Osio: Luettavaa

Hyviä uutisia Paperi T:n ystäville, emmekä nyt tarkoita eilen julkaistua biisiä – Rumba 4/2016 ilmestyy huomenna!

Sannin eilen julkaistu ja PAPERI T -featilla varustettu Oo se kun oot -biisi soi tehosoitossa varmasti monessa kotitaloudessa ja konttorissa, eikä Rumban päämaja ole poikkeus. Paperi T on ajankohtainen myös kuun lopussa ilmestyvän runoteoksensa Post-alfan johdosta. Malarian pelon julkaisun jälkeen räppärin elämässä on tapahtunut niin paljon enemmän ja nopeammin, että koimme velvollisuudeksemme painaa hänen kasvonsa huomenna 16.9. ilmestyvän Rumban kanteen. Mitä nyt, mitä seuraavaksi, kysyy Joni Kling.

Apulanta-elokuva viikonlopun katsotuin – Tuukka Temonen kapinoi silti virallisia tilastoja vastaan

Suomen Filmikamari ry:n julkaiseman virallisen katsojatilaston mukaan Apulannan tarinan kertova Teit meistä kauniin oli viime viikonlopun katsotuin elokuva 32 500 katsojalla. Tilastoihin ei ole laskettu elokuvan markkinointikiertueen ja muiden ennakkonäytösten lippuja. Tämä on saanut elokuvan ohjaajan ja Apulannan ex-basistin Tuukka Temosen lähettämään lausuntonsa aiheesta.