Antakaamme vaihteeksi puheenvuoro musiikkipiirien sivukujien artisteille. Jesse, Manna, Aino Venna, Teemut Bergman ja Markkula sekä Murmanskin Jari nimeävät kuluvan vuoden lempilevynsä.
Kuva: Goat
Kalifornia-Keke / Jesse
”2012 oli upein levyvuosi koskaan, ja parhaiten jäi mieleen Actressin levy R.I.P. Musiikillisesti olisi muitakin levyjä mainittavaksi, mutta totaalisempaa kokemusta en niistä saanut!
Lontoolaisen Darren J. Cunninghamin suttuiset ja leikkisät teknottelut ovat oudolla tavalla kiehtovia – välillä jopa lähes rasittavia, mutta aina oivallisia. Kappaleet jakautuvat semi-ambient syntsapimputteluun ja könöiseen teknoon, mutta alla poreilee paljon enemmän kuin ensikuulemalla tajuaa. Muusikissa on upea häpeilemättömyyden tuntu, ja välillä se ei ole edes musiikkia vaan tietokoneita.
Tänä vuonna ennennäkemättömän monet yrittivät toisintaa suoraan soundeja viime vuosikymmeniltä, mutta Actress vie kuulijan omaan sameaan maailmaansa. R.I.P. on samaan aikaa todella älykästä ja täysin typerää musiikkia. Välillä homma menee nysväämiseksi, mutta sekin on köpöisyydessään sympaattista. Albumi on paikoitellen kauneinta, mitä kuulin koko vuonna, tällaisista hetkistä esimerkkeinä biisit Caves of Paradise ja Jardin. Suosikkejani on Raven, jonka rytmiikka on täysin kehollisella tasolla. Huippumusaa, jonka aikana voi ihmetellä 2000-luvun elämää ja haistella tulevaisuutta tunkkaisen menneisyyden sijaan. Joku erikoinen värähtely levystä irtoaa, kun sen kuuntelee kovalla!”
(Stiletti-Ana: ”Vuoden paras levy on Jesse: III”)
Aino Venna
”Vastaamme kysymykseen bändinä. Eli mielestämme vuoden paras levy on Death Hawksin Death & Decay. Tämä johtuen siitä, että kun levyä kuuntelee, tulee sydänjuuriaan myöten semmonen fiilis, ettö hitto kun tämä on aivan pirun hyvä albumi. Aina, jos Death Hawksia kuulee radiossa, seuraa vähintään noin vartin keskustelu, jossa kaikki kehuvat bändiä ja levyä. Joo. Alamme itse kuulostaa rikkinäiseltä levyltä…”
Manna
”Mun tämän vuoden kaksi parasta:
Susanne Sundfør: Silicone Vail – Susannen musiikki on pysäyttävän omavaloista ja laulumelodioiden kuljetukset upeita! Kuunnelkaapa vaikka White Foxes. Siinä mimmissä on joku legendaarisuuden klangi.
Pää kii: Pää kii – Kauniin romuluinen raikastus kaiken tylsyyden seassa. Kalifornia Dreamin’ on muuten täydellinen biisi, niin vaivattoman hienoja melodioita ei synny ilman suvereenia lahjakkuutta. Kun syksyllä kuulin sen ensimmäistä kertaa, soitin biisin varmaan 20 kertaa putkeen. Kauheaa myöntää, että tämä on muistaakseni ainoa kotimainen levy tältä vuodelta, jonka jaksoin kuunnella läpi – mikä tosin varmasti kertoo enemmän mun katatoniastani kun julkaistujen levyjen laadusta. Totta silti sekin, että yksinkertainen ja aito on usein vahvempaa kuin mikään ulkokultainen estetisointi tai kikkailu. Tässä yhdistyvät ne jutut, mistä diggaan – melodiat ja intohimo.”
Jari Käkelä / Murmansk
”Chan Marshalin alias Cat Powerin hauraanvarma ulosanti on aina kiehtonut. Hienolle The Greatest -albumille saatiin odottaa Marshalin omaa materiaalia sisältävää jatkoa jo melko pitkään, ja ilmeisesti en ollut ainoa, joka yllättyi lopputuloksesta. The Sun ei ole mikään täydellinen levy, mutta kunnioitan rohkeutta kokeilla uutta – vaikka sitten välillä epäonnistuen. Sunin tapauksessa tämä rohkeus tuottaa ehkä paikoin kliseitä ja hämmentäviä autotune-mausteita mutta paikoin myös todella hienoja hetkiä. Vaikka koneellisuus tuo levyyn tavallaan tiettyä jämäkkyyttä, välillä sovitusten kanssa horjutaan kiinnostavasti romahtamisen rajamailla. Täydelliset levyt jäävät oikeastaan monesti vähemmälle kuuntelulle, kun kaikki on liiankin tarkkaan oikealla paikallaan. Sun-albumiin sen sijaan jokin saa palaamaan aina uudestaan, enemmän kuin mihinkään muuhun tänä vuonna julkaistuun.”
Teemu Markkula / Death Hawks
”Hetken piti miettiä, mutta eilen tajusin, että minulle vuoden 2012 parhaiten ja erityisen vahvasti kolahtanut levy on ruotsalaisen Goatin World Music. Mielettömän hienoa musiikkia! Hieno yhdistelmä pimeää mystiikkaa rajulla fuzz-kitaroinnilla ja viidakon rytmeillä.
Ensimmäiset mielikuvat levyn fiiliksestä ja energiasta kulkeutuvat esimerkiksi 1970-luvun Zambiaan ja Witch-bändiin eikä ruotsalaiseen pikkukaupunkiin. The Tribe That Hides from Man -dokumentin materiaalista koostettu video Goathead-kappaleelle oli ensimmäinen ja vaikuttava kosketus Goatiin. Tuo dokumenttikin on ehdottomasti katsomisen arvoinen.
Goatin musiikki on isoa, tanssittavaa jytää, raskasta ja kevyesti rokkaavinta musaa vuonna 2012. Suosittelen!”
Teemu Bergman / Pää kii
”Hank Wood & the Powerheads: Go Home! – Ihanaa saastaa New Yorkin viemäreistä. Musiikillinen vastine lääkeöverien jälkeiselle oksennukselle tai pikkulapsen puukotukselle keskellä päivää.
Talmud Beach: Talmud Beach – En ostanut kovin montaa uutta levyä tänä vuonna, mutta tämän ostin. Jos ajaisin autoa (onneksi en aja), tämä olisi varmaan täydellinen autoilulevy Suomen pimeään paskasateeseen. Sitä paitsi levyllä on biisi nimeltä Drinkin’ kilju. Voiko biisillä olla enää parempaa nimeä?”