”Näinä aikoina, kun kaikki mahdolliset sävelkulut ja kielikuvat on kierrätetty moneen kertaan, Kukin tyylillään olisi kaivannut erottuvampia sovitusjippoja”, kirjoittaa Jaakko Kilpeläinen arviossaan.

Suomalaiset avaruusteemoihin intoutuneet outoilijasynkistelijät ja norjalainen black metal -kansikuvapoika Taake julkaisivat molemmat uudet levyt. Kumpi on parempi, vai meneekö tasuriksi?

”Noel Gallagher tuntuu vapautuneen, mikä kaikuu musiikista vaikka äänieristettyjen seinien läpi”, kirjoittaa Annastiina Airaksinen arviossaan.

”Hetkittäin Waits yltää koko uransa koskettavimpiin ja mielenkiintoisimpiin tunnelmiin, mikä on hieno saavutus pitkän taipaleen kulkeneelta mieheltä”, kehuu Jose Riikonen arviossaan.

”Levyllä keuhko-oireet eivät kuulu, vaan Sorsakosken ääni soi yhtä dramaattisena ja heittäytyvänä kuin ennenkin”, kirjoittaa Mervi Vuorela arviossaan.

”Coldplayn stadionpop on parhaimmillaan nostattavaa, mutta kaikista nokkelista viittauksista huolimatta yhtyeen maailma on steriili kuin leikkaussali”, kirjoittaa Ville Aalto arviossaan.

Rolling Stone rankkasi alkuperäisen Welcome to My Nightmare -levyn (1975) kansikuvan 100 kaikkien aikojen parhaan joukkoon. Sopii epäillä, ettei jatko-osan kansi yllä aivan samaan.

”Osa riemumielestä tuntuu tällä levyllä väkinäiseltä, vaikka niin kai se oli joskus David Lee Rothillakin”, kirjoittaa Kimmo K. Koskinen arviossaan.

”Kappaleet eivät tällä kertaa ole kaikkein tarttuvimpia, mutta hienosti Adams löytää tiensä tunnelman ytimeen”, kirjoittaa Tomi Nordlund arviossaan.

”Mastodon on edelleen mielipuolisen ketterä ja käänteissään rehvakkaasti sivuluisuun heittäytyvä yhtye”, kirjoittaa Jussi Mäntysaari arviossaan.