”Entisen Stone Temple Pilots- ja Velvet Revolver -laulajan tuotoksiin ei liity kovin suurta etukäteiskihelmöintiä. Miehen aiemmat soolokuviot ovat olleet jokseenkin laimeita rimputteluja, mutta nyt on eri ääni kellossa. Mies jytistelee Wildaboutsin kanssa aiempien bändiensä malliin yrityksessä varsin kelvosti onnistuen”, kirjoittaa Kimmo K. Koskinen arviossaan.
Scott Weiland & the Wildabouts
Blaster
(Ear)
Arvosana: 7,0
Entisen Stone Temple Pilots- ja Velvet Revolver -laulajan tuotoksiin ei liity kovin suurta etukäteiskihelmöintiä. Miehen aiemmat soolokuviot ovat olleet jokseenkin laimeita rimputteluja, mutta nyt on eri ääni kellossa. Mies jytistelee Wildaboutsin kanssa aiempien bändiensä malliin yrityksessä varsin kelvosti onnistuen.
Tyylillisesti mennään oletetulla hardrockaavan etukenoboogien linjalla. Ex-bändiensä leimalliset kukkoilut tai angstailut ovat onneksi poissa, ja meno on luonteikkaasti reipasta. Blaster sisältää hyvän mielen positiivista energiaa: duurisointuja, mukavia melodioita ja reipasta tempoa.
Rapsakka yleisote tekee Blasterista perustason hardrock-lättyä antoisamman. Kitarat pörisevät hetkittäin vahvassa fuzz-pilvessä, ja menossa on sopivasti ronskia otetta. Jyräävä bllues-tarvonta White Lightning moukii miltei stoner-hengessä, mutta 1960-lukulaiseen kukkaispoppiin kallellaan oleva Blue Eyes iskee sekin c-osassaan rivakan kitarariffin biisin koristeeksi.
Blasterin rönsyilevä monimuotoisuus muistuttaa Stone Temple Pilotsin otteita, erityisesti yhtyeen tanakamman laidan menoa. Aivan samaa kauraa se ei ole, sillä Wildaboutsin soitossa on jotakin kivalla tavalla matalaotsaisempaa, mikä tuntuu sopivan mutkattomiin kappaleisiin oivasti.
Soundeissa on sopivasti retroa ja jytkyä mutta myös ilmaa, jotta tanakasti mutta pinnistelemättä esitetyt kappaleet vaikuttavat rehellisiltä. Pinnistelyä tai yliyrittämistä ei levyllä ole, mikä välittyy kuulijalle ilmaisun rentoutena. Yllätyksetön mutta kivasti yhtyeen pirtaan istuva T. Rex -cover 20th Century Boy menee miltei puolihuolimattomasti.
Kaikkiaan Blaster on tunnelmiltaan mukavan eloisa ja positiivinen. Rockin aikakirjoissa harmiton mutta mukava levy ei hilaa Weilandia ylemmäs hierarkiassa, mutta nostaa rutkasti mielikuvaa miehen nykytolasta laulajana ja biisinikkarina.
Kimmo K. Koskinen