Räväkät naisartistit Cat Power ja Bat for Lashes ovat molemmat julkaisseet syksyllä puhetta nostattaneet albumit. Millaisiin tuomioihin Rumban kriitikot niiden suhteen päätyivät?
Kuva: Bohdan Cap
Bat for Lashes: The Haunted Man
Parlophone
Haastava hattutemppu.
Englantilaisen Natasha Khanin kaulassa riippuu kaulakorun lisäksi alaston mies. Bat for Lashesin kaltaisen artistin ei tarvitsisi hakea huomiota provokatiivisella levynkannella, sillä muusikon ulkonäölle vetää vertoja ainoastaan hänen lahjakkuutensa. Ei hän omien sanojensa mukaan julkisuutta metsästäkään, vaan ainoastaan Patti Smithin kaltaista rehellisyyttä ja raakuutta.
Visuaalisen alastomuuden lisäksi myös riisuttu ensisingle Laura aiheutti hämmennystä: itkettävän kaunis pianoballadi kuulosti aluksi hiukan persoonattomalta – kuin jonkun ruotsalaisen rivilaulunkirjoittajan tähtihetkeltä. Tarkemman kuuntelun myötä kappale säväyttää.
Nimilinjaa jatkava kakkossingle Marilyn lisää paljaalle pinnalle elektronisia kerroksia, mutta kummastakaan ei ole edellislevyn Danielin veroiseksi mestariteokseksi. Musiikillisesti Marilyn on kuitenkin Lauraa monisävyisempi ja näin ollen lähempänä Fur and Gold -debyytin (2006) ja Two Suns -levyn (2009) materiaalia.
Kolmannen albumin avaavan Lilies-kappaleen puolisinfoninen unipop kasvaa viehättäväksi fantasiaksi, joka voisi yhtä hyvin soida niin kaupallisilla radiokanavilla kuin soittolistavapailla taajuuksillakin. Loistelias All Your Gold lisää palettiin särmää, jonka puutteesta avauslaulu valheellisesti säikäytti. Horses of the Sunin ja Rest Your Headin tribaalirytmeistä tai Oh Yeah -biisin mieskuorosta kuultavat new age -nyanssit, jotka onneksi pysyvät pidätellysti piilossa. Winter Fieldsin panhuilumainen aloitus ainoastaan säikäyttää, joten pelko pois: ei Khanista ole kasvanut Enyan kaltaista puunsyleilijää. Sen sijaan hän astuu entistä lähemmäksi Kate Bushin, Fiona Applen ja Tori Amosin taiteellista kunnianhimoa säilyttäen silti pitävän pop-otteen yhtä taiten kuin esimerkiksi Jenny Wilson tai Cat Power.
Viimeistään The Haunted Manilla Bat for Lashes nousee ylempään liigaan Florence + the Machinen, Paloma Faihin, Marina & the Diamondsin ja Ellie Gouldingin kaltaisten nimien kansoittamasta potentiaalia uhkuvasta massasta. Aikaisempiin julkaisuihin verrattuna Haunted Man vaatii kuitenkin keskittyneempää kuuntelua – mikäli aikoo vaikuttua Natasha Khanin karismasta myös ulkomusiikillisesti.
Marko Ylitalo
Arvio on julkaistu Rumbassa 10/12. Kuuntele levy Spotifyssa.
Cat Power: Sun
Matador
Levy, jolla jopa Iggy Pop jää statistin rooliin.
Hyvät musiikintekijät, menkää ja erotkaa! Tai ainakin joskus. Ja toki vain, jos siihen on aihetta. Ja kun ero napsahtaa kohdalle, tehkää sydänsuruistanne musiikkia.
Nimittäin ainakin tässä käsillä olevassa teoksessa rakkauden kuolemasta on syntynyt artistin uran kohokohta.
Cat Powerin yhdeksäs levy, ensimmäinen omia kappaleita sisältävä sitten vuoden 2006 The Greatest -albumin, on ehdottomasti naisen tuotannon hienoin ja ehein kokonaisuus. Chan Marshall ei ole koskaan kuulostanut yhtä voimakkaalta ja ihastuttavalta kuin nyt. 1990-luvun puolivälissä uransa aloittanut Marshall on tullut tutuksi melankolisen ja soul-vaikutteisen indierockin tekijänä. Siinä hän on ollut hyvä, mutta kovin suurina annoksina hänestä ei ole saattanut nauttia.
Tämän levyn Marshall on ihan varmasti tehnyt purskahdellen ja luovuutensa valloilleen päästäen. Hän on todennäköisesti huutanut, kironnut ja itkenyt biisejä äänittäessään. Nauhalle ovat tallentuneet ne uhmakkaan puhtaat hetket henkisten räjähdysten väleissä.
Tai voi toki olla, että hän on tehnyt levyn täydellä varmuudella ja vakaalla ilmeellä. Sekin sopii kuulokuvaan. Biisit tulevat joka tapauksessa niin iholle, että ne pakottavat kuvittelemaan taustatarinan.
Sun on tehty syntikkasoundeista, rytmeillä leikkivistä rumpukoneista ja kerrostetuista lauluraidoista. Kappaleissa on uskaliaan tylyjä jylyjä ja huimia tunnelmia. Ensimmäisen maailman ongelmia piikittelevä Ruin on ihana, Cherokee ja 3,6,9 taas uhittelevia, Real Life ja Human Being ymmärtäviä. Ihmisiähän tässä ollaan. Yksityiskohdat nousevat esiin kuuntelukertojen kasvaessa: linnun rääkäisy Cherokeessa, ihanan irstas huhuilu 3,6,9:n lopussa tai rumpuraidan kotikutoisuus Manhattanissa.
Marshall on tehnyt itse kaiken tuotantoa myöten. Miksaajana on toiminut Cassiuksen Philippe Zdar ja ulkopuolista ääntä kuullaan ainoastaan Nothin’ But Time -kappaleen lopussa, jossa Iggy Pop hoitaa taustahoilaamisen. Jos Iggy Popin taustalaulu levyn loppupuolella kuulostaa pelkästään mukavalta kuriositeetilta, on se merkki siitä, että Marshallilla on homma hallussa.
Heini Strand
Arvio on julkaistu Rumbssa 9/12. Kuuntele levy Spotifyssa.