Disco Ensemblen Miikka Koivisto paneutui Refusedin klassikkolevyn uusintajulkaisuun. Albumi mullisti teini-ikäisen Koiviston maailman, mutta miten kovaa se kolahtaa nykypäivänä?
Teksti: Miikka Koivisto, kuva: Ola Bergman
Refused: The Shape of Punk to Come Deluxe Edition
Epitaph
Vuonna 1998 julkaistu The Shape of Punk to Come sai aikanaan hämmentyneen vastaanoton. Teknoskiteillä, jatsilurituksilla ja haitarilla maustettu hardcore-teos saanee konservatiivisimmat kavahtamaan vielä tänäkin kesänä, kun levy julkaistaan uudelleen jo toista kertaa.
Ennen joutsenlaulunsa nauhoitusta Umeån skenesankarit kypsyivät circlepiteissä pyörimiseen ja halusivat suunnata viimeisen juoksunsa vapaille laitumille, uraauurtavien esikuviensa kuolemattomaan joukkoon. Jo levyn nimestä voi päätellä, että bändi aavisti jotain merkittävää olevan tekeillä.
Kuulopuheiden mukaan levyn äänitys oli maanista sekoilua. Yötä päivää kuumeisesti puunattu kokonaisuus vei bändin äärirajoille, ja tuottajakaksikko Pelle Henricssonin ja Eskil Lövströmin tehtävänä oli lähinnä estää rumpali David Sandströmiä tuhoamasta rumpujaan ottojen välissä.
Juuri Sandströmin soiton taituruus ja tyylitaju yhdistettynä päällekäyvään vimmaan kiteyttää koko yhtyeen silloisen mentaliteetin. Varsinkin Tannhäuser / Derivén kauniiden sello-osien väleistä syöksyvät pamaukset aiheuttavat kylmiä väreitä vuosienkin jälkeen.
SOPTC on bändin teatraalisen hajoamisen jälkeen saanut jättimäisen kulttistatuksen, jota bändi on itsekin ahkerasti pönkittänyt. Deluxe-paketin mukana tuleva melankolisen kaunis lyhytelokuva bändin viime hetkistä jatkaa myytin rakentamista asiaankuuluvan vakavalla otteella.
Skandinaavina on vaikea välttyä maailman keikkapaikoilla Refused-small-talkilta. ”Kyllä kyllä, ne olivat kovia, ei ei, en ehtinyt näkemään livenä, juu juu, eivät tule varmaan takaisin.”
Levyn valtava maine ei ole voinut olla vaikuttamatta bändin jäsenten myöhempien edesottamuksien arviointiin. Laulaja Dennis Lyxenin harhailuista kommunisti-kitchin ja laimean retrorockin parissa on ollut vaikea innostua. Ehkä mies löytää vanhan tulensa uuden Invasionen-bändinsä kanssa.
Nautittavaa levyssä riittää, vaikkei bändin historia kiinnostaisi pätkän vertaa. Mahtipontinen kokonaisuus on täynnä lukemattomia huippukohtia, eikä levy tunnu vanhentuneen montaakaan sekuntia.
Refused rakensi uniikin dynamiikkansa yhdistämällä tiukkaan hardcoreensa jopa trance-henkisiä kiimaisia nostatuksia ja räjähtäviä lähtöjä. Riffien kulmikkaat rytmitykset ja elegantit kitarasaundit ovat edelleen nerokkaita. Levyn muhkea, mutta artikuloiva äänimaailma toiminee studioreferenssinä vielä vuosikymmenienkin päästä.
Lyxenin tekstien yltiöromanttinen ja älykköreferenssejä täynnä oleva paatos saattaa nostaa punan poskille, mutta kun asia huudetaan voimalla ja tosissaan, on pakko vaikuttua.
Teini-ikäisenä maailmani mullistaneen levyn arvioiminen ei taida olla kovin objektiivista touhua, mutta jos albumi jaksaa vielä tuhannennella kuuntelulla hämmästyttää ja inspiroida, on bändi todella lunastanut koppavan profetiansa. Viisi tähteä ei tunnu olevan tarpeeksi.
Comebackista ärsyttävästi vihjailleella nettikampanjalla lanseerattu uusintajulkaisu tuntuu rahastukselta, kun ainoa ennenjulkaisematon sisältö on sedän kaverin kaivosta löytynyt suttuinen live-cd. Dokumentin ekstroina olevat hämärät vhs-klipitkin ovat kutkuttavampaa antia.
Myös edesmenneen Burning Heart levy -yhtiön logon uupuminen kansista viittaa siihen, ettei hommalle ole Ruotsin suunnalta siunausta haettu.
Jos pari vuotta sitten julkaistua dvd:tä ei hyllystä jo löydy, saattaa paketin hankinta kuitenkin olla tarpeen. Jos koko levy on uusi tuttavuus, en ees puhu sulle.