Whitney: Can I Be Me (2017) ei ole ainoastaan elokuva Whitney Houstonista, vaan julkisuudesta, musiikkibisneksestä ja siitä mitä tapahtuu, jos ihminen ei saa olla itsensä. Dokumentin mukaan Houston oli bi-seksuaali ja suhteessa 20 vuotta assistenttinaan toimineen Robyn Crawfordin kanssa. Asia salattiin, sillä 90-luvun poptähteyteen ei-heterous ei sopinut, kuten ei sopinut Houstonin vanhemmillekaan. Uskonnollinen Cissy-äiti on myöhemmissä haastatteluissa vastannut, että jos tyttärellä olisi ollut romanttinen suhde naiseen, ei se ”absolutely not” olisi ollut Cissylle okei. Aika rankkaa tekstiä. Whitneyn avioliitto Bobby Brownin kanssa näytetään dokumentissa vähemmän mairittelevassa valossa.
Leffa käsittelee myös Whitneyn uraan liittyvää ”valkopesua” eli tuottaja Clive Davisin halua luoda nuoresta Whitneystä pop-artisti nimenomaan valkoiselle mainstream-Amerikalle. Tämä tarkoitti pop-, eikä esimerkiksi soul-, r’n’b- tai funk-biisien antamista Whitneylle laulettavaksi. ”Can I Be Me” oli lause, jota Whitney dokumentin mukaan toisteli, halutessaan laulaa toisenlaista materiaalia. Ratkaisut johtivat Whitneyn valtavaan suosioon valkoisen Amerikan keskuudessa, mutta samaan aikaan hyljeksintään Whitneyn omalta yhteisöltä, joka koki artistin kääntäneen heille selkänsä. Houstonille esimerkiksi julkisesti buuattiin vuoden 1989 Soul Train Music Awardseissa.
Elokuva käsittelee hienolla tavalla viihdebisnestä, julkisuutta ja julkkiksena olemista. Yksityisyyden menettämistä ja oman itsen kadottamista. (Anna Brotkin kirjoitti aiheesta pari vuotta sitten pop-esseen Antti Tuiskua, Amy Winehousea ja Jenni Vartiaista sivuten. Lue se tästä klikkaamalla. – toim. huom.)
Julkisuus on hankala paikka etsiä itseään. Julkisuuteen on parempi tulla aikuisena, ei lapsena kuten Whitney itse oli aloittaessaan uransa teini-ikäisenä. Lopputulos oli tilanne, jossa koko Whitneyn perhe, isä, äiti ja veljet vaimoineen, oli Whitneyllä töissä. Kun koko perheen toimeentulo on yhden ihmisen varassa, ei kiertueen keskeyttäminen edes huumevieroitusta varten ole vaihtoehto. Julkisuus ja raha turmelivat Houstonin perhettä monella tapaa, ja vain riekaleet jäivät jäljelle. Tragedian uhrina oli Whitney itse.
Traagisesti Whitneyn tytär Bobbi Kristina koki äitinsä kaltaisen kohtalon hukkumalla kylpyammeeseen huumeiden vaikutuksen alaisen 22-vuotiaana, vain 3 vuotta äitinsä kuoleman jälkeen.
Ohjaaja Nick Broomfield on kertonut halunneensa dokumentin avulla muuttaa Houstoniin liittyvää julkista narratiivia, jota hallitsee tarinat huumeongelmista. Dokumentti muistuttaa, kuinka Houston oli paljon enemmän kuin huumeongelmansa: harvinaisen lahjakas laulaja, älykäs bisnesnainen, hauska tyyppi ja ennätyksiä rikkonut edelläkävijä, joka raivasi tietä Beyoncén ja Rihannan kaltaisille nykyartisteille.