Mervi Vuorela haastatteli Rumban Kysymys & vastaus -palstalla Kerkko Koskista. Vanha Ultra Bra -johtaja ja nykyään kollektiivinsa kanssa levyttävä muusikko ei kuuntele enää musiikkia, paitsi joskus Prokofjevia, Stravinskya ja Bartókia, ja niitäkin lähinnä oppimismielessä. Lue jutun lyhennetty versio tästä.
Teksti: Mervi Vuorela, kuva: Kaapo Kamu
Lähtivätkö Paula, Manna ja Vuokko helposti kelkkaasi?
”Lähtivät joo. Ajatus syntyi kävelyllä aamupäivällä, ja iltapäivällä olin jo soittanut jokaiselle ja sopinut asian. Kukaan ei vielä siinä vaiheessa tiennyt, mitä oltiin tekemässä, enkä tiennyt minäkään. Oli vain 48 kappaletta, jotka olin kirjannut muistiinpanoihini seitsemän vuoden aikana. Sitten sovittiin puolen vuoden deadline ja päätettiin, että käytetään isoa orkesteria ja Kuopion nuorisokuoroa. Se oli heittäytymistä sillä mielellä, että kun vastaan tulee ongelmia ja vastausta vaativia kysymyksiä, niihin reagoidaan lennosta.”
Kollektiivin isosta soundista vastaa peräti 80 muusikkoa. Koolla näyttäisi olevan merkitystä, vai?
”Onhan sillä, käsittääkseni. Mutta tietenkään määrä ei korvaa laatua. Itseäni ovat aina kiehtoneet isot orkestraatiot, ja mielestäni niitä on tosi hauska sovittaa. Se tuottaa minulle tyydytystä. Olen tehnyt näitä hommia nyt 17 vuotta, mutta en ole vielä missään vaiheessa saanut sellaista tunnetta, että olisin valmis. Säveltäminen on jatkuva prosessi ja elämäntapa, joka kulkee mielessä koko ajan. Mitenköhän elämäni onkin muuttunut tällaiseksi, etten tee enää mitään muuta kuin musaa? Täytyy vähän skarpata. Minulla oli joku elämäkin joskus.”
Pidätkö itseäsi korkeakulttuurin edustajana?
”Tässä pitäisi nyt tietää, mitä korkeakulttuurilla tarkoitetaan. Jos sitä, että on olemassa partituuri mihin kaikki on kirjoitettu, niin sitten joo. Mutta niin sanottu klassinen musiikki onkin jo ihan eri asia. Jazz-levyilläni on ollut paljon kuulijoita haastavia juttuja, kun taas Kollektiivi on yksinkertaista musaa. Tarkoittaako tämä sitä, että Kollektiivi ei ole korkeakulttuuria? En tiedä. Mutta minulle näillä asioilla ei ole väliä. Oikeastihan kaikki musiikki on vain ääniä!”
Mikä rockmusiikissa vituttaa eniten?
”Se, että rock on pääsääntöisesti erittäin tylsää. Kaikki kuulostaa samalta, eikä kukaan keksi mitään uutta. Sanon tämän taiteen kuluttajana enkä siksi, että kuvittelisin omien tekemisieni olevan jotenkin hämmästyttäviä. Sankarini on Lars Von Trier, joka vaivautuu keksimään uusia asioita. Hän voi esimerkiksi piirtää liidulla huoneet lattiaan ja pistää Nicole Kidmanin näyttelemään sinne. Tai sitten hän voi tehdä musikaalin Björkin kanssa. Sellainen luovuus hämmästyttää minua.”
Löytyykö 2000-luvulla mitään, mikä inspiroisi sinua?
”Ne Lars Von Trierin jutut nyt ainakin. Lisäksi tykkään Rufus Wainwrightista. Sitä kuunnellessa tulee sellainen hämmästynyt fiilis, että tyyppi on keksinyt jotain. En tosin hirveästi lue mitään kirjoja tai kuluta muutakaan kulttuuria, sillä minulla menee kaikki aika tähän tekemiseen. Tai no, Poikani Kevin oli hyvä kirja.”
Oletko koskaan säveltänyt kappaletta, jonka jälkeen olet ajatellut: ’Jumalauta, tein maailman parhaan biisin’?
”Monta kertaa. Biisintekovaiheeseen liittyy aina sellaista jumalallista vibaa. Mutta kyllä se tosimaailma aina jossain vaiheessa tulee vastaan. Näin jälkeenpäin katsottuna en esimerkiksi olisi säveltänyt kappaletta Pikku kissa (Ultra Bran Vapaaherran elämää, 1996), mutta ei sellaista kannata miettiä. On ihan selvää, että välillä jutut onnistuvat ja välillä epäonnistuvat.”
Ultra Bra teki tammikuussa comeback-keikan Pekka Haaviston tukikonsertissa. Missä määrin politiikka kuuluu mielestäsi musiikkin?
”Ei kai mitenkään. Yhteiskunnallisten asioiden kelailu on kuitenkin ihan mielenkiintoista, ja välillä tulee hetkiä, jolloin se liittyy myös taiteeseen. Mutta politiikka on politiikkaa, ja taide on taidetta. Minulle taide on tärkeämpi ja vakavampi asia. Se on elämän ja kuoleman kysymys, koko ajan.”
Millaista musiikkia olet viime aikoina kuunnellut?
”Tänä vuonna en ole ehtinyt kuunnella sekuntiakaan musiikkia. Aika harvoin tulee muutenkaan kuunneltua mitään, koska elämässäni ei yksinkertaisesti ole tilanteita, joihin musiikki sopisi. Mutta silloin kun kuuntelen jotain, kuuntelen yleensä klassista, kuten Prokofjevia, Stravinskya ja Bartókia. Niitäkin kuuntelen ennen kaikkea oppimismielessä. Tykkään katsoa partituureista, miten sävellykset on tehty. Millaista musiikkia itse kuuntelet?”
Pääasiassa punkia ja heviä.
”Voi poloista.”
Lue koko haastattelu Rumbasta 9/12. Kerkko Koskinen Kollektiivin albumin arvion voit lukea tästä.