Hey Heather ei pelkää emo-sanaa, vaikkei yhtye laske itseään genren edustajaksi. Bändin jenkkisoundi voi aiheuttaa nikottelua vanhemmissa rokkareissa, mutta helsinkiläisbändi pitää päänsä ylpeästi pystyssä.
Teksti: Saku Schildt Kuva: Scandal
Emohenkisen rockin soittaminen koetaan herkästi massojen kosiskeluna, mutta kestääkö väittämä lähempää tarkastelua? Vielä mitä. Jos Suomessa haluaa päästä suursuosioon, täytyy laulaa äidinkielellä ja musiikkityylinä tulee olla mieluiten iskelmäheavy tai puhdasverinen radiopop. Vaikka emo olisi kuinka kuumaa kamaa Atlantin toisella puolen, Suomessa sitä hyödyntämällä on päässyt pinnalle korkeintaan Disco Ensemble.
Laskelmoivuudesta ei kotimaisia emobändejä voi siis syyttää. Entistä haastavammaksi tilanteen tekee tyttöbakteeri-ilmiö: emorockin vannoutunein kannattajakunta löytyy nuorten naisten keskuudesta, ja harva asia karkottaa tehokkaammin 20–30-vuotiaita musiikinystäviä kuin maine teini-ikäisten tyttöjen villitsijänä.
Pohjatyötä maaliskuussa julkaistavalle debyyttilevylleen tekevä Hey Heather on saanut osansa näistä kuvioista. Avoimen jenkkihenkistä rockia esittävä bändi on kerännyt parissa vuodessa innokkaan, enimmäkseen nuorista tytöistä koostuvan fanijoukon, ja toisaalta bändin reipas tyyli on omiaan herättämään alentuvaa tuhahtelua vakavahenkisemmiltä kollegoilta.
Yhtyeen levyfirmakin on tilanteen tasalla, sillä Scandal Music Companyn Tuomas ”Gary” Keskinen soitti hänkin aikanaan itsensä tyttöjen sydämiin Technicolourissa.
”Bändin pitää mun mielestä aina profiloitua johonkin. Jos yrittää miellyttää kaikkia, ei se kanna pitkälle”, Keskinen sanoo. ”Profiloitumisessa on etuna, että siinä tavoittaa tietyn kohderyhmän ja löytää aktiivisia faneja. Haittapuolet korostuvat usein lähinnä bändin ensimmäisten vuosien aikana. Jahka yhtye vakiinnuttaa asemansa ja tekee useampia levyjä, se alkaa saada kuulijoita alkuperäisen kohderyhmänsä ulkopuoleltakin.”
Hey Heatherin kitaristi ja perustajajäsen Joni Rahkola suhtautuu emorockin nostattamaan urputukseen rauhallisesti. Hän tähdentää, ettei yhtye laske itseään varsinaiseksi emobändiksi, mutta myöntää yhtyeen kumartavan tietoisesti Yhdysvaltain modernille rocksoundille.
”On harmi, että jostain genrestä tavataan tehdä musiikkipiireissä kirosana. Jos joku yhtye sitten lasketaan tähän epäseksikkääseen kategoriaan, siitä voi tulla turhia ongelmia. En edes tiedä, miksi emosta on tullut halveksitty tyyli. Jos jollakin tyypillä on niin kovia ennakkoluuloja jotain juttua kohtaan, ettei se osaa suhtautua siihen, se on kyllä kuulijan oma menetys”, Rahkola tuumii.
”Ei meille ole tullut kummempaa nihkeilyä päin naamaa, mutta onhan rockpiireissä bändien välillä sellaista kateellista nurinaa. Minusta olisi kivaa, jos esimerkiksi reggaepiireissä näkyvä yhteisöllisyys ulottuisi myös rockin saralle. Se olisi varmasti hedelmällisempää kuin mikään kyräily.”
PERUSTETTU
Helsingissä 2008
JÄSENET
• Joonas Orava – laulu
• Joni Rahkola – kitara
• Väinö Wallenius – kitara, laulu
• Joni Martiskainen – rummut
• Petri Santala – basso
KEIKALLA
21.1. Hyvinkää, Pelikenttä
28.1. Seinäjoki, Bar 15
29.1. Helsinki, Gloria
10.2. Lahti, Torvi
SANOTTUA
“Näiden jenkkihenkisten bändien taso alkaa Suomessa olemaan aika kova, Hey Heather kuulosti jo ekalla singlellään tosi valmiilta. Jos vertaa bändiä vaikka Stalingrad Cowgirlsiin, joka julkaisi debyyttinsä vähän liian aikaisin, on Hey Heatherilla nyt takanaan sata keikkaa ja muuta säpinää. Sikäli asetelmat ovat paremmat ekaa levyä ajatellen.” – Jani Kortti, YleX
KUUNTELE
www.myspace.com/heyheatherband
Lue koko juttu uusimmasta Rumbasta!