Miten käy, kun samalle viivalle laitetaan alle kolmekymppinen Matthau Mikojan ja Tumppi Varosen jurakauden aikoihin perustama punkrock-yhtye Problems? Kumpi opettaa kummalle rock’n’rollin taidon?
Kuva: Problems?
Problems?: Suora lähetys
Stupido
Stadin vetreät punkrock-veteraanit elämänsä vedossa.
Mitä vittua? Problemsinhan piti olla nykyään väsynyttä silkkimunien kyhäämää paskaa – tai näin ainakin edellisen Rumba-levyarvion perusteella. Suora lähetys on kaikkea muuta.
Rapakon takaa miesvahvuuteen liittynyt Rane Raitsikka on selvästikin tuonut uutta eloa ja väriä tähän Tumppi Varosen johtamaan, jo kehäraakkien konstellaatioksi kutsuttuun rykmenttiin. Nyt jytisee ja paukkuu!
Kielisoittajat Jimi Sero bassossa ja Raitsikka skebassa ovat vanhoja veriveljiä jo vuosikymmenten takaa, muistetaanhan arpinaamat jo 1980-luvulta Lepakosta ja legendaarisesta katurock-retkueesta Smackista. Lepakko jyrättiin matalaksi rahamiesten tieltä, mutta helsinkiläinen pyhättö elää ja voi hyvin tällä levyllä, jonka etiketissä on Stadin vaakuna Lepakon väreillä varustettuna.
Suora lähetys sisältää 15 suomalaista punkrock-klassikkoa vitun hyvinä versioina ja tykeillä soundeilla varustettuna. Suora lähetys on paras kuulemani livealbumi sitten Motörheadin legendaarisen No Sleep ’Til Hammersmithin, eikä se ole ihan vähän se.
Nalle Österman
Matthau Mikojan: Hell or High Water
Sound of Finland
Ex-Bloodpit-laulajan laimea kolmas soolotekele.
Mikä tekee musiikista kliseistä? Kysymykseen ei yksinkertaista vastausta löydy, mutta hyvän käytännön oppitunnin siitä antaa Matthau Mikojan.
Ex-Bloodpitin kolmas soololevy ui syvällä sovinnaisuuksien pohjamudissa. Se on ahdettu täyteen kauhtuneita meikkirock-melodioita, harmaita viitossointuriffejä ja haukotuttavia synkistelylyriikoita. Bändisovitukset kulkevat tuttuja, tamperelaisten kollegoiden tallaamia polkuja, joskin Mikojan vie ilmaisuaan kilpaveljiään tummempiin maisemiin.
Hän ei selvästi ymmärrä omaa laimeuttaan. Esimerkiksi Plastic Trays -biisin kertsissä perusrockataan yksitoikkoisemmin kuin Sentenced teki heikompina hetkinään, mutta ilman ironian häivääkään. Rock-perinteen tiedostaminen ei tarkoita pelkkää aivotonta apinoimista.
Totuus on, että vuonna 2011 korskea poseeraus näyttävässä haara-asennossa ei riitä. Ellei biiseillä erotu, tarvitaan vähintäänkin poikkeuksellisen valovoimainen keulakuva.
Hell or High Water haluaa olla tappavan rock, mutta päätyy sohimaan kuuntelijaa kliseiden tylstyttämällä terällä.
Jussi Saarinen
Arviot on julkaistu Rumbassa 5/11
Sound of Finlandin julkaisuja ei Spotifyssa taida olla, mutta Problems?-levyn voi kuunnella tästä.