Mestari mikä mestari – haastattelussa 10 vuotta sitten Kehumatta paras -klassikkolevyn julkaissut Kemmuru

KEMMURUN Kehumatta paras -klassikkolevy julkaistiin kymmenen vuotta sitten. Albumista on muodostunut niin merkittävä merkkipaalu kotimaisen hiphopin historiassa, että on aika kerätä paluukeikkaan valmistautuva kokoonpano saman pöydän ääreen ja palata vuoteen 2006, jolloin Suomi oli hyvin erilainen paikka olla ja elää.

25.12.2016

Kuinka monta klassikkoalbumia edelleen teini-iässä rimpuileva suomalaisen rapin toinen aalto – siis ensimmäinen aalto, jolla on merkitystä juuri muuna kuin pelimannihuumorina – on tuottanut? Sen määrittämiseen kuluisi 786-sivuinen rapfoorumiketju, jos hiphop-keskustelu tapahtuisi edelleen voittopuolisesti tuollaisilla foorumeilla.

Mukaan pääsisi kuulijakunnasta riippuen Ruudolfia, Asaa, Pyhimystä, jonkun mielestä myös Julma Henriä, Jonttia, Shakaa ja kumppaneita. Joku saattaisi pitkin hampain nimetä Fintelligensin.

Kemmurun Kehumatta paras kuuluu itseoikeutetusti listalle. Ettekö usko? Katsokaa vaikka jutun ohesta, mitä suomalaisilla hiphop-vaikuttajilla on asiasta sanottavaa.

Kehumatta paras -albumin julkaisusta tuli 11. lokakuuta kuluneeksi kymmenen vuotta. Sen kunniaksi Monsp julkaisee levystä uusintapainoksen vinyylillä ja Kemmuru palaa tapaninpäivänä lavalle Tampereen Pakkahuoneen joulunajan rapjuhlissa.

Mutta palataan hetkeksi kymmenen vuotta ajassa taaksepäin.

Vuonna 2006 Cheek oli suht tuntematon, joka kuvassa lippalakkiin sonnustautunut lahtelaisjantteri, jonka edellinen albumi kipusi parhaimmillaan listasijalle 17. JVG:n pojat viilettivät kai edelleen Bewe Sportin ja Puotinkylän Valtin kaltaisten urheiluseurojen juniorijoukkueissa. Eevil Stöö -tietous rajoittui räppipiirien syvimpiin ­onkaloihin.

Vuonna 2016 Cheek on jo ehtinyt kyllästyä stadionkeikkoihin. Hänen elämäkertansa napataan Suomalaisen kirjakaupan pöydältä samaan pukinkonttiin viimeisimmän Kekkos-kirjan kanssa. Äidille. (”Se on niin edustava nuorimies!”)

Naistenlehtijulkkis VilleGalle esiintyy koko perheen viihdeohjelmissa. Eevil Stöö on kotimaisen nykyräppisoundin palvottu kulttipioneeri ja albumilistan ex-ykkönen.

Vuosikymmen sitten asiat olivat muutenkin vähän toisin.

Lordi toi keväiseen Suomeen maan ensimmäisen viisuvoiton. Takaoven kautta pääministeriksi nousseen Matti Vanhasen uuniperunantuoksuinen romanssi Susan Kurosen kanssa roihusi kuin nurmijärveläinen rintamamiestalo.

Kukaan ei ounastellut, että velttovirtasmaiseksi rasistivitsipuolueeksi mielletty perussuomalaiset voisi napata 20 prosenttia kansakunnan äänistä sivistymättömyyden ylistykseen, populistisiin lupauksiin ja muukalaisvihaan pohjautuvalla politiikalla.

Useimmat suomalaiset eivät olleet koskaan käyttäneet vastikään perustettuja Facebookia tai Youtubea. Älypuhelimet olivat fyysisillä näppiksillä ja himmeillä lcd-näytöillä varustettuja epä-älykkäitä pökkelöitä, joita käytti vain bisnesväki.

Tähän vähemmän hektiseen, vähän vähemmän kyyniseen ja yhteiskunnallisesti vähemmän tulehtuneeseen ilmapiiriin Kehumatta paras -albumi sopi hyvin. Sen itseironinen, häpeilemättä soulsamplaava, sisäelimiä lempeästi paksulla bassolla hierova urbaani maalaisrap kätki sisäänsä vielä 1980-luvun sosiaalidemokraattisen Suomen ideoita.

Ollaan tyytyväisiä siihen, mitä on. Puhalletaan yhteen hiileen. Mitä käyttöä edes voisi olla urheiluautoille ja designer-vaatteille, kun voi katsoa vaimon kanssa kotona Konnankoukkuja kahdelle -dvd:tä?

Siitä on aika pitkä matka tanssibiiteillä taustoitettuun Trump-tyyppiseen voittajaindividualismiin, lähinnä viinanjuontiin perustuvaan ”pienin yhteinen nimittäjä” -meemivirittelyyn ja iskelmäkertosäkeisiin.

Niin, siitä on tismalleen vuosikymmen.

kemmuru_web2

Kemmuru alkoi ruuvailla kasaan uutta albumiaan Timmion Recordsin pikkuruisissa tiloissa Kaapelitehtaan kellarissa kesällä 2006. Bändi oli alunperin mieltänyt Mite se teiä..? -debyyttialbumin ikään kuin demomaiseksi esittelyksi pienelle porukalle, mutta se alkoikin kerätä hyvien arvioiden ohella kuulijoita.

Seuraavaan levyyn oli tarkoitus ladata kaikki paukut – oma näkemys rakkaasta räpistä mahdollisimman hyvin toteutettuna. Studiotekniikka ei tavoitteessa auttanut, sillä sitä ei juuri ollut.

”Huonoilla laitteilla me aloitettiin ja samoilla jatkettiin, vaikka päästiinkin sinne Kaapelin kellariin”, Aksim eli Miska Soini sanoo nyt.

Alkeellisista laitteista huolimatta Aksimin tuotantojälki oli innoittunutta. Kehumatta paras -albumi nousee säännönmukaisesti esiin puhuttaessa parhaiten tuotetuista kotimaisista hiphop-levyistä. Soini itse suhtautuu asiaan vaatimattomammin, mutta suostuu sentään myöntämään, ettei levyn soundi jää jälkeen nykyään tuotetusta retroräpistä.

DJ J-Lainilla (Jussi Laine) ei ole vastaavia estoja.

”En tiedä, kuinka hyvin jengi tätä hiffaa, mutta Miskan tapaa tuottaa musiikkia ei voi alleviivata liikaa. Se on steppailua nerouden ja hulluuden veitsenterällä”, hän sanoo naurunremakan saattelemana.

”Miskan meininki on niin kaukana sellaisesta, että on himmeimmät uusimmat sydeemit ja siksi tulee hyvää jälkeä. Kehumatta paras -levynkin biitit kuulostavat edelleen ihan yhtä hyviltä kuin aikoinaan.”

Levyn paketointi sujui hyvässä sykkeessä. Jopa niin hyvässä, että sinä kesänä Saksassa pelatut jalkapallon MM-kisat jäivät tyystin paitsioon kovana futisfanina tunnetulta Aksimilta.

Kun albumi oli valmis, sitä oli aika markkinoida. Tämä oli kuitenkin tyhjätaskuiselle yhtyeelle pirullisen vaikeaa sosiaalista mediaa edeltäneenä aikana. Niinpä bändi keksi Jodarokin (Matti Salminen) johdolla sissimarkkinointi-idean, joka olisi kelvannut itselleen Banksylle.

Jodarok oli huomannut, että Lasipalatsissa kuvatussa Ylen aamu-tv:ssä saattoi nähdä lähes koko lähetyksen ajan ikkunan takana seisseen lehdenjakelijan.

Heureka!

13. lokakuuta 2006 Lasipalatsin ikkunoiden taakse ilmestyi joukko Kemmuru-paitoihin pukeutuneita hahmoja. Aamu-tv:tä seuranneet mummot ja töihinlähtijät saattoivat hieraista silmiään töllöttäessään t-paitamerta, josta erottui teksti ”Kehumatta paras – kaupoissa nyt”.

Ajan henkeen kuului, että tästäkin vähästä bändi sai palautetta pahimmilta rap-jääriltä.

”Saimme siitä hyvästä vanhan liiton sähköpostipommeja tyyliin: ’No ei pidäkään kehua, vittu mitä paskaa’”, Jodarok kertoo.

kemmuru_web3

Albumia myytiin Monsp-levy-yhtiön sen aikakauden julkaisuksi ihan kivasti, vaikka listalla se päätyikin vasta sijalle 34.

Musiikkimediassa oltiin kuitenkin paljon enemmän innoissaan. Kiittäviä, jopa viiden tähden arvioita ropsahteli laariin muun muassa Nyt-liitteeltä. Jo kuopattu V-lehti valitsi albumin vuoden parhaaksi, ja Basso Awards -gaalassa Kemmuru pokkasi vuoden parhaan albumin ja artistin palkinnot.

”Se oli tavallaan meidän Emma-gaalamme. Hetken aikaa Basso Awards oli ihan oikeasti validi juttu”, J-Laini sanoo.
Vaikka moni – minä mukaan lukien – tulkitsi Kehumatta paras -nimen lähinnä suomipoikien charmantiksi vaatimattomuudeksi, se ei ollut ainoa tulkinta, joka bändillä itsellään oli mielessä.

”Siinähän on heti kättelyssä double meaning”, Jodarok selittää.

”Nimi tulee Mauri Kunnaksen Suuresta urheilukirjasta, jossa mestari Hönö toteaa: ’Mitäpä tässä nyt turhia kehumaan, mutta mestari mikä mestari’. Meille se merkitsi pikemminkin, että ollaan parhaat kyselemättä hirveästi palautetta muilta.”

Jos Kehumatta paras -albumista on vierähtänyt ainakin suomalaisen hiphopin aikajanalla jo sukupolvi, Kemmurun jäsenten rap-harrastuksen alkamisesta onkin sitten jo miesmuisti. Suomalainen hiphop on tänä aikana noussut nollapisteestä ehkä maan suurimmaksi kotimaiseksi musiikinlajiksi.

Kuten Landespede-pikkuhittikin teki selväksi, Kemmurun juuret ovat maakuntien Suomessa. Jodarok on Joensuusta, J-Laini Rovaniemeltä ja Aksim Tikkakoskelta. 1990-luvulla koulun suositut tyypit eivät totisesti kuunnelleet räppiä.

”Siellä periferiassa se oli marginaaliharrastus”, Aksim sanoo.

Cooleilla kavereilla oli pikkukaupungeissa – eli melkein kaikissa suomalaiskaupungeissa – buutsit, jenkkisiilit, Levi’s 501:t ja maihinnousutakit. Nythän retrokierto on ehtinyt parahiksi nostaa jälkimmäiset takaisin pinnalle.

”Itsekin olin Rovaniemellä silloin ihan joukkoon kuulumaton outolintu. Nyt räppihommat ovat siinä pisteessä, että ollaan mukana Suomen lätkämaajoukkueessa. Silloin 20 vuotta sitten tämä oli pienen porukan fiilistelyjuttu”, J-Laini muistelee.

kemmuru_web4

Kemmuru ei ole toki haikailemassa menneitä takaisin. Suomalainen hiphop on kokenut muodonmuutoksen ja kuten tällaisissa tapauksissa aina, aika kultaa muistot. Ne eivät silti välttämättä vastaa todellisuutta.

”Jos joku haluaa niin sanotusti pitää hommia aitona ja muistelee sitä purjelahjemeininkiä ajatuksella ’silloin sentään miehet näyttivät miehiltä’, se saattaa olla pikkuisen värittynyt visio”, Jodarok toteaa muiden virnistellessä taustalla.

Joka ikistä räppärien uutta valloitusta vaikkapa massoille suunnatun televisioviihteen saralla ei toki tarvitse arvostaa, mutta kokonaisuudessaan bändi on tyytyväinen nykyiseen asiaintilaan.

Siinä missä Kemmuru makseli oppirahojaan hyvän aikaa päästäkseen Kehumatta paras -levyn tasolle, startup-sukupolven hiphop-kyvyt ovat Jodarokin mukaan fiksumpia. He myös pystyvät valitsemaan menestystavoitteensa pitkälti itse.

2000-luvun alussa olisi vaadittu kymmenen Kanyen kokoinen ego, jotta oltaisiin voitu polkaista käyntiin ajatus koko Suomen musiikkikentän valloituksesta.

”Ei silloin ollut tuollaisia keloja,” J-Laini muistaa.

”Tavoite oli olla Suomen räppipiirien ykkösnimi.”

”Kymmenen jätkän porukan ykkösnimi”, nauraa Aksim.

”Jo sellainen ajatus oli kaukaa haettu, että meistä tulisi kovempia kuin Taakibörsta”, J-Laini lisää. ”Silloin oli eri mittapuut. Nykyään pitää olla Suomen Spotifyn ykkönen ollakseen mitään.”

Mutta mitä sitten jäi takkiin Kehumatta paras -albumista? No, ainakin ura.

Kukaan kaveruksista ei ole tehnyt muita kuin hiphop-aiheisia töitä albumin jälkeen. Jodarokin mukaan se tarkoittaa vuodesta toiseen pelkkää voittoa – etenkin kun moni aikalainen on jäänyt matkan varrella tien poskeen.

Mukaan on myös tarttunut koko joukko ihmisiä, joille Kehumatta paras on ollut eri elämänvaiheiden soundtrack ja henkilökohtaisesti tosi tärkeä levy. On niitä, jotka ovat kuunnelleet levyä yläasteen pihalla, mutta jotka eivät ikänsä vuoksi päässeet yhtyeen keikoille. Nyt he alkavat olla samanikäisiä kuin kemmurut olivat Kehumatta-albumia tehdessään.

Tähän joukkoon kuuluu myös Graciaksen, Gasellien ja Gettomasan kaltaisia seuraavan rap-sukupolven airuita. Yhtye on hyvillään siitä, että levy on ollut nykypäivän merkittävien räppärien elämässä isossa roolissa.

”Koen erityistä hengenheimolaisuutta Gasellien kanssa, ja olen niitä yrittänyt vähän faijailla”, naurahtaa Gasellien keikkamyyntiä hoitava J-Laini.

”He ovat joskus kutsuneet Kehumatta parasta suosikkilevykseen. Sanoin pojille, että olettehan te jo menneet ohi meistä ainakin menestyksessä. He totesivat siihen: ’Paitsi ettei meillä ole klassikkoalbumia. Teillä on.’ Se oli aika kivasti sanottu.”

Mutta onko räppärillä sitten parasta ennen -päiväystä? Onko hiphop jossain mielessä niin leimallisesti nuorisomusiikkia, että sen parissa ikämiesluokkaan jatkavat alkavat väistämättä näyttää väsyneiltä ja noloilta kehäraakeilta – oman lajinsa bretmichaelseilta?

Sitä on vaikea sanoa. Tai ainakaan Kemmurulla ei ole sellaisia suomalaisia esikuvia – rapin pellemiljoonia ja tuomarinurmioita – jotka tarjoaisivat kuusikymppisenä keikoilla viilettävän hoppipapan mallin.

J-Laini ei kuitenkaan näe syytä, miksei esimerkiksi Asan tyylinen artisti voisi säilyä relevanttina iästä riippumatta.

”Mietin mieluummin Tom Waitsin kaltaisia hahmoja, jotka suodattavat musiikkia tehden siitä omia näkemyksiään vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen”, sanoo Jodarok.

”Väkisin en aio tehdä tätä päivääkään, jos jossain vaiheessa alkaa olla vaikeaa ja setäfiilis yllättää. Mutta ellei räppäämistä tai musaa, niin ainahan samalla vimmalla voi tehdä jotain muuta.”

Mutta eipäs hätäillä. Ensin on aika hoitaa paluukeikka.

Lisää luettavaa