale ei vain kurota tanssilattiaa kohti: se on paikoittanut itsensä spotlightin alle ja tekee käsillään ja jaloillaan niin suurta tuulimylly-juoksuliikeyhdistelmää, että Jannikan ja Jessican drinkit läikkyvät lattialle.
Best in All -biisillä kunnianhimo on vielä käsinkosketeltavampaa. Sillä duo lähtee tekemään uhkeaa elektro-päivitystä Simple Mindsin 1980-lukulaisesta anthem-popista. Kumma kyllä, he onnistuvat siinä – ja kauhean monessa muussa jutussa.
11. Lake Jons
Jos Lake Jonsin musiikki olisi elokuva, se olisi amerikkalaista indietä. Tiedättehän, sellaista jossa linssiheijastukset ja pehmeät kamerafiltterit maalavaat Kalifornian tai Portlandin kesäpäivästä höyhenenkevyttä mutta elämään ankkuroitunutta ihmissuhteiden ja mietojen outoiluiden kavalkadia. Takautumissa näytetään aavistuksen haikeaa kaitafilmiä.
Musiikin maailmaan sovellettuna tämä tarkoittaa hyviä uutisia Bon Iverin ja Fleet Foxesin folkrockiin ihastuneille. Itse yhtye kutsuu musiikkiaan termillä ”garagelake”, koska miksipä ei.
Helsinkiläistrio sai alkunsa, kun bändin tuleva kitaristi Jaska Stenroth ehdotti omia biisejä nakertaneelle Jooel Jonsille duokeikkaa kotibileisiin. Esityksen aikana mukaan tarttui vielä rumpali Mikko Pennanen.
Molemmista julkaistuista kappaleista tehdyt loppuun hiotut videot vinkkaavat sen, minkä bändi myös avoimesti myöntää: tavoitteet ovat ulkomailla.
12. Salaliitto
Altsuhörhö ja Smashing Pumpkins -pääjehu Billy Corgan on mieltynyt salaliittoteorioihin. Vinhoimman Billyn tukeman teorian mukaan lentokoneiden jälkeensä jättämät vesihöyryvanat ovat itse asiassa kemiallisia yhdisteitä, joita hallitus levittää salavihkaisesti päällemme (ns. chemtrails-teoria).
Tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä turkulaisen Salaliitto-yhtyeen kanssa. Se on vain hauska anekdootti. Salaliitto taas on yhtye, jonka pitkääkin pidemmän linjan indiebändi Pennilessin laulaja-kitaristi Ossi Alisaari perusti, kun tietyt hänen kappaleensa eivät sopineet pääyhtyeen sapluunaan.
Bändissä soittaa Alisaaren lisäksi entisiä Limonadi Elohopea- ja Deep Turtle -hahmoja. Yhtyeen Virhe-digisinkun kappaleilla vaikkapa Liekin ja Ultramariinin hempeä suomi-indie kohtaa kevyen suomiprogen sävyt.
Salaliitto saattaa olla rookie-yhtye, mutta sen musiikki on valmista pääsarjatasolle.