Yhteiskuva Donald Trumpin kanssa oli Journeyn perustajajäsenelle liikaa – klassikkobändi lähellä hajoamista

Ennen politiikkaa visusti karttanut Journey vieraili valkoisessa talossa. Tästä kitaristi Neal Schon ei tykännyt.

Donald Trump onnistuu aiheuttamaan riitautumista vain olemalla puheenaiheena. Eri kannattajaleireihin jakautuminen on johtanut myös bändien välirikkoihin.

Vuoden 1981 jättihitistä Don’t Stop Believin’ muistettu yhdysvaltalaisyhtye Journey on nyt vaarassa hajota, SPIN uutisoi. Erimielisyydet alkoivat, kun kolme bändin jäsenestä vieraili Valkoisessa talossa muutama viikko sitten. Pian julkaistiin yhteiskuva Donald Trumpin kanssa, josta bändin johtohahmo, kitaristi Neal Schon suivaantui.

”Tämä ei ole se Journey, jonka aloitin vuonna 1972 ja jota olen vaalinut alusta saakka”, Schon kertoi silloin Facebookissa.

”Olen keskustellut tästä aiheesta usein managementin kanssa, ja asiasta on ollut yhteisymmärrys, ettei Journeyn pitäisi olla missään tekemisissä minkään uskonnon tai poliittisen liikkeen kanssa.”

Journey on aiemmin pysynyt politiikasta erossa. Schonin mukaan bändi sai viime vuonna kutsun Valkoiseen taloon Barack Obamalta, mutta he kieltäytyivät sitoutumattomuuteen vedoten.

Viime viikolla tilanne kärjistyi siihen, että Schon vihjasi Twitterissä muiden bändiläisten miettivän kiertuetta ilman häntä. Journey-brändistä Schon ei kuitenkaan aio päästää irti.

Surullista, jos näin perinteinen bändi hajoaa väittelyyn presidentistä. Jäämme seuraamaan tilannetta.

Journey hajoaa Neal Schon Facebook